Jäätikkö Etelämantereella nyt metrejä korkeampaa lisääntyneiden sateiden takia

Suomalaisretkikunta asensi Etelämantereelle laitteita, jotka mahdollistavat entistä tarkemman tutkimuksen maankuoren ja jäätiköiden liikkeistä. Suomen tutkimusasema Aboalla on nyt huippuluokan keskittymä mittausinfrastruktuuria, joka palvelee alueella tehtävää tutkimusta pitkälle tulevaisuuteen.

FINNARP-retkikunta on palannut Etelämantereelta Suomeen kahden kuukauden tutkimusmatkan jälkeen. Suomen tutkimusasema Aboalla työskennellyt retkikunta päivitti alueella ympärivuotisesti toimivia mittalaitteita ja asensi kaksi uutta heijastinta tutka-aallonpituuksia käyttäviä kaukokartoitussatelliitteja varten.

Heijastimet ovat suurimmat koko Etelämantereella, ja ne avaavat uuden menetelmän alueen maankuoren liikuntojen mittaamiselle satelliiteista. Niitä voidaan käyttää tarkentamaan esimerkiksi jäätikkötutkijoiden suorittamia jäätikön liikkeiden mittauksia.

– Retkikunta oli onnekas säiden suhteen, sillä Aboan alueella ei ollut voimakkaita myrskyjä, ja kaikki suunnitellut työt saatiin tehtyä, kertoo retkikunnan johtaja Mika Kalakoski Ilmatieteen laitokselta tiedotteessa.

Jotta Etelämantereella voi tehdä vaativaa tutkimustyötä, on tutkimusaseman ylläpidon oltava ammattimaista ja huolella ennakkoon suunniteltua.

– Retkikunnan jäsenten yhteistyö on ehdoton edellytys, mutta myös toimivat ajoneuvot, vesi- ja ruokahuolto, lääkintä ja hyvät viestiyhteydet ovat avainasemassa, jotta alueella voi ylipäätään työskennellä, korostaa Kalakoski, joka on työskennellyt Etelämanner-operaatioissa 25 vuoden ajan.

Retkikuntaan kuului seitsemän asiantuntijaa: retkikunnan johtaja, erikoisuunnittelija, konemestari, lääkäri, emäntä sekä kaksi tutkijaa.

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen tutkijat tekivät Etelämantereella geodeettisia mittauksia ja päivittivät mittausinfrastruktuuria, joka palvelee alueen geodeettisia ja geofysikaalisia tutkimuksia pitkälle tulevaisuuteen.

– Tutkimuksemme tavoitteena on syventää ymmärrystä Läntisen Kuningatar Maudin maan maankuoren liikkeistä. Etelämantereesta 95 prosenttia on jään peitossa, ja suoria mittauksia voidaan tehdä vain alueilla, joilla on vakaata kalliota. Aboa on yksi harvoista paikoista, missä tämä onnistuu, kertoo tutkimuspäällikkö Jyri Näränen Maanmittauslaitokselta.

Paikkatietokeskuksen edeltäjän Geodeettisen laitoksen tutkijat olivat mukana jo ensimmäisissä FINNARP-retkikunnissa 1990-luvun alussa. Heillä oli jo tuolloin käytössään aikansa tarkimpia GPS-mittalaitteita sekä painovoimaa mittaavaa laitteistoa.

– Jopa yli 30 vuotta pitkät aikasarjat maankuoren liikkeistä ja painovoiman muutoksista ovat äärimmäisen tärkeitä, koska liikkeet ovat hitaita ja muutokset näkyvät viiveellä. Tällä kaudella mittasimme jäätikön korkeuksia satelliittipaikannuksella paikoissa, joissa korkeuksia mitattiin ensimmäisen kerran vuonna 1990. Alustavien tulosten mukaan Aboaa ympäröivän jäätikön korkeus on kasvanut 30 vuodessa useita metrejä, mikä on selitettävissä kasvaneella sadannalla lämpenevässä ilmastossa. Tulosta tukee myös se, että painovoima on ollut kasvussa viimeiset 12 vuotta jäätikön kasvaneen suoran vetovoiman vaikutuksesta. Nämä tulokset vahvistavat ja varmentavat satelliiteilla tehtyjä havaintoja, Näränen selittää.

Tutkijat myös päivittivät 20 vuotta palvelleen satelliittipaikannusvastaanottimen uuteen. Uusi laite pystyy vastaanottamaan samanaikaisesti kaikkien satelliittipaikannusjärjestelmien, mukaan lukien eurooppalaisen Galileon, signaaleja. Laite jatkaa 20 vuotta pitkää satelliittipaikannuksen aikasarjaa, joka kattaa tuhansien neliökilometrien kokoisen aukon globaalissa satelliittipaikannusverkossa ja on pituudeltaan ainutlaatuinen alueella.

Myös jatkuvasti mittaava Helsingin yliopiston Seismologian instituutin seismometri päivitettiin uuteen.

– Näiden päivitysten ja asennusten jälkeen Aboalla on Kuningatar Maudin maalla uniikki geodeettis-geofysikaalinen mittausinfrastruktuuri, Näränen iloitsee.

Etelämannersopimuksen jäsenvaltiona Suomella on Etelämantereella pysyvä tutkimusasema, ja sopimus edellyttää jäseniltään merkittävän tutkimustoiminnan tekemistä alueella. Suomen tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla, noin 130 kilometrin päässä rannikolta. Aboa rakennettiin Etelämantereen kesän 1988‒89 aikana.

Tutkimusasema Aboalla työskennellään vuosittain noin kahden kuukauden ajan marras- ja helmikuun välillä, jolloin Etelämantereella on kesä. Lämpötila on tällöin nollan ja 20 pakkasasteen välillä. Etelämantereen kesälle on tyypillistä jatkuva valo ja voimakas auringon säteily sekä voimakkaat lumimyrskyt.

Ilmatieteen laitoksella toimiva Suomen Etelämanner-operaatiot FINNARP vastaa tutkimusasema Aboan ylläpidosta ja järjestää Suomen Etelämanner-tutkimusohjelman hankkeiden kenttätyöt.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tuontikatu katkaistaan liikenteeltä Pahaniemensillan alta ensi tiistaista lähtien

Tuontikatu katkaistaan liikenteeltä Pahaniemensillan alta tiistaista 28. huhtikuuta lähtien. Työn ajaksi Pansiontielle rakennetaan liikenneympyrä, joka mahdollistaa kulun Ruissaloon sekä Vuoksenniskankadulle. Liikenneympyrä rakennetaan Pansiontie–Tuontiväylä–Vientiväylä-risteyksen kohdalle. Ennen liikenneympyrää liikenne siirretään yhdelle kaistalle kaikista ajosuunnista.

Ajokelit muuttumassa monin paikoin huonoiksi

Suomeen on sääennusteiden mukaan saapumassa lauantaista 25. huhtikuuta alkaen lumisadealue, joka tuo runsaasti lunta maan etelä- ja keskiosiin. Lumisateet alkavat lauantain vastaisena yönä maan länsiosasta ja leviävät päivän aikana etelä- ja keskiosan yli kaakkoon. Runsas lumi- ja räntäsade sekä navakka, puuskittainen tuuli tekevät ajo-olosuhteista vaikeat tai erittäin vaikeat.

Vain joka viides seuraa sähkön hintaa

Jopa 45 prosenttia kotitalouksista on solminut sähkösopimuksen, jossa hinta on kokonaan tai osittain sidottu pörssisähköön.

Tuore selvitys paljastaa, että vain noin joka viides suomalainen (22 %) seuraa sähkön hintaa päivittäin. Suurin osa tarkistaa hinnan harvemmin tai ei lainkaan – ja erityisesti nuorten kohdalla kiinnostus jää selvästi vähäisemmäksi. Tämä tarkoittaa, että monelta jää hyödyntämättä mahdollisuus vaikuttaa omaan sähkölaskuunsa.

Junnila: Naton putkiverkosto ulotettava Suomeen ja Ruotsiin

Kansanedustaja ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.) vaatii Naton pohjoiseurooppalaisen putkiverkoston laajentamista Suomeen ja Ruotsiin. Hän esitti näkemyksensä Delphi Economic Forumissa energiapolitiikkaa käsittelevässä puheenvuorossaan.

Aura Sinfonian konsertissa Alma Meretojan pianokonserton kantaesitys

Alma Meretoja.

Turun konservatorion ja Puolalanmäen musiikkilukion yhteinen sinfoniaorkesteri konsertoi Sigyn-salissa keskiviikkona 29. huhtikuuta kello 19. Konsertti on saanut nimekseen Ikara , kantaesitettävän pianokonserton mukaan. Pianosolistina soittaa teoksen säveltäjä Alma Meretoja ja orkesteria johtaa Olli Vartiainen .

Eurojackpotin potti kohosi 45 miljoonaan euroon – Suomeen yli 900 000 euron voitto

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi viikon tiistaina potissa on tarjolla noin 45 miljoonaa euroa. Suomeen osui yksi arvonnan suurimmista voitoista.

Turku Fashion Gala järjestetään Forum Korttelissa

Turku Fashion Gala järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta kello 20 Forum Korttelissa. Ohjelmassa on MILLI O -muotinäytös, A’Krios-muotinäytös ja Dance Show by Enni Bäckmann .

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.

Luksusta artistin ehdoilla

Musiikista tykkäävien keikoilla käynti on noudatellut perinteisesti tiettyä kaavaa. Esiintyjä lähtee kiertueelle ja yleisö pääsee suhteellisen vähällä vaivalla esiintyjän luokse. Musiikki tulee kuluttajan luokse.

Ethän tuuleta petivaatteita nyt ulkona?

Siitepöly tarttuu helposti lakanoihin ja tyynyihin.

Siitepölyallergian oireista kärsiville kevätkuukaudet tietävät usein tukalia aikoja. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalon mukaan oireita voi kuitenkin lievittää siivouksella merkittävästi. Avainasemassa on hyvästä ilmanvaihdosta huolehtiminen ja petivaatteiden pesu – tuuletusta ja pyykkien kuivatusta ulkona tulee ehdottomasti välttää.

Lindén: Tavallisen ihmisen lääkärikäynti kallistuu tuntuvasti

Hallitus nostaa kehysriihessä terveyskeskusmaksuja 20 prosentilla ja kiristää laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Kansanedustaja Aki Lindénin (sd.) mukaan Päätökset näkyvät suoraan ihmisten arjessa: jo muutama lääkärikäynti vuodessa maksaa jatkossa kymmeniä euroja enemmän.

Meyer Turku käynnistää viisivuotisen veturiohjelman

Meyer Turku Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 2,1 miljardia euroa.

Meyer Turku käynnistää viisivuotisen Business Finland -osarahoitteisen MERiON-veturiohjelman, jonka tavoitteena on vahvistaa laivanrakennusteollisuutta ekologisten, digitaalisten ja geopoliittisten muutosten keskellä. Ohjelma kokoaa yhteen yrityksiä, korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia kehittämään ratkaisuja risteilyaluksiin ja kelluviin infrastruktuureihin.

Kevätmyrsky kurittaa maan etelä- ja keskiosia viikonloppuna

Pohjoistuuli voimistuu jo lauantaina iltapäivällä maan länsiosassa ja leviää sunnuntaina maan etelä- ja keskiosiin aiheuttaen vahinkoja. Runsaimmat lumisateet osuvat maan keski- ja itäosiin ja tekevät ajokelistä hetkittäin jopa erittäin huonon.

Moottoripyöräilijän havaittavuuden parantaminen voi ehkäistä onnettomuuksia

Pyörän hallintataitojen ja ennakoivan ajamisen lisäksi moottoripyöräilijän turvallisuuteen vaikuttaa keskeisesti näkyvyys – kuinka havaittava tämä on erityisesti muiden kuljettajien näkökulmasta.

Poliisi ja Liikenneturva kannustavat moottoripyöräilijöitä turvalliseen kauden aloitukseen. Motoristi voi itse torjua monet riskitekijät ennalta ajotavallaan sekä paikan ja varusteiden valinnoillaan. Myös kaikkien muiden tielläliikkujien on syytä valpastua moottoripyöräilykauden aloitukseen.

Poliisi vieraillut Lounais-Suomen kouluilla ja päiväkodeissa jo yli 200 kertaa tänä vuonna

Lounais-Suomen poliisi on tehnyt koulujen ja päiväkotien kanssa yhteistyötä alueen molemmissa maakunnissa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Alkuvuoden aikana poliisi on jalkautunut kouluille ja päiväkodeille jo yli 200 kertaa.

Lintukevät etenee, mutta ei ryminällä

Punakylkirastas.

Rastaiden muutto on vilkastunut, ja kuluneella viikolla Suomeen on saapunut kymmenkunta uutta muuttolintua. Pohjoisvirtaus pidättelee kuitenkin muuttajia, eikä muuttoryntäyksiä ole luvassa.

Liisa Hyssälä Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n johtokunnan jäseneksi

Kelan ex-pääjohtaja, ministeri Liisa Hyssälä on valittu Euroopan parlamentin edustajaksi Euroopan elintarviketurvallisuudesta vastaavan organisaation EFSA:n johtokuntaan.

Näköislehti

Urheilu

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.

Otteluanalyysi: Anini Jr. pelasti TPS:lle pisteen viime hetkellä

Sivurajalla riitti tapahtumia perjantaina.

Näytti pitkään siltä, että TPS kärsii kauden ensimmäisen tappionsa, mutta sitten esiin astui vaihtopelaaja Samuel Anini Jr . Lisäajalla ottelun viimeisellä kosketuksella hän sijoitti tasoituksen takakulmaan ja räjäytti Kupittaan huutomyrskyyn. Maalintekijälle maali myös varmasti maistui. Edellisen kerran Veikkausliigassa hän osui vuonna 2023.

Moukarin supertähti Camryn Rogers Paavo Nurmi Gamesiin

Camryn Rogers.

Naisten moukarinheiton supertähdeksi noussut kanadalainen Camryn Rogers kilpailee Turun Paavo Nurmi Gamesissa 3. kesäkuuta.

Åboraakkeli: Toukokuu on julmin?

Theodoros Tsirigotis.

Ei nyt vielä julisteta mitään, kun Veikkausliigaa on takana vasta kolme kierrosta, mutta korkeimmalle sarjatasolle palanneen TPS:n osalta alku on ollut lupauksia herättävä. Pisteitä on tullut, eikä tie Suomen Cupissakaan katkennut Tammisaaressa.

Milla Granlund palautti TPS:n salibandyn Suomen mestariksi

TPS voitti Tampereen Classicin neljännen kerran naisten F-liiganfinaaleissa ja palasi vuoden tauon jälkeen Suomen mestariksi. Finaalisarja meni TPS:lle suoraan neljässä ottelussa.