Veritaksen sijoitukset tuottivat 6,7 prosenttia

Työeläkeyhtiö Veritaksen sijoitukset tuottivat tammi–syyskuussa 6,7 prosenttia. Asiakashankinnan osalta vuodesta on tulossa ennätyksellinen. Myynti kasvaa yli 50 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

– Veritas on kasvanut viime vuosina vahvasti. Olemme rikkoneet aiemmat ennätykset jo kolmena peräkkäisenä vuonna ja tästä vuodesta tulee neljäs, Veritaksen toimitusjohtaja Carl Haglund kertoo tiedotteessa.

Veritaksen vakuutusmaksutulon arvioidaan kasvavan yli viisi prosenttia ja Veritaksessa vakuutettujen yritysten palkkasumman lähes seitsemän prosenttia tänä vuonna.

Haglundin mukaan kasvun taustalla on vahva panostus palveluun. Veritaksessa kaikki yrittäjät ja yritykset kokoon katsomatta saavat oman nimetyn yhteyshenkilön.

– Oma yhteyshenkilö mahdollistaa paremman palvelun asiakkaille. Etenkään pienissä yrityksissä ei tunneta eläkeyhtiön palveluja kovin hyvin. Se ei ole yritysten vika, vaan eläkeyhtiön pitää olla aktiivinen ja kertoa, miten esimerkiksi työkyvyttömyyttä voi ennaltaehkäistä, Haglund pohtii.

Haglund kehottaa kaikkia työnantajia kartoittamaan säännöllisesti, miten työpaikalla voidaan. Veritas tarjoaa asiakkailleen maksuttoman työhyvinvointikartoituksen, jonka avulla voi selvittää yrityksen työkykyriskit, vahvuudet ja tärkeimmät kehittämiskohteet.

– Viestini kaikille suomalaisille johtajille on: työntekijöiden hyvinvointia pitää edistää aktiivisesti. Se ei ole höttöä eikä humpuukia, vaan työhyvinvointi lisää tutkitusti tuottavuutta. Tässä voimme auttaa.

Veritaksen sijoitukset tuottivat tammi–syyskuussa 6,7 (2,3) prosenttia. Korkosijoitukset tuottivat 5,3 (3,7) prosenttia, osakesijoitukset 10,4 (3,2) prosenttia, kiinteistöt 1,1 (-2,5) prosenttia ja muut sijoitukset 4,4 (3,3) prosenttia. 

– Volatiliteetti eli markkinoiden heilunta on ollut voimakasta vuoden kolmannella neljänneksellä sekä korko- että osakemarkkinoilla, kertoo Veritaksen sijoitusjohtaja Laura Wickström.

– Veritaksen sijoituksista osakesijoitukset tuottivat parhaiten, mutta myös korkosijoitusten tuotto oli hyvä. Korkosijoitukset toimivat hyvänä hajauttajana osakeriskille.

Wickströmin mukaan Yhdysvaltojen odotettua huonommat työllisyysluvut aiheuttivat elokuussa markkinoilla epävarmuutta.

– Talouslukuja katsotaan entistä tarkemmin, ja ne saattavat heiluttaa markkinoita voimakkaastikin. Yhdysvaltojen talousluvut ovat kuitenkin yllättäneet positiivisesti hidastuvista kasvuodotuksista huolimatta.

Euroopassa talouden piristyminen antaa kuitenkin odottaa itseään. Talousluvut ovat olleet odotuksia heikompia erityisesti teollisuustuotannon osalta.

– Koronlaskut helpottavat osaltaan kuluttajien ja yritysten tilannetta, mutta Euroopassa tarvitaan myös muita toimenpiteitä kasvua tukemaan. Kiinan elpyminen olisi Euroopan vientiteollisuudelle hyvä uutinen.

Vertailuluvut suluissa viittaavat edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Huijausviestien torjunta tehostuu

Tekstiviestien luotettavuus paranee 4. toukokuuta alkaen, kun viestien lähettäjien tunnistaminen ja lähettäjätunnusten käyttöoikeuden varmistaminen tulee pakolliseksi organisaatioille, jotka lähettävät tekstiviestejä kansalaisille. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin uudistetun määräyksen tavoitteena on estää organisaatioiden nimissä lähetettäviä huijausviestejä. Kuluttajille suunnattujen puhelinliittymien väliseen viestiliikenteeseen uudistus ei vaikuta.

Yleisen asumistuen saajaprofiili muuttui selvästi, kun opiskelijat siirtyivät pois yleisen asumistuen piiristä

Kuvio näyttää yleisen asumistuen, eläkkeensaajan asumistuen, opintotuen asumislisän ja sotilasavustuksen asumisavustuksen saajamäärät 2015-2025.

Yleisen asumistuen saajat ovat nyt pääosin työttömiä ja pienituloisia. Saajien joukossa on edelleen enemmän nuoria aikuisia kuin vanhempiin ikäryhmiin kuuluvia. Tiedot käyvät ilmi Kelan asumistukitilastosta 2025.

Asuntojen vuokrakehitys eriytyy suurissa kaupungeissa – pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat tammi–maaliskuussa pääkaupunkiseudulla 0,4 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna, kun muualla Suomessa vuokrat nousivat 0,4 prosenttia.

Tiedonpuiston koulun taideteos pystytetään toukokuussa

Tiedonpuiston koulu on Raision ainoa yläkouluna siihen asti, kunnes toinen yhtenäiskoulu valmistuu.

Kuvanveistäjä Kirsi Kaulasen Tiedonpuu -teos pystytetään Tiedonpuiston koulun ulkoseinään 4.–8. toukokuuta. Taiteilija pitää Kirjastotalossa avoimen yleisöesitelmän pystytysviikolla 6. toukokuuta. Varsinainen paljastustilaisuus järjestetään 13. toukokuuta. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.

Asukasbudjetin äänestyskierros käynnistyy – jaossa kolme miljoonaa euroa kaupunkilaisten ehdottamiin hankkeisiin

Asukasbudjetin äänestysvaiheessa turkulaiset pääsevät äänestämään kaupunkilaisten talvella 2025–26 ehdottamista hankkeista ne, jotka toteutetaan. Äänestysvaihe on avoinna toukokuun ajan 1.–31. toukokuuta.

Festivaalikuukausi avaa Fuugan

Fuugan avajaisfestivaaleja vietetään lokakuun lopulta lähtien.

Aurajokirannan uuden maamerkin eli Fuugan valmistumista juhlistetaan kuukauden kestävällä avajaisfestivaalilla. Vilkas tapahtumakuukausi alkaa maanantaina 26. lokakuuta. Se sisältää maksullista ja maksutonta ohjelmaa aina konserteista avajaiskierroksiin.

Itämeri-parlamentaarikot kokoontuvat Turussa

Itämeren parlamentaarikkokonferenssi BSPC:n pysyvä komitea kokoontuu Turussa 3.–5. toukokuuta. Kokouksessa keskustellaan muun muassa Itämeren alueen kokonaisturvallisuudesta ja Saaristomeren ekologisesta tilasta. Komitea vierailee kokouksen yhteydessä Qvidjan tutkimustilalla Paraisilla, jossa he tutustuvat luontoa uudistavaan maanviljelyyn ja metsänhoitoon vesistöjen tilaa silmällä pitäen. Komitea perehtyy Länsi-Suomen merivartioston toimintaan.

Uuden pääkonttorin rakentaminen käynnistää Meyer Turun laajan investointiohjelman

Meyer Turun uusi pääkonttori havainnekuvassa.

Meyer Turulle rakennetaan uusi pääkonttori telakka-alueen välittömään läheisyyteen Blue Industry Parkin alueelle. Noin 40 miljoonan euron hanke on osa yhtiön mittavaa investointiohjelmaa. Rakennustyöt käynnistyvät kesällä 2026 ja toimitilat valmistuvat vuoden 2028 alussa. Kohteen suunnittelee ja rakentaa SRV, sijoittajana toimii kiinteistösijoitusyhtiö Balder. Kaupan lopullinen toteutuminen edellyttää vielä rakennusluvan lainvoimaistumista.

Työkeskusta koskevat yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät

Kaupunginhallitus käynnisti 2. helmikuuta liikkeenluovutuksen valmistelun, jossa Turun kaupungin työkeskuksen toiminnot ja henkilöstö siirretään uuteen yhteiskunnalliseen yritykseen.

Royal Caribbean Group vahvisti kahden jättiristeilijän tilauksen Meyer Turulta

Icon 5 saa seurakseen ainakin Icon 6:n ja Icon 7:n.

Royal Caribbean Group kertoo vahvistaneensa Meyer Turun kanssa kuudennen ja seitsemännen Icon-luokan aluksen tilauksen. Alukset toimitetaan vuosina 2029 ja 2030.

Lakko toteutuu Turun ammattikorkeakoulussa – lakkovahdit paikalla tiistaina

Turun ammattikorkeakoulun historian ensimmäinen lakko toteutuu tiistaina 28. huhtikuuta kampuksen edustalla. Lakkotapahtuma järjestetään kello 11.30–12.30.

Kamarikuoro Auralia järjestää luontoretkikonsertin Kuusiston linnanraunioilla ja Kappelinmäen luontopolulla

Kamarikuoro Auralia järjestää keväisen Kevään kohinaa -luontoretkikonsertin Kuusiston linnanraunioilla ja Kappelinmäen luontopolulla Kaarinassa sunnuntaina 3. toukokuuta kello 14. Tapahtuma yhdistää tuoreella tavalla opastetun luontoretken ja kuorokonsertin. Yleisö ja kuorolaiset patikoivat tapahtumassa yhdessä läpi kauniin luontopolun, jonka varrella lauletaan, seurustellaan ja tutustutaan oppaiden johdolla luontoon. Konsertin huipennuksena kuoro esiintyy keskiaikaisen piispanlinnan raunioilla.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa yhteistoimintaneuvottelut

Lounais-Suomen elinvoimakeskus on 27. huhtikuuta antanut neuvotteluesityksen henkilöstöjärjestöille yhteistoimintaneuvotteluiden aloittamisesta taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen toiminnan sopeuttamistarve voi edellyttää toimintamenoilla palkatun henkilöstömäärän vähentämistä enintään 33 henkilötyövuodella.

Liikunnallista luontomatkailua ja saaristolaisten liikkumisen edistämistä rahoitetaan yli 1,1 miljoonalla eurolla

Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt kunnille ja yhdistyksille yli 1,1 miljoonaa euroa liikunnallisen luontomatkailun ja saaristolaisten liikkumisen edistämiseen. Rahoitus tukee hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitetta lisätä liikkumista eri puolilla Suomea.

Taide, samppanja ja fine dining yhdistyvät Logomossa

Turussa koetaan tänä kesänä uudenlainen fine dining -elämys, kun Champagne Dinner katetaan 16. kesäkuuta immersiivisen taide-elämyksen keskelle Logomoon. Illallinen järjestetään Frameless-elämyksen sisällä näyttelyn aukioloajan ulkopuolella.

Lounais-Suomen poliisi varoittaa taskuvarkaista

Taskuvarkaudet ovat myös Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella yleistyneet. Lounais-Suomen poliisille on alkuvuoden aikana tehty useita ilmoituksia epäillyistä taskuvarkauksista. Tyypillisimmillään ilmoittajalta on anastettu lompakko repusta, taskusta, käsilaukusta tai ostoskärrystä. Taskuvarkauksia on ilmoitettu tehdyksi Turussa, Loimaalla, Porissa ja Salossa.

Aurinkopaneelit asentavan taloyhtiön kannattaa muodostaa energiayhteisö

Sami Jouttijärvi.

Kerrostalon sisäinen energiayhteisö voi tuoda huomattavaa lisäarvoa aurinkovoimalan tuottamalle sähkölle, osoittaa Turun yliopiston tuore tutkimus. Aurinkovoiman nopea yleistyminen Suomessa on tuonut oman energiantuotannon tavallisten kansalaisten ulottuville. Omakotitalojen lisäksi myös kerrostaloissa asuvat voivat hyötyä oman aurinkosähkön tuotannosta.

Impivaaran uimahallin tontille suunnitteilla kylpylä- ja sauna-alue

Kaupunginhallitus myönsi maanantaina Jukupark Oy:lle ja TKU-Rakennus Oy:lle innovaatiokumppanuuteen perustuvan aluevarauksen spa- ja saunamaailman toteuttamiseksi Impivaaran uimahallin ja Jukuparkin väliin.

Näköislehti

Urheilu

Benjamin Sylvestersson ajoi voittoon Saksan ADAC GT4 -sarjan avauskilpailussa

Benjamin Sylvestersson.

Paraisilta kotoisin oleva Benjamin Sylvestersson aloitti ajoparinsa kanssa vakuuttavasti kautensa ajamalla voittoon Itävallan Red Bull Ringin ensimmäisessä kilpailulähdössä. Avausviikonlopun kruunasi toisen kilpailulähdön toinen sija. Kilpailujen nopeimmat kierrosajat kirjattiin Sylvesterssonille sunnuntaina ja ajopari Gabriele Pianalle lauantaina.

Mustafe Muuse haaveilee useammasta matkasta Birminghamin EM-kisoissa

Mustafe Muuse tähtää alkavaan yleisurheilukesään kovin tavoittein.

Kestävyysjuoksija Mustafe Muusen talvi on kulkenut tulosten valossa kovaa. Helmikuussa Muuse rikkoi lyhyen ratojen 5 000 metrin Suomen ennätyksen Bostonissa. Tammikuussa Muuse juoksi Valenciassa maantiekympin Suomen ennätyksen. Valenciassa juostu aika rikkoi myös Birminghamin EM-kisojen tulosrajan.

FBC Turku löysi uuden päävalmentajan tutusta suunnasta

Miesten F-liigasta pudonnut FBC Turku rakentaa uutta alkua. Ensi kaudeksi vaihtuu sarjataso, päävalmentaja, osa joukkueesta ja lisäksi Antti Vääri ei ole joukkueen managerina.

Turkulaisessa salibandyssa liikahti yksi mannerlaatta maaliskuun lopussa, kun FBC Turun historian alusta asti vahvana taustatekijänä ollut Antti Vääri jättävänsä pestinsä FBC Turun managerina.

Otteluanalyysi: Inter ampui 25 kertaa mutta sai pallon maaliin vain kerran

Jussi Niska.

Kun jalkapallo-ottelun laukaustilasto näyttää lukemia 25–2, ei luulisi, että peli on erityisen tiukka. Eikä se ollutkaan, mutta Interiltä kesti silti 77 minuuttia ennen kuin se sai pallon maaliin asti. Laitapakki Jussi Niska keskitti vasemmalta ja Alie Conteh puski pallon maaliin. Se riitti kolmeen pisteeseen.

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.