Uskalla avata tämä valokuva-albumi

Lavalla nähdään Rolle Ekroos, Minja Hannuksela, Petrus Lehtomurto, Mervi Perttunen, Rainer Salonen ja Erica Selin. Lavalla nähdään Rolle Ekroos, Minja Hannuksela, Petrus Lehtomurto, Mervi Perttunen, Rainer Salonen ja Erica Selin. Kuva: Mathias Sihvola

Jo-Jo Teatterilla saa 7. syyskuuta ensi-iltansa Kristian Smedsin käsikirjoittama näytelmä Jääkuvia. Näytelmä kertoo kymmenen erilaisen ”kuvan” avulla tarinaa perheistä, ihmiskohtaloista, toteutumattomista haaveista, kaipuusta, rakkaudesta, läsnäolosta ja alistumisesta. Se on karu ja erilainen kuvaus ihmisistä, meistä jotka kaipaamme, meistä jotka erehdymme, meistä jotka uskomme.

Ohjaaja Pepe Hakala on tarttunut Kristian Smedsin vuonna 1996 kirjoittamaan tekstiin uskaltaen haastaa paitsi itsensä ja näyttelijät myös katsojan.

– Minua kiehtovat teoksessa sen monet teemat ja erilaiset mahdolliset toteutustavat. Juuri miljoonat erilaiset tavat ja mahdollisuudet toteuttaa teos näyttämöllä saattavat ensin tuntua aikamoiselta vuorelta selätettäväksi, ja niin ne tuntuivat minullekin silloin, kun luin tekstin ensimmäistä kertaa vuosia sitten. Nyt kuitenkin koin, että se oli juuri se haaste, mihin halusin tarttua. Lisäksi näytelmässä on yksi kohtaus, joka on herättänyt minussa jo lukijana voimakkaamman tunnereaktion, kuin mikään kohtaus missään muussa tekstissä. Siitä tiesin, että tässä on nyt sitä jotain.

Ohjaajan mukaan enemmän kuin sanoa mitään suoraan, hän haluan herättää ajatuksia. Ajatukset voivat olla tunteita, samaistumista tai uuden näkökulman heräämistä. Teksti itsessään kertoo, millaista elämä on kaikkine nousuine ja laskuineen. Omalla tulkinnallaan hän haluaa näyttää, että sellaisia kohtaloita, kuin osalla näytelmän hahmoilla on, löytyy todella myös oikeassa elämässä, niin hyvässä kuin pahassa.

– Katsoja saa nähdä vajaan kahden tunnin edestä erilaisin keinoin kerrottuja kuvia perheestä, elämästä, rakkaudesta, alistumisesta ja toivosta. Kuvat sisältävät tanssia, tunteita, tulkintaa, fyysistä näyttelijäntyötä, laulua, liikettä, huumoria, visuaalisuutta ja huiman määrän erilaisia hahmoja ja tarinoita. Uskallan väittää, että kyseessä on teos, jollaista ei ihan joka vierailulla teatterissa näe.”

Kristian Smedsin maineikas näytelmä on rankka, fyysinen ja nopeatempoinen, mutta pitää sisällään myös huumoria, nopeita leikkauksia, tulkintaa ja toivoa. Kuusihenkinen näyttelijäensemble ei anna katsojalle rauhaa, ennen kuin kaikki kuvat on katsottu ja valokuva-albumi suljettu.

Hakalan aiempi ohjaus Jo-Jolle oli runsasta katsojapalautetta saanut draamanäytelmä Poika keväällä 2023.

Lavalla nähdään Rolle Ekroos, Minja Hannuksela, Petrus Lehtomurto, Mervi Perttunen, Rainer Salonen ja Erica Selin.

Näytelmän ikärajasuositus on 15 vuotta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Ulpukassa

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Uintikeskus Ulpukassa. Ulpukassa käyvät koululaisryhmät esikoululaisista lukiolaisiin. Nuorimmille oppilaille opetuksen toteuttaa uimaopettaja.

Työtapaturmat vähentyneet työn luonteen muuttuessa

Työn tekemisestä on tullut turvallisempaa ja tapaturmariskit ovat pienentyneet. Muutos mahdollistaa myös työtapaturmavakuutuksien hinnoittelun päivittämisen.

Viking Linella kesän aikana lähes 1,8 miljoonaa matkustajaa

Viking Linen Turku–Tukholma-reitin matkustajamäärä oli kesäkaudella lähes 740 000.

Kesälomakausi houkutteli matkustajia Viking Linen laivoille viime vuoden tapaan. Kesän huippusesonki jatkui pitkälle elokuuhun Suomeen saapuvien turistien voimin.

Elokuussa ensirekisteröitiin uusia autoja viidennes vähemmän kuin viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan elokuussa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 5 262, mikä oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaiken kaikkiaan elokuussa rekisteröitiin 9 247 uutta ajoneuvoa. Ensirekisteröinnit vähenivät 16 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Kalevantiellä

Kaukolämpötyö jatkuu Kalevantiellä Jaanintien risteyksen kohdalla 9.–26. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä Varissuon suuntaan ajettaessa.

Turku kutsuu uudet kaupunkilaiset Turun päivän etkoille TPS–KalPa-otteluun

Turun kaupunki toivottaa kaikki tänä vuonna Turkuun muuttaneet uudet kaupunkilaiset tervetulleiksi jääkiekko-otteluun Turun päivän etkoille. Ilta huipentuu poptähti Robinin esiintymiseen.

Biojätteen lajittelu entistä yleisempää

Kuntien jäteyhtiöt ovat ulottaneet jätelain ja alueellisten jätehuoltomääräysten vaatimusten mukaisen biojätteen erilliskeräyksen yhä useamman suomalaisen saataville. Kuvissa asukasmäärien osuudet ennen jätelain velvoitteiden voimaantuloa (oik.) sekä tilanne nyt (vas.).

Kuntien jäteyhtiöt ovat vastanneet hyvin jätelain vaatimuksiin biojätteen erilliskeräyksen laajentamisesta. Kesästä 2024 alkaen biojätteen lajittelu on ollut pakollista kaikissa yli 10 000 asukkaan taajamissa ja muissa taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöillä. Suurin osa suomalaisista on saanut biojätteen erilliskeräysastian omaan jätekatokseensa.

Elokuu maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin

Copernicus-ilmastopalvelun mukaan elokuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin. Lounais-Euroopassa koettiin elokuussa poikkeuksellinen helleaalto.

Yliopiston tutkijat nousevat Tieteen lavalle – aiheena musiikin voima

Keskustelua teatterin yleisölämpiössä johdattaa kaupunginteatterin teatterinjohtaja Satu Rasila.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu kaupunginteatterin teatterin yleisölämpiössä. Tieteen lava on Turun yliopiston ja Turun Kaupunginteatterin yhteinen formaatti, jossa tutkijat avaavat teatterin ohjelmistossa olevien esitysten teemoja.

Liikenneturvallisuusviikolla huomio keskittymiseen liikenteessä

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Liikenneturvallisuusviikkoa. Teema ”Aistit avoinna liikenteessä” kannustaa lapsia ja nuoria keskittymään liikenteeseen ja aikuisia tukemaan turvallista liikkumista esimerkillään. Fintrafficin tieliikennekeskus muistuttaa, että liikenneturvallisuus opitaan lapsena ja se on paljon muutakin kuin pelkät säännöt.

Menestyskomedia Kvartetti avaa Teatteri Akselin juhlavuoden syyskauden

Reggien roolissa Kvartetti-näytelmässä nähdään Kari Danielsson.

Ronald Harwoodin käsikirjoittama Kvartetti (The Quartet) sai pohjoismaisen ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2002 ja sitä esitettiin loppuunmyydyille saleille tauotta lähes kymmenen vuotta. Kvartetti nähdään kymmenvuotisjuhliaan viettävän Teatteri Akselin päänäyttämöllä Aleksi Kauppisen ohjaamana. Näytelmä saa ensi-iltansa perjantaina 12. syyskuuta. Esityskausi jatkuu 17. lokakuuta saakka.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien nettiyhteydet kuntoon

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien netin kuntoon laittamista. Valiokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk.) ja varapuheenjohtaja Timo Furuholm (vas.) muistuttavat hallitusta, että toimivat yhteydet ovat kasvutoimia.

Kuivuusjaksot ja rankkasateet merkittävin riski vesihuollolle

Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt aiheuttavat riskin vesihuollolle.

Vesihuolto on huoltovarmuuden kannalta kriittinen toimiala, jonka toimintavarmuus on turvattava kaikissa olosuhteissa. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät rankkasateet, myrskyt, ukkoset ja pitkät kuivuusjaksot haastavat Suomen vesihuollon luotettavuutta tulevaisuudessa.

Henkilöauto ulos tieltä Liedossa, kaksi loukkaantunut vakavasti

Henkilöauto ajo ulos Aurantieltä Liedossa tiistaina aamupäivällä. Pelastus- ja tutkintatoimet ovat kesken.

VATT: Osa-aikatyötä tekevien työttömien määrä ei romahtanut suojaosien poiston jälkeen

VATT:n tutkijat kävivät läpi kansallisen tulorekisterin, Finanssivalvonnan ja Kelan tietoja, ja huomasivat, ettei osa-aikaisesti työtä tekevien työttömien määrä ole romahtanut työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poistamisen jälkeen. Data näyttää, että osa-aikatyötä tekevien määrä on edelleen selkeästi korkeampi kuin ennen suojaosien voimaantuloa vuonna 2014.

Rakennuksen vieressä paloi nuotio Kaarinassa, pelastuslaitos sammutti

Rakennuksen vieressä paloi maanantaina illalla Piispanristintiellä Kaarinassa nuotio, jonka pelastuslaitos sammutti.

Karhunaukion monitoimitalon liikennesuunnitelmat kaupunkiympäristölautakunnassa

Suunnittelualue punaisella ja monitoimitalon korttelit YO-1 -merkinnällä opaskartalla.

Kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi esitetään tiistaina suunnitelmat Karhukadun ja Itäkaaren osan uusista liikennejärjestelyistä Karhunaukion monitoimitalon saavutettavuuden varmistamiseksi sekä näihin liittyvät nopeusrajoitusmuutokset koko Huhkolan alueella että Pormestarinkadun alkuosalla.

Turun kaupunki tukee järjestöjä vuosittain lähes kymmenellä miljoonalla eurolla

Turun kaupungin avustusta voi hakea esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, kulttuurin ja liikuntamahdollisuuksien toteuttamiseen tai nuorten toimintaan.

Urheilu

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.