Sinkku stand up -illoissa otetaan ilo irti sinkkuudesta

Sinkku stand up -ilta on nimensä mukaisesti tapahtuma, joka on suunnattu sinkuille. Tarkoitus on kerätä samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä yhteen ilon ja naurun äärelle.

– Kun olin sinkku, mietin usein missä voisi livenä tavata muita hengenheimolaisia, kun tinderit oli jo pelattu läpi eikä yökerhoilu tuntunut omalta. Kaipasin myös samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, sillä lähipiirissä kaikki tuntuivat seurustelevan. Tästä syntyi ajatus Sinkku stand up -illasta, kertoo tapahtuman tuottaja Sanna Linjos tiedotteessa.

Mitään pakkoparittamista ei ole luvassa, vaan tarkoituksena oli luoda matalan kynnyksen tapahtuma, joka on kerrankin kohdennettu juuri sinkuille.

– Tapahtumaan voi huoletta saapua ilman seuralaista tai vaikka ison sinkkuporukan kanssa. Voi jäädä tutustumaan muihin tai nauttia vain hyvästä esityksestä, Linjos jatkaa.

Ensimmäinen loppuunmyyty Sinkku stand up -ilta järjestettiin Turussa viime syksynä. Palautteen perusteella kysyntää on muuallekin, joten tänä vuonna tapahtumat järjestetään Turun lisäksi Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä ja Kuopiossa.

Stand up -illassa lavalle nousevat huippukoomikot Viivi Kuusela, Saana Peltola, Aatu Raitala ja Matti Paalanen. Jokaisella koomikolla on omat henkilökohtaiset kokemuksensa rakkaudesta ja sen etsinnästä.

Illan seremoniamestari Saana Peltola odottaa iltaa innolla, sillä hän tietää, että huumori on mahtava yhdistävä voima.

– Nauru kumpuaa aina jostain sielun syvyyksistä ja ihmisyyden ytimestä. Nauru kertoo ihmisten välisestä yhteydestä ja yhteisymmärryksestä, ja paljastaa, kuinka samanlaisia me lopulta olemme, iloitsee Peltola.

Stand up -show’n jälkeen ilta jatkuu Viivi Kuuselan ja Saana Peltolan humoristisella Sinkku-visalla, jossa ihmiset pääsevät halutessaan jutuille toistensa kanssa, sillä esityksen aikana ei voi keskustella.

– Sinkku-visa on glamourilla ja rakkaudella kuorrutettu versio pubi-visoista. Tässä visassa kaikki halukkaat pääsevät pätemään parisuhde- ja rakkausaiheisilla knoppitiedoillaan, Peltola kertoo.

Sinkku stand up -ilta järjestetään 18. lokakuuta Linnateatterissa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Viime vuosi mittaushistorian kolmanneksi lämpimin

Copernicus-ilmastopalvelun mukaan vuosi 2025 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin. Kolmen vuoden jakson keskilämpötila ylitti 1,5 asteen tason ensimmäistä kertaa. Merien luontainen lämpötilavaihtelu Tyynellämerellä selittää vuosien välistä vaihtelua.

Saariston Rengastie täyttää 30 vuotta

Saariston rengastie täyttää 30 vuotta.

Suomen tunnetuimpiin matkailureitteihin kuuluva Saariston Rengastie tarjoilee 250 kilometriä elämyksiä: luontoa, saaristotunnelmaa, maukasta ruokaa ja monipuolisia aktiviteetteja. Rengastie täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Kelan kirjeet jatkossa vain OmaKelaan

Kela toimittaa päätökset ja kirjeet vain OmaKelaan 15. tammikuuta alkaen. Paperipostia saa jatkossa asiakkaat, jotka eivät käytä OmaKelaa.

Ilmastopaneelin ja Luontopaneelin raportti: Sekä ilmasto- että luontotavoitteet edellyttävät hakkuiden maltillistamista

Lahopuun keskimääräinen vuotuinen lisäys ja metsien keskimääräinen vuotuinen kokonaishiilitase eri suojelu- ja hakkuutasojen yhdistelmillä 50 vuoden tarkastelujaksolla Suomen nykyisin talouskäytössä olevien metsämaan metsien pinta-alalla.

Suomen ilmastopaneelin ja Suomen Luontopaneelin tuore yhteisraportti osoittaa, että Suomen ilmasto- ja luontotavoitteiden samanaikainen saavuttaminen ei ole mahdollista viime vuosien noin 73 miljoonan kuutiometrin vuotuisella hakkuumäärällä. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää hakkuiden maltillistamista sekä tiukasti suojeltujen metsämaan metsien määrän merkittävää kasvattamista.

Poliisi epäilee Auran kuivuripaloa tahallaan sytytetyksi – yksi nuori otettu kiinni

Viranomaiset saivat ilmoituksen viljankuivaamon tulipalosta Aurassa tiistaina hieman ennen kello iltakymmentä. Keskustassa Oikokujalla sijaitseva viljankuivaamo viljasiiloineen paloi täydellisesti maan tasalle. Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Suomen vanhin koulu täyttää 750 vuotta

Katedralskolan juhlii koko vuoden.

Katedralskolan, Suomen vanhin koulu, viettää 750-vuotisjuhlaa vuonna 2026. Juhlavuosi käynnistyy 14. tammikuuta juhlamuistolaatan paljastamisella ja opiskelijoiden musikaaliesityksellä. Juhlaa huomioidaan koko vuoden ajan.

Turku tutki asukastyytyväisyyttä uusilla asuinalueilla – asukkaat pääosin tyytyväisiä, muuta parannettavaakin on

Turku selvitti viiden uuden asuinalueen asukkaiden tyytyväisyyttä. Kirje- ja online-kyselyllä haastateltiin asukkaita Telakkarannasta, Linnanfältistä, Pääskyvuoresta, Hirvensalosta ja Vakiniitusta. Turkuun on rakentunut vauhdilla uusia asuinalueita viimeisen vuosikymmenen aikana.

Kalle Myllymaa TPS:n hyökkäykseen loppukaudeksi

Kalle Myllymaa.

HC TPS on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen suomalaiskeskushyökkääjä Kalle Myllymaan kanssa. Sopimus sisältää TPS:n option myös ensi kaudesta. 23-vuotias, 178-senttinen ja 80-kiloinen vasemmalta laukova hyökkääjä siirtyy TPS-paitaan Ranskan pääsarjasta, Ligue Magnusissa pelaavasta Spartiates de Marseillesta.

Kuivuri paloi Aurassa

Aurassa paloi tiistaina illalla noin 550 neliöinen kuivurirakennus Oikokujalla. Palosta levisi Auran keskustan suuntaan savua.

Valkeavuoren kampukselle valmistunut taidekokonaisuus vie ajatukset avaruuden ja mielikuvituksen syvyyksiin

Jan-Erik Andersson.

Valkeavuoren uudelle kampukselle Kaarinan keskustaan on valmistunut kuvataiteilija ja kuvataiteen tohtori Jan-Erik Anderssonin moniosainen teos Avaruus ja mielikuvitus. Kampuksen sisätiloihin levittäytyvä teoskokonaisuus on saanut inspiraationsa Kaarinassa sijaitsevasta Tuorlan observatoriosta. Teoskokonaisuus ruokkii oppilaiden mielikuvitusta ja osoittaa, että elämässä asiat voi tehdä ja nähdä monella eri tavalla.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 33 miljoonaan euroon – Suomeen 232 000 euron voitto

Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti nousee noin 33 miljoonaan euroon. Suomeen osui tiistaina yksi 232 000 euron voitto sekä kolme 71 000 euron voittoa.

Pääkirjoitus: Kafkamainen tarina

Anneli Auer käräjäoikeudessa viime joulukuussa.

Anneli Auer ja Jens Ihle (aikaisemmin Kukka) ovat Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa syytteessä seksuaalirikoksista. Syytettä on käsitelty viime syksystä alkaen. Toista kertaa, sillä korkein oikeus purki aiemman tuomion joulukuussa 2024 ja palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Näin estät vesiputkien jäätymisen

Haljennut putki voi johtaa jopa kymmenien tuhansien eurojen korjauskustannuksiin.

Jäätyneet vesiputket voivat aiheuttaa merkittäviä vesivahinkoja, jotka ilmenevät usein vasta säiden lauhtuessa. Haljennut putki voi johtaa jopa kymmenien tuhansien eurojen korjauskustannuksiin.

Poliisin online-oppitunnit jatkuvat

Poliisin valtakunnallinen Koulu25-ryhmä jatkaa tänä vuonna työtään. Luvassa on enemmän online-oppitunteja, lisää kouluille suunnattua laillisuuskasvatusmateriaalia sekä rikosaiheita käsittelevä podcast.

Vuoden luonnontuotteiksi vadelma, sikurirousku ja keto-orvokki

Vadelma (Rubus idaeus) kutsutaan myös vatuksi, vaapukaksi ja vaaraimeksi.

Arktiset Aromit ja Marttaliitto ovat valinneet vuoden luonnontuotteet marjojen, sienten ja yrttien joukosta. Vuoden 2026 luonnontuotteet ovat vadelma, sikurirousku ja keto-orvokki.

Maahanmuuttotaustaisten oppilaiden suomen ja ruotsin osaamista halutaan vahvistaa

Hallitus vahvistaa perusopetuksen maahanmuuttotaustaisten oppilaiden suomen ja ruotsin kielen oppimista monin tavoin. Toimenpidekokonaisuuteen sisältyy valmistavan opetuksen lisäopetus, suomi/ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän kehitystoimet sekä lisäresursoinnit suomen ja ruotsin kielen opetuksen viikkotuntimäärään, opetuskielen tukiopetukseen sekä tasa-arvoavustukset.

Kysely: Työlaitteet voivat pyöriä kotona monen kädessä

LähiTapiolan kyselyn mukaan puolet suomalaisista antaa toisten ainakin joskus käyttää omia työlaitteitaan. Myös työtunnusten käytössä työ- ja vapaa-aika saattavat sekoittua. Kyselyssä selvitettiin suomalaisten tietoturvakäytäntöjä niissä hetkissä, kun työ- ja yksityiselämä kohtaavat. Työpaikalla saatamme olla hyvinkin tarkkoja laitteiden ja ohjelmien käytössä, mutta kotoisassa ympäristössä valppaus saattaa herpaantua.

Koulukadun päiväkoti muuttaa Herttuankulmaan torstaina – lasten ruokahuolto järjestyi ennätysajassa

Koulukadun päiväkotia ei voi ilkivallan vuoksi enää käyttää. Lapset muuttavat Herttuankulman päiväkotiin jo torstaina, jolloin ruokahuolto on saatu järjestymään.

Näköislehti

Urheilu

Kalle Myllymaa TPS:n hyökkäykseen loppukaudeksi

Kalle Myllymaa.

HC TPS on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen suomalaiskeskushyökkääjä Kalle Myllymaan kanssa. Sopimus sisältää TPS:n option myös ensi kaudesta. 23-vuotias, 178-senttinen ja 80-kiloinen vasemmalta laukova hyökkääjä siirtyy TPS-paitaan Ranskan pääsarjasta, Ligue Magnusissa pelaavasta Spartiates de Marseillesta.

Jorge Marugán TPS:n jalkapallomiehistön maalivahtivalmentajaksi

Jorge Marugán.

Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen uutena maalivahtivalmentajana on aloittanut Jorge Marugán , 38. Espanjalaisvalmentajan sopimus TPS:n kanssa kattaa kaudet 2026 ja 2027.

Roller derbyn kevätkausi alkaa Kupittaalla

Turun roller derby -seura Dirty River Roller Derby järjestää kauden ainoan SM-runkosarjan turnauksensa sunnuntaina 18. tammikuuta.

Kupittaan palloiluhallin täyttää sunnuntaina 18. tammikuuta rullaluistinten kolina, kun Turun roller derby -seura Dirty River Roller Derby järjestää kauden ainoan SM-runkosarjan turnauksensa.

Pau Juvanteny PK-35:sta TPS:aan

Pau Juvanteny.

Turun Palloseura saa riveihinsä uuden pelaajan, kun espanjalainen Pau Juvanteny liittyy joukkueen vahvuuteen 1+1-vuotisella sopimuksella. Juvanteny, 25, siirtyy TPS:ään Ykkösliigaa pelaavasta PK-35:stä.

Pekka Virralle viisivuotinen sopimus Tuto Hockeyn kanssa

Pekka Virta.

Tuto Hockey on sitouttanut urheilutoimenjohtaja Pekka Virran viisivuotisella 3+2-mallisella sopimuksella. Seura on jatkanut myös päävalmentaja Samuli Marjetan sopimusta kauteen 2027–28 asti sekä vahvistanut tulevien kausien pelaajarunkoa useilla jatkosopimuksilla.

Rene Nummelin Tuton paitaan

Rene Nummelin (takana) vaihtaa Tuton paitaan.

Tuto Hockey on solminut puolustaja Rene Nummelinin kanssa sopimuksen, joka kattaa käynnissä olevan kauden sekä kauden 2026–27.