Monen vuoden työ purjelaivojen takana
Tall Ships Racesin näyttävät purjelaivat lipuvat kuudetta kertaa Aurajokeen heinäkuun puolivälissä. Turun kaupunki on tehnyt töitä jo useamman vuoden tapahtuman saamiseksi kaupunkiin.
– Tämä vuosihan on siinä mielessä vähän erikoinen, että meidän piti olla yhtenä satamana jo 2021, mutta silloin tapahtuma peruttiin koronan vuoksi. Periaatteessa hakupäätös tehdään hyvin nopeasti sen jälkeen, kun satamahaku alkaa. Esimerkiksi tänä kesänä avautuu haku vuodelle 2028, projektipäällikkö Kimmo Hyyppä kertoo.
Ensimmäisen kerran suurten purjelaivojen kilpailu vieraili Turussa 1996. Sen jälkeen Turku on ollut satamakaupunkina vuosina 2003, 2009, 2011 ja 2017.
– Kaksi kertaa Turku on päässyt keittiön kautta mukaan. 2003 Pietari peruutti osallistumisensa vain vähän ennen tapahtumaa. Silloin Turku paikkasi. 2011 STI (kilpailua järjestävä Sail Training International) ehdotti Turkua satamaksi kulttuuripääkaupunkivuoden vuoksi, vuodesta 2009 Tall Ships Racesin Turun projektipäällikkönä ollut Hyyppä toteaa.
Purjelaivojen saapumisen kannalta avainasemassa on STI:n vuosikokous, johon Turkukin on osallistunut jo vuosien ajan.
– Vuosikokouksessa tavataan ihmisiä ja kuullaan uusimmat uutiset. Siellä myös päästään tapaamaan laivojen edustajia ja tuomaan esille meidän vahvuuksia satamakaupunkina, Hyyppä kuvailee.
Mukaan valittavat satamat myös maksavat STI:lle niin sanottua brändimaksua satamaksi pääsemisestä. Tapahtuman kokonaisbudjetista brändimaksu on vain pieni osa.
– Turun kaupungin budjetti tapahtumaan on jo usean kerran ajan ollut 1,8 miljoonasta kahteen miljoonaan euroon. Brändimaksu on tuosta hiukan alle kymmenen prosenttia. Kaupungin budjetti on saatu pidettyä samassa suuruusluokassa jo pidemmän aikaa muun muassa sen ansiosta, että olemme kokemuksen kautta saaneet karsittua joitain kuluja, Hyyppä toteaa.
Tall Ships Races on kaupungille kannattava investointi. Sponsor Insight 2017 -tutkimuksen mukaan rahaa käytetään kaupungissa tapahtuman aikana ja siihen liittyen 36–40 miljoonaa euroa.
Kilpailun satamakaupungeilla on myös suuri rooli siinä, mitä laivoja Tall Ships Racesissa nähdään.
– Monilla on Tall Ships Racesiin liittyen se harhakäsitys, että kyseessä olisi yhtenäinen laivasto, joka liikkuu paikasta toiseen, mutta jokainen laiva tekee itsenäisesti päätöksen osallistumisesta. Osa osallistujista tulee STI:n kautta, mutta satamakaupungit myös neuvottelevat laivojen edustajien kanssa, Hyyppä kertoo.
Laivoja Turkuun houkuttelevat muun muassa teknisten järjestelyiden toimivuus sekä kisan aikaiset ansaintamahdollisuudet.
– Laivat esimerkiksi vuokraavat kansia yrityksille erilaisia tapahtumia varten ja saavat sillä tavalla rahaa. Sillä on myös iso painoarvo, että Turussa on käyty aiemmin ja on huomattu, että asiat täällä toimivat.
Laivojen miehistö vaihtuu etappien välillä. Kaupunki osallistuu myös purjehtijoiden välittämiseen aluksille.
– Esimerkiksi meripartiolaisia ja merilukiolaisia välitämme aluksille.
Ilkka Lappi