Ahvenanmaalaisilla keskimäärin sekä suurimmat palautukset että mätkyt

Verohallinto maksaa tiistaina 3. syyskuuta veronpalautuksia lähes 1,2 miljardin euron verran, eli kyseessä on vuoden euromääräisesti suurin palautuspotti. Jäännösveroa, eli mätkyjä, erääntyy maksettavaksi maanantaina 2.9. kaikkiaan noin 270 miljoonaa euroa.

Noin 1,2 miljoonaa asiakasta saa veronpalautuksensa tiistaina. Verohallinto maksaa veronpalautuksia asiakkaille, jotka ovat maksaneet verovuoden 2023 aikana liikaa veroja. Tyypillinen syy veronpalautuksiin ovat vähennykset, joita ei ole huomioitu vuoden aikana veroprosentissa, vaan joita asiakas on hakenut vasta veroilmoituksen tarkistusvaiheessa.

Palautuksia maksetaan joka kuukausi heinäkuusta joulukuuhun riippuen siitä, koska asiakkaiden verotus valmistuu. Oman palautuspäivän näkee sekä OmaVerosta että verotuspäätöksestä.

Heinä–syyskuussa 2024 keskimääräiset veronpalautukset palautuksen saajaa kohden ovat 693 euroa. Veronpalautukset vaihtelevat maakunnittain. Suurimpia keskimääräisiä palautuksia saadaan Ahvenanmaalla (788 euroa) ja pienimpiä Pohjois-Karjalassa (627 euroa).

Keskimääräiset veronpalautukset maakunnittain heinä–syyskuussa, euroa

1. Ahvenanmaa: 788

2. Uusimaa: 726

3. Satakunta: 721

4. Etelä-Pohjanmaa: 717

5. Varsinais-Suomi: 698

6. Kanta-Häme: 692

7. Päijät-Häme: 685

8. Pirkanmaa: 684

9. Pohjois-Pohjanmaa: 672

10. Kymenlaakso: 672

11. Pohjanmaa: 668

12. Lappi: 667

13. Etelä-Karjala: 662

14. Pohjois-Savo: 660

15. Keski-Pohjanmaa: 659

16. Keski-Suomi: 657

17. Kainuu: 651

18. Etelä-Savo: 648

19. Pohjois-Karjala: 627

Veronpalautukset maksetaan tiistain aikana. Palautukset eivät välttämättä näy tilillä heti aamulla.

– Jos veronpalautus ei näy tilillä heti aamulla, tilin saldo kannattaa tarkistaa uudestaan iltapäivän puolella. Jos rahat eivät sittenkään näy tilillä, veronpalautusten maksupäivä on voinut siirtyä. Oman tilanteen voi käydä tarkistamassa OmaVerosta, ylitarkastaja Juha Villman neuvoo tiedotteessa.

Palautusten maksupäivä on voinut siirtyä eteenpäin esimerkiksi siksi, että Verohallinto on saanut uusia verotukseen vaikuttavia tietoja. Veronpalautus on myös voitu ulosmitata tai käyttää muiden verojen maksuun.

Jos Verohallinnolla ei ole asiakkaan tilinumeroa, veronpalautus lähetetään maksuosoituksena

Jos asiakas ei ole ilmoittanut Verohallinnolle ajantasaista tilinumeroa, veronpalautuksen saa maksuosoituksena eli rahalähetyksenä.

– Syyskuussa veronpalautuksia maksetaan maksuosoituksena noin 2 900 henkilölle. Maksuosoituksena maksetun veronpalautuksen voi lunastaa helpoiten Nordean Omaposti-palvelussa myöhemmin, mutta veronpalautuspäivänä ei rahoja valitettavasti vielä saa, Villman kertoo.

Tilinumero kannattaa ilmoittaa OmaVerossa, vaikka veronpalautus olisikin maksettu maksuosoituksena.

– Jos maksuosoitusta ei lunasta Nordeasta, veronpalautus palautuu takaisin Verohallinnolle neljän viikon kuluttua. Jos tilinumeron on ilmoittanut siihen mennessä, Verohallinto maksaa rahat asiakkaan tilille, Villman sanoo.

Syyskuussa erääntyy maksettavaksi myös vuoden euromääräisesti suurin jäännösveropotti. Jäännösveroja tulee maksettaviksi asiakkaille, jotka eivät ole maksaneet riittävästi veroja verovuoden 2023 aikana. Suuria jäännösveroja syntyy tyypillisesti silloin, kun asiakkaalla suuria tai monimutkaisia tuloja, eikä veroprosenttia ole verovuoden aikana nostettu riittävän korkeaksi.

Maanantaina 2.9. on mätkyjen eräpäivä noin 350 000 asiakkaalla, joista 300 000:lla kyseessä on ensimmäinen maksuerä. Kaikkiaan mätkyjä on syyskuussa maksettavana 270 miljoonaa euroa.

Heinä–syyskuussa 2024 keskimääräiset jäännösverot maksajaa kohden ovat 1 102 euroa. Myös jäännösverot vaihtelevat maakunnittain. Suurimpia jäännösveroja saadaan Ahvenanmaalla (1 653 euroa) ja pienimpiä Päijät-Hämeessä (828 euroa).

Keskimääräiset jäännösverot maakunnittain heinä–syyskuussa, euroa

1. Ahvenanmaa: 1 653

2. Uusimaa: 1 204

3. Etelä-Pohjanmaa: 1 142

4. Etelä-Savo: 1 121

5. Pohjois-Savo: 1 107

6. Varsinais-Suomi: 1 098

7. Satakunta: 1 090

8. Pohjanmaa: 1 072

9. Keski-Suomi: 1 058

10. Kanta-Häme: 1 054

11. Keski-Pohjanmaa: 1 047

12. Pirkanmaa: 1 047

13. Lappi: 1 034

14. Pohjois-Pohjanmaa: 1 025

15. Kainuu: 1 023

16. Etelä-Karjala: 1 022

17. Kymenlaakso: 1 020

18. Pohjois-Karjala: 1 019

19. Päijät-Häme: 828

Asiakkaat saavat verotuspäätöksensä eri aikaan.

– Loputkin saavat oman päätöksensä lokakuun loppuun mennessä, joten kannattaa odottaa rauhassa, sanoo Villman.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kotitalousvähennys nousee takautuvasti – näin saat korotetun vähennyksen käyttöösi

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä ja vähennysprosentit nousevat vuoden alusta alkaen. Myös matkakuluvähennyksen omavastuu pienenee väliaikaisesti kuluvan vuoden ajaksi. Muutokset saa käyttöönsä heti tekemällä OmaVerossa uuden verokortin tai myöhemmin täydentämällä esitäytettyä veroilmoitusta.

Varhain alkavat vaihdevuodet yhteydessä lisääntyneisiin ahdistus- ja masennusoireisiin

Ahdistusoireita raportoitiin vaihdevuosiin siirtyneillä naisilla selvästi enemmän kuin muilla samanikäisillä naisilla.

Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että vaihdevuosiin tavallista aiemmin siirtyneillä naisilla esiintyi enemmän ahdistus- ja masennusoireita kuin samanikäisillä naisilla, joilla vaihdevuodet eivät vielä olleet alkaneet.

Lyijyhaulien käyttö metsästyksessä ja ampumaurheilussa päättyy seitsemän vuoden siirtymäajan jälkeen

EU:n lyijyhaulirajoitusta koskeva käsittely on saatu päätökseen. Hyväksytty rajoitus koskee lyijyhaulien käyttöä, eikä se aiheuta muutoksia lyijyluotien tai lyijytäyteisten käyttöön.

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee Voudinkadun liikenteeltä Raisiossa joulukuun lopulle asti

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään 13.10.–22.12. Raisiossa Voudinkadulla Raatikadun risteyksen kohdalla. Tie on poikki kaikelta liikenteeltä työmaan kohdalta.

Työryhmä valmistelemaan strategiaa rikoksella saatujen varojen takaisinhankinnan tehostamiseksi

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella kansallinen strategia rikosperäisten varojen takaisinhankinnasta. Strategia on osa EU:n niin sanotun konfiskaatiodirektiivin täytäntöönpanoa Suomessa.

EVA: Enemmistö päättäisi puolustuksesta yhdessä Pohjoismaiden kanssa

Suomalaisten suuri enemmistö haluaa tiivistää pohjoismaista yhteistyötä tuntuvasti. Yli puolet suomalaisista olisi valmis yhteispohjoismaiseen päätöksentekoon puolustuksessa ja rajavalvonnassa, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Täyttä asiaa: Suojatiellä saa oikeasti pelätä

Lukija pitää Mikaelinkirkkoa Turun kauneimpana kirkkona.

Kävelytiet epätasaisia, suojatiellä saa oikeasti pelätä jos takana oleva päättää ryhtyä ohittamaan jo suojatien eteen pysähtynyttä. Skuutit liikkuvat ihan miten sattuvat.

Aluehallitus päätti Varhan palveluverkosta

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) palveluverkon suunnitelma vuosille 2027–29 ja visio vuoteen 2037 saakka on hyväksytty. Aluehallituksen päätös säilyttää nykyistä sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkkoa monin paikoin.

Kaupunginvaltuutettu Elina Hiltunen liittyy perussuomalaisten valtuustoryhmään

Turun Perussuomalaisten hallitus ja Perussuomalaisten Turun valtuustoryhmä järjestivät maanantaina 12. lokakuuta yhteiskokouksen kaupunginvaltuutettu Elina Hiltusen ottamisesta perussuomalaisten valtuustoryhmän jäseneksi, johon kokousväki lopulta myöntyi. Perussuomalaisten ryhmä kasvaa Turussa seitsemän kaupunginvaltuutetun vahvuiseksi.

Mikä on normaalia syömistä?

Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.

Kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto kiristää Impivaaran uimahallin remontin valvontaa

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto on saanut maanantaina 12. lokakuuta pyytämänsä selvityksen Impivaaran uimahallin remontista. Jaosto käsitteli asiaa reilun tunnin ajan. Jaosto haluaa remontista toisen selvityksen ja säännöllisen katsauksen kokouksiinsa.

Taloyhtiöiden kustannuksissa kasvupaineita ensi vuonna

Kaukolämmitteisten kerrostalojen hoitokustannukset kasvavat suurissa kaupungeissa ensi vuonna keskimäärin kahdesta kolmeen prosenttia.

Yleinen kustannuskehitys voi jonkin verran kasvattaa taloyhtiöiden hoitokuluja ensi vuonna. Kiinteistöliitto julkaisi jäsentaloyhtiöilleen tarkoitetun talousarvio-ohjeen, joka tarjoaa suuntaviivoja ensi vuoden talouden suunnitteluun. Tilanteet vaihtelevat kuitenkin suuresti kunnasta ja taloyhtiöstä toiseen.

Suomelle 229,2 miljoonaa euroa NextGenerationEU-välineestä

Euroopan komissio on antanut myönteisen arvion Suomen viidennestä maksupyynnöstä, joka koskee 229,2 miljoonan euron avustuksia elpymis- ja palautumistukivälineestä.

Happoradio uransa mittavimmalla klubikiertueella

Happoradio tekee mittavaa kiertuetta.

2000-luvun tärkeimpiin suomenkielisen rock-musiikin soihdunkantajiin kuuluva Happoradio julkaisi yhdeksännen pitkäsoittonsa Me tarvitsemme toisiamme 18. syyskuuta ja suuntasi levyn myötä yhdelle uransa kattavimmista klubikiertueista. 20 keikkaa sisältävä kiertue saapuu Turun Apolloon perjantaina 30. lokakuuta.

Lyhytterapia voi auttaa useampia kuin on luultu

Tehokasta terapeuttista hoitoa yleisiin mielenterveyden ongelmiin voitaisiin tarjota laajasti osana julkisia mielenterveyspalveluita, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksessa. Lyhytterapia tehoaa myös vaikeammin oireileviin potilaisiin.

Ilmastonmuutos nopeutunut – riskit kasvavat lämpenemisen myötä

Vuosien 2006–2025 keskilämpötilan poikkeama suhteessa vertailukauteen 1901–1920.

Maailman keskilämpötila on noussut jo lähelle Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tasoa, ja pitkän aikavälin lämpenemisen arvioidaan ylittävän sen lähivuosina. Suomen ilmastopaneelin uusin muistio tarjoaa tiiviin ja ajantasaisen tilannekuvan ilmastonmuutoksen etenemisestä ja vaikutuksista Suomessa ja maailmanlaajuisesti.

Teleste toimittaa TFT LCD -matkustajainformaationäyttöjä Infrabelille Belgian rautatieasemille

Teleste laajentaa yhteistyötään Belgian valtionrautateiden operointiyhtiö Infrabelin kanssa toimittamalla TFT LCD -matkustajainformaationäyttöjä rautatieasemille eri puolille Belgiaa. Toimitus tukee matkustajainformaatiojärjestelmien jatkuvaa modernisointia Belgian rataverkossa.

Fuuga avaa ovensa 26. lokakuuta kello 10

Fuuga on valmis ottamaan yleisön vastaan.

– Uusi talo, jossa on loputtomasti mahdollisuuksia musiikille ja yhteistyölle, yhdellä Turun parhaista paikoista. Maailmanluokan akustiikka on houkutellut Fuugaan kansainvälistä ohjelmistoa ja lipunostajia on jo yli 15 maasta. Syksyn lipuista yli 80 prosenttia on myyty. Tiloja on kyselty tapahtumille vuoteen 2031 asti. Olemme ylittäneet omat odotuksemme jo tässä vaiheessa, kun lähtölaskenta avaukseen on alkanut, kertoo musiikkitalon johtaja Samppa Rinne tiedotteessa.

Näköislehti

Urheilu

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.

Suomen rikkain ruuna Morison kilpailee Pohjoismaiden mestaruudesta Turussa

Morison ja Siru Juutinen.

Kaikkien aikojen eniten palkintorahaa tienannut suomenhevosruuna Morison tavoittelee viikonloppuna kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruutta Turussa. Pälkäneläisen Siru Juutisen osaomistaman, kasvattaman ja valmentaman ruunan kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa, jolloin sitä odottavat eläkepäivät ja uudet tehtävät.

Kattelus ja Carmody Loimun kokoonpanoon

Tommy Carmody nähdään ensi kaudella Loimun paidassa.

Loimu vahvistaa joukkuettaan kahdella uudella pelaajalla juuri lentopallon Mestaruusliiga-kauden kynnyksellä. Yleispelaaja Kalle Kattelus ja keskipelaaja Tommy Carmody liittyvät oranssimustiin Loimun 50. pääsarjakaudeksi. Kokoonpanon täydentäminen tuli ajankohtaiseksi, sillä Loimu on kärsinyt poikkeuksellisen paljon loukkaantumisista liigakauteen valmistautumisen aikana.

Puukkokatsomo: Reaaliteetit iskivät lentopalloliigaan

Historiallisen lentopallon EM-pronssin jälkihuumassa pudottiin Turussa hyvin nopeasti suomalaisen pääsarjapalloilun realiteettien äärelle, kun Tuto Volley ilmoitti viime viikolla luopuvansa lentopallon Mestaruusliigapaikasta.