Maksuhäiriöisiä kuluttajia jo 15 000 enemmän kuin viime lopussa – usein taustalla maksamattomat kulutusluotot

Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä olevien maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on jatkanut kasvuaan vuoden kolmannen kvartaalin aikana. Syyskuun lopussa heitä oli yhteensä 365 500. Maksuhäiriöisten kuluttajien määrä on kasvanut viime vuoden lopusta 15 000 henkilöllä.

Maksuhäiriöisten kuluttajien määrän kasvutahti on kuitenkin hieman rauhoittunut alkuvuoden luvuista. Heinä-syyskuun aikana maksuhäiriöisten määrä kasvoi 3800 henkilöllä, kun vielä huhti-kesäkuussa maksuhäiriöisten kuluttajien määrä kasvoi yli 6 000 henkilöllä.

Väkilukuun suhteutettuna eniten maksuhäiriöisiä täysi-ikäisiä on Päijät-Hämeessä, vähiten Ahvenanmaalla.

Ensimmäisen maksuhäiriömerkinnän saavien henkilöiden määrä pysyi samalla tasolla kuin edellisellä kvartaalilla. Heinä–syyskuun aikana ensimmäisen häiriön sai vajaa 19 000 kuluttajaa, kun huhti-kesäkuussa vastaava luku oli vajaa 19 200.

Velkomustuomioiden perusteella monen kuluttajan talousongelmien taustalla on maksamattomat kulutusluotot. Kuluvan vuonna henkilöille annetuista velkomustuomioista ylivoimaisesti suurin osa, 63 prosenttia, johtui maksamattomista tili-, kerta- ja kulutusluotoista.

Maksuhäiriöisten kuluttajien määrä on nyt käytännössä samalla tasolla kuin se oli vuoden 2022 joulukuussa, jolloin luottotietolain muutokset astuivat voimaan. Silloin maksuhäiriöisiä kuluttajia oli hieman yli 366 600.

– Luottotietolain muutosten tullessa voimaan rekisteristä poistui 18 600 yksityishenkilöä. Näiden henkilöiden maksuhäiriömerkinnät olisivat kuitenkin poistuneet ajan kanssa rekisteristä, koska he olivat jo maksaneet häiriön perusteena olevat velkansa. Lukujen valossa näyttää siltä, että lakimuutos ei ole onnistunut vähentämään ylivelkaantuneiden henkilöiden määrää. Viime vuoden pienempi maksuhäiriöisten kuluttajien määrä näyttää jääneen väliaikaiseksi ilmiöksi, sillä tällä hetkellä eroa vuoden 2022 lopun lukuihin on enää noin tuhat henkilöä, kertoo Asiakastiedon varatoimitusjohtaja Mikko Karemo tiedotteessa.

Ensimmäisen maksuhäiriön saaneiden joukko on kasvanut kaikissa ikäluokissa verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Määrällisesti eniten kasvua on tapahtunut 20-vuotiaiden ikäluokassa.

Alle 20-vuotiaiden täysi-ikäisten joukossa ensimmäisten maksuhäiriöiden määrä kasvoi hieman yli 41 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Myös 50–54-vuotiaiden ikäluokassa ensimmäisiä maksuhäiriöitä rekisteröitiin huomattavasti korkeampi määrä, vajaa 39 prosenttia, viime vuoden kolmanteen kvartaaliin verrattuna.

Vähiten ensimmäisten maksuhäiriöiden määrä kasvoi yli 70-vuotiaiden keskuudessa. Heidän joukossaan ensimmäisiä maksuhäiriöitä rekisteröitiin vajaa 22,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Ensimmäisen maksuhäiriömerkinnän saavien henkilöiden määrä on kasvanut jyrkästi tämän vuoden aikana. Koska maksuhäiriöisten kuluttajien kokonaismäärä ei ole kasvanut yhtä voimakkaasti, johtuu ilmiö todennäköisesti siitä, että moni kuluttaja seilaa edestakaisin maksuhäiriön ja puhtaiden luottotietojen välillä.

– Ylivelkaantumisen partaalla elävälle kuluttajalle maksuhäiriö on sen luomista haasteista huolimatta tarpeellinen, sillä se katkaisee velkaantumisen kierteen. Valitettavasti luottotietolain muutos on johtanut siihen, että jos maksuhäiriön perusteena olevan velan saa maksettua pois, poistuu myös maksuhäiriö 30 päivän päästä ja ylivelkaantuminen voi jatkua. Tästä voi syntyä kierre, jossa kuluttaja tasapainoilee kasvavien talousongelmien reunalla pitkiäkin aikoja, Karemo huomauttaa.

– Keskimäärin suomalaisella maksuhäiriöisellä henkilöllä on 14 maksuhäiriötä. Tällöin taloudelliset ongelmat ovat erittäin syviä, ja tällä hetkellä luottotietolaki ei kykene ehkäisemään alkavien maksuhäiriökierteiden syvenemistä. Se saattaa kannustaa maksamaan velat pois, mutta ei tue vastuullisen taloudenpidon oppimista tai kestäviin muutoksiin pyrkimistä.

Tänä vuonna henkilöille annetuista velkomustuomioista ylivoimaisesti suurin osa, 63 prosenttia, liittyy tili- ja kertaluottoihin tai kulutusluottoihin. Toiseksi yleisin syy velkomustuomiolle on maksamattomat postimyynti- ja verkko-ostokset, jotka muodostavat 16,5 prosenttia velkomustuomioista.

– Velkomustuomioiden perusteella monen kuluttajan ylivelkaantumisen ja maksuhäiriöiden taustalla on luotto, jota ei asiakkaan taloudellisen kokonaistilanteen perusteella olisi kannattanut myöntää. Luotonanto puutteellisilla tiedoilla ei ole kenenkään etu, ei yritysten eikä kuluttajan. Luotonantajien kannattaa kiinnittää taustojen tarkastamiseen erityistä huomiota, jotta ylivelkaantumista saataisiin ehkäistyä, mainitsee Karemo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Näyttely kutsuu edesmenneet tähän aikaan

Paula Saraste ja Aarni Vaarnamo, Karuizawa 1.

Pyhäinpäivän aattona avautuva näyttely Henkiin herätetyt kutsuu edesmenneet tähän aikaan taiteen välityksellä. Galleria Askissa on 31.10.–16.11. esillä Laura Iisalon , Paula Sarasteen ja Aarni Vaarnamon teoksia.

Kylpyhuoneessa tulipalo Elinantiellä

Kerrostaloasunnon kylpyhuoneessa syttyi tulipalo Elinantiellä perjantaina päivällä. Pelastuslaitos sammutti ja tuuletti asunnon. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Koko kylän retki kutsuu ylisukupolviselle seikkailulle Raisiossa

Raisiossa järjestetään luontoretki.

Raisiossa järjestetään luontoretki, joka kutsuu kaikenikäiset ja -kuntoiset liikkujat vauvasta vaariin yhteiselle seikkailulle maanantaina 3. marraskuuta kello 9.30–10.30. Retken oppaina toimivat Raision Rinkan luontoluotsit, jotka johdattavat Huhkonpuistoon luonnon äärelle. Reitin voi kulkea myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Lähtö on Satelliitin pihasta, Sipilänkuja 2.

Turussa kirkkoon kuuluu noin 54 prosenttia väestöstä

Uudestamaasta on tullut Suomen ensimmäinen maakunta, jossa alle puolet väestöstä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tilastokeskuksen päivittämän väestötilaston mukaan Uudenmaan väkiluku oli kuluvan vuoden syyskuussa 1 797 684. Kirkko ilmoittaa uusimaalaisten seurakuntiensa jäsenmäärän olleen syyskuussa 898 098. Tarkka kirkkoon kuuluvien jäsenosuus oli täten 49,96 prosenttia.

Nainen miehen menestyksen takana

Tuula Vainikainen.

Tuula Vainikainen esittelee kirjaansa Nainen sivulauseessa – kuolemaantuomitun Oskari Tokoin puolison Hanna Tokoin elämä Raision Kirjastotalon toisessa kerroksessa tiistaina 28. lokakuuta kello 18–19.30.

Viking Line onnistui kolmannella kvartaalilla, tulos parani

Viking Linen liikevaihto oli vuoden kolmannella kvartaalilla 152,5 miljoonaa euroa (151,5 miljoonaa euroa vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,2 miljoonaa euroa (0,2). Liiketulos oli 28,7 miljoonaa euroa (29,4).

Lounais-Suomen Jätehuolto luopuu pyörällisten biojäteastioiden suojasäkeistä

Biokaasulaitoksessa suojasäkit muuttuvat käsittelyssä purukumimaiseksi massaksi, joka takertuu koneisiin ja aiheuttaa tukoksia.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) luopuu suojasäkeistä, joita on käytetty pyörillä varustetuissa umpinaisissa biojäteastioissa. Päätöksen taustalla ovat suurikokoisten säkkien biokaasulaitoksessa aiheuttamat ongelmat. Biojätteen lajittelussa tärkeintä on muistaa pakata biojäte ensisijaisesti paperiseen biojätepussiin ja huolehtia astian säännöllisestä pesusta.

Uni tukee painonhallintaa

Hyvä uni on tärkeä osa painonhallintaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yöunen määrä, päivärytmi ja päivävireys vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvin ihmiset onnistuvat pudottamaan painoa. Paras laihtumistulos saavutettiin 7–9 tunnin yöunilla.

Pyhän Ristin kappeliin suunnitellaan peruskorjausta

Pyhän Ristin kappeli aiotaan peruskorjata.

Turun hautausmaalla sijaitsevaan Pyhän Ristin kappeliin suunnitellaan peruskorjausta. Pekka Pitkäsen suunnittelema kappeli on 1960-luvun konstruktiivisen betoniarkkitehtuurin keskeisiä kohteita. Peruskorjaushankkeen tavoitteena on lisätä vainajien säilytystiloja maan alle sekä parantaa niihin liittyviä tiloja ja logistisia ratkaisuja. Lisäksi uusitaan teknisiä järjestelmiä, toteutetaan toiminnallisia parannuksia ja korjauksia säilytystilojen lisäksi kappeleihin ja yleisiin tiloihin sekä tehdään rakennuksen esteettömyyteen liittyviä parannuksia.

Poliisi tutkii yhden uhrin vaatineen Kaarinan talopalon syttymissyytä

Lounais-Suomen poliisi tutkii Kaarinassa torstai-illalla syttyneen omakotitalotulipalon syttymissyytä yhdessä pelastuslaitoksen kanssa. Kaarinan Littoistentiellä sijaitsevan omakotitalon tulipalosta ilmoitettiin hätänumeroon torstai-iltana kello 18.40 aikaan.

Varha tarjoaa uudenlaista elintapaohjausta esidiabeteksen ja ylipainon hallintaan

Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha tarjoaa uudenlaista elintapaohjausta, joka on suunnattu erityisesti esidiabeetikoille ja ylipainoisille. Uudessa toimintamallissa pyritään elintapamuutoksen avulla estämään varsinaisen diabeteksen ja muiden sairauksien puhkeaminen. Elintapaohjaukseen hakeudutaan ottamalla yhteyttä omalle terveysasemalle.

Juha Vaakku Varjuksen muistokonsertilla yli 4 000 euroa kehitysvammaisten lasten ja nuorten virkistäytymistoimintaan

Moko ja Anna ovat isä ja tytär ja esiintyvät konsertissa. Vaakku oli Annan kummisetä.

Elokuun alussa menehtyneen taiteilija Juha Vaakku Varjuksen kanssa vuosien varrella soittaneet muusikot keräsivät Vaakku in memoriam -muistokonserttissa lasten ja nuorten kehitysvammaisten virkistäytymistoimintaan 4.155,50 euroa.

Vason keskimääräinen vastike pysyy ennallaan

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n hallitus vahvisti 23. lokakuuta Vason asumisoikeusasuntojen vastikkeet ensi vuodelle. Käyttövastikkeiden keskimääräinen muutos ensi vuodelle on 0,0 prosenttia. Perusparannetuissa kohteissa vastike nousee maltillisesti, ja joissakin kohteissa vastike jopa laskee.

Artukaisten uusi harjoitusjäähalli palvelee erityisesti nuorten ja lasten liikuntatarpeita

Havainnekuva harjoitushallista.

Artukaisiin rakennettava uuden harjoitusjäähallin rakentaminen on alkanut. Uuteen halliin saadaan jääurheilun harrastajille nykyaikaiset tilat Impivaaran jäähallin poistuessa käytöstä. Pelaamaan ja luistelemaan Artukaisissa päästään ensi vuoden lopussa.

Raseko mukana ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilussa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on torstaina julkaissut päätöksen niistä koulutuksenjärjestäjistä, jotka on valittu mukaan ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun. Päätös perustuu Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin huhti-kesäkuussa toteuttamaan hakemusten pisteytykseen, jossa Raseko pärjäsi erittäin hyvin. Raseko on toinen Varsinais-Suomen alueelta mukaan valituista koulutuksenjärjestäjistä.

Naantalin pääkirjastossa järjestetään monikielinen muumimaraton

Muumimaratonissa ulkomailta Naantaliin muuttaneet ihmiset lukevat vuorotellen kappaleen Tove Janssonin Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta omalla äidinkielellään.

Muumi 80 -juhlavuoden kunniaksi Naantalin kaupunginkirjasto ja Naantalin Kielitupa järjestävät maanantaina 27. lokakuuta kello 17–18 Naantalin pääkirjastossa monikielisen muumimaratonin, jossa ulkomailta Naantaliin muuttaneet ihmiset lukevat vuorotellen kappaleen Tove Janssonin Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta omalla äidinkielellään.

Tulipalo vaati ihmishengen Kaarinassa

Yksi ihminen on kuollut omakotitalon tulipalossa Littoistentiellä Kaarinassa torstaina illalla.

Oletko nähnyt droonin lentämässä metsässä tai pellolla?

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen kehittämä metsän sisällä lentävä drooni.

Maanmittauslaitoksessa on käynnissä lukuisia drooneihin liittyviä tutkimushankkeita, joissa tuotetaan tietoa muun muassa metsätuholaisten ja metsäpalojen ehkäisemiseksi sekä maatalouden innovaatioihin. Drooneilla tehtävässä kaukokartoituksen tutkimuksessa Suomi edustaa alan kansainvälistä tieteellistä huippua.

Urheilu

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.