Suurin osa ei tee paperisella verokortilla mitään, mutta silti niitä lähetetään pian liki neljä miljoonaa

Paperisten verokorttien postittaminen maksaa vuosittain yli kolme miljoonaa euroa, vaikka useimmille riittäisi sähköinen vaihtoehto. Digitaalista viranomaisviestintää edistävä hanke tähtää siihen, että tulevaisuudessa viranomaisviestintä olisi ensisijaisesti digitaalista.

Verohallinto lähettää marraskuun lopun ja joulukuun aikana suomalaisille lähes neljä miljoonaa paperista verokorttia, vaikka valtaosa ei tee sellaisella mitään. Paperisten verokorttien postittaminen maksaa yli 3 miljoonaa euroa.

− Yli 2,5 miljoonan henkilön verokortti siirtyy automaattisesti Verohallinnon järjestelmästä suoraan tulojen maksajalle ohjelmistorajapintaa pitkin. Ja vaikka henkilön pitäisikin toimittaa verokortti maksajalle itse, valtaosa tekee sen sähköisesti. Paperinen verokortti on siis suurimmalle osalle täysin tarpeeton, sanoo menettelypäällikkö Päivi Ylitalo Verohallinnosta tiedotteessa.

Verohallinnon on lain mukaan lähetettävä verokortti paperipostilla, jos asiakas ei ole ottanut käyttöön Suomi.fi-viestejä, eli sähköistä viranomaisviestintää. Nyt Verohallinto kehottaakin ottamaan käyttöön Suomi.fi-viestit viimeistään 21. marraskuuta. Näin verokortin saa pelkästään sähköisesti.

Suomi.fi-viestien käyttäjät saavat ilmoituksen uudesta verokortista suoraan Suomi.fi-sovellukseen tai sähköpostiin. Vuoden 2025 verokortit saapuvat OmaVeroon 13. joulukuuta mennessä.

Kun asiakas ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön, hän saa jatkossa myös kaikkien muiden Suomi.fi-viestejä käyttävien organisaatioiden viestit vain sähköisesti. Suomi.fi-viestit voi ottaa käyttöön OmaVerossa.

Tämä syksy voi olla yksi viimeisistä, joiden aikana Verohallinto postittaa paperisia verokortteja asiakkailleen nykyisessä mittaluokassa.

Parhaillaan on käynnissä Digi ensin -hanke, jonka tavoitteena on vähentää viranomaisten lähettämää paperipostia ja siirtää viranomaisviestintä ensisijaisesti sähköiseksi.

Kuitenkin ne asiakkaat, jotka eivät pysty asioimaan sähköisesti, saisivat jatkossakin viranomaisten viestit paperipostilla, elleivät itse päätä toisin.

Muutoksella tavoitellaan kymmenen miljoonan euron vuosittaisia säästöjä Verohallinnossa ja 50 miljoonan euron säästöjä koko valtionhallinnossa vuodesta 2026 alkaen.

Valtionvarainministeriö ja oikeusministeriö valmistelevat parhaillaan asiaan liittyviä lainsäädäntömuutoksia. Digi ensin -hanketta koordinoi Digi- ja väestötietovirasto.

Ensi vuodesta lähtien verokortti tulee voimaan jo 1. tammikuuta. Verokortille merkitty tuloraja kattaa koko vuoden eli 12 kuukaudelle. Aiemmin verokortit tulivat voimaan helmikuun alussa.

Verokortin voimaantulo aikaistuu, jotta veroprosentin ja tulorajan seuraaminen olisi aiempaa helpompaa.

− Saamamme palautteen mukaan aiemmin käytössä ollut 11 kuukauden tuloraja oli hankala hahmottaa. Uusi, koko vuoden tuloraja tekee veroprosentin ja tulojen seuraamisesta huomattavasti helpompaa, Ylitalo kertoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lähes joka kolmas ei pidä todennäköisenä, että jaksaisi työssä eläkkeelle asti

Valtiovarainministeriö esitti viime viikolla julkaistussa virkapuheenvuorossaan eläkeiän nostamista keinona pidentää työuria. Ministeriön mallissa alinta vanhuuseläkeikää nostettaisiin asteittain 70 vuoteen, minkä jälkeen eläkeikä sidottaisiin jälleen elinajanodotteen kehitykseen.

Jyrsintä- ja päällystystyö jatkuu Ratsumiehenkadulla

Jyrsintä- ja päällystystyö jatkuu Ratsumiehenkadulla 12.–23. lokakuuta. Koko Ratsumiehenkatu jyrsitään ja päällystetään.

Syyskuu toiseksi lämpimin syyskuu maailmanlaajuisesti – 1,5 asteen raja ylittyi toista kuukautta peräkkäin

EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan syyskuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin syyskuu. Syyskuu oli myös toinen peräkkäinen kuukausi tänä vuonna, jolloin maapallon keskilämpötila oli 1,5 astetta korkeampi esiteollisen ajan keskiarvoon verrattuna.

Veijarikomedia, arkistodekkari ja rituaaliesitys

Markku Hoikkalan uusi näytelmä Etsivätoimisto X – Näytelmäkirjailijan jäljillä nähdään Turun kaupunginkirjaston Studiossa tiistaina 27. lokakuuta kello 17.

Puukauppa vilkastui kolmannella neljänneksellä

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 5,4 miljoonaa kuutiota. Ostomäärä oli 13 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Viiden edellisvuoden vastaavan ajankohdan keskiarvoon verrattuna puukauppa jäi kuitenkin reilun viidenneksen pienemmäksi.

Arja Koriseva Laulun Ystävien konsertin tähtenä

Laulun Ystävien syksyiseksi ohjelmanumeroksi on vakiintunut Turun Sotaveteraanien Perinnekuoron kirkkokonsertti. Sotiemme veteraaneille kunniaa tekevän, hyvän mielen konsertin nimi, Hymni soi holvissa hiljaa , on suora lainaus Kalervo Hämäläisen Veteraanin iltahuudosta .

Asunnottomien yötä vietetään ensi lauantaina

Asunnottomien yötä vietetään jälleen eri puolilla Suomea YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä lauantaina 17. lokakuuta. Turussa Asunnottomien yön tapahtumat alkavat Tuomiokirkontorilla kello 18.

Alueiden eriytyminen iso haaste taloyhtiöille

Jos osakas ei pysty maksamaan vastikkeitaan, taloyhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa.

Väestön väheneminen, osakkaiden maksuvaikeudet ja taloyhtiöiden rahoitusongelmat sekä korjausvelka voivat muodostaa yhä useammassa taloyhtiössä vaikean yhtälön. Erityisesti muuttotappioalueilla maksukykyisten osakkaiden joukko voi pienentyä samaan aikaan, kun korjaustarpeet kasvavat ja rahoituksen saaminen vaikeutuu. Pahimmillaan taloyhtiössä joudutaan arvioimaan, onko toiminnan jatkamiselle enää realistisia edellytyksiä.

Suomalaiset Pohjoismaiden pessimistisin kansa

Joka toinen suomalainen uskoo taloudellisen tilanteensa olevan parempi viiden vuoden kuluttua. Osuus on kasvanut neljä prosenttiyksikköä vuodessa ja on nyt korkeimmillaan sitten vuoden 2018. Epävarmuus näkyy kuitenkin edelleen: joka viides suomalainen murehtii päivittäisistä menoista selviämisestä, paljastaa Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2026 -tutkimus.

Kaarina-talon luentosarjassa aiheena Loirejoen laakson linnat

Diane de Poitier.

Kaarina-talon luentosarjassa on lokakuussa luvassa kaksi hyvin erilaista luentoa. Keskiviikkona 14. lokakuuta luennolla on aiheena Loirejoen laakson linnat sekä niissä asuneiden merkittävien naisten elämät ja roolit. Loiren laakson palatseihin lukeutuvat muun muassa Château de Chambord, Château de Chenonceau ja Amboisen linna.

Paraisilla kadoksissa ollut mies löydettiin kylmissään

Paraisten keskustasta katosi kehitysvammainen mies lauantaina alkuillasta. Mies löytyi myöhemmin illalla kunnossa, mutta kylmissään.

Sanallisia herkkupaloja Markku Haapion tapaan

Markku Haapio.

Markku Haapion Suussa sulavat sanat -kirja tarjoilee ruokaa, juomaa, syömistä ja juomista kuvaavia sanallisia herkkupaloja. Kirja julkistettiin Turun kirjamessuilla.

Selkäviikon teema – Hyvinvoiva selkä läpi elämän

Valtakunnallista selkäviikkoa vietetään tänä vuonna 12.–18. lokakuuta teemalla Hyvinvoiva selkä läpi elämän". Viikon aikana Selkäliitto ja paikalliset selkäyhdistykset järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia. Lisäksi Selkäliitto jakaa selkäviikolla tietoa ja vinkkejä selän hyvinvointiin.

Kilta Goes Anime Fest tuo japanilaisen animaation klassikot Kino Kiltaan

Naapurini Totoro nähdään lauantaina.

Kilta Goes Anime Fest kokoaa Turun Kino Kiltaan viiden elokuvan kokonaisuuden, joka kulkee Hayao Miyazakin ensimmäisestä pitkästä ohjaustyöstä Studio Ghiblin rakastetuimpiin klassikoihin. Perjantain suuret seikkailut vaihtuvat lauantaina Totoron lämpöön, Eilisen kuiskauksen luovaan kasvutarinaan ja Cagliostron linnan vauhdikkaaseen finaaliin. Lauantain ohjelmaan kuuluu myös animeaiheinen kirpputori.

Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt täysosumia, joten potti kasvaa kahdeksaan miljoonaan euroon. Loton kierroksen 41/2026 oikea rivi on 13, 14, 17, 20, 27, 29 ja 36. Lisänumeroksi arvottiin 31 ja plusnumeroksi 12.

Sirkusfestivaali järjestetään toista kertaa

Turku vahvistaa asemaansa suomalaisen sirkuksen kaupunkina, kun Circus FALL Festival järjestetään toista kertaa 16.–18. lokakuuta. Festivaali sai alkunsa vimme vuonna, jolloin se esitteli nykysirkuksen monipuolisuutta ja keräsi laajasti huomiota. Ohjelmisto toteutuu Turussa Saaristobaarissa, Barker-teatterissa, Aura Companyn teatterissa ja Turun Taideakatemialla.

Arvot vaikuttavat siihen, ostetaanko kunnostettua elektroniikkaa

Kuluttajien käsitykset uudelleenvalmistetuista elektroniikkatuotteista perustuvat usein enemmän tunteisiin kuin tietoon niiden todellisista ominaisuuksista. Siksi käytettyihin ja sittemmin kunnostettuihin tuotteisiin liitettyjä mielikuvia tulisi muokata eri kuluttajaryhmille sopiviksi.

Maisema läsnäolona ja muistona

Hammare, Det Gröna, 50x40 cm, 2026.

Nina Kerolan ja Annette Hammarénin näyttely Paluu paikkaan on esillä Galleria Joellassa 15.10.–8.11.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.

Suomen rikkain ruuna Morison kilpailee Pohjoismaiden mestaruudesta Turussa

Morison ja Siru Juutinen.

Kaikkien aikojen eniten palkintorahaa tienannut suomenhevosruuna Morison tavoittelee viikonloppuna kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruutta Turussa. Pälkäneläisen Siru Juutisen osaomistaman, kasvattaman ja valmentaman ruunan kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa, jolloin sitä odottavat eläkepäivät ja uudet tehtävät.

Kattelus ja Carmody Loimun kokoonpanoon

Tommy Carmody nähdään ensi kaudella Loimun paidassa.

Loimu vahvistaa joukkuettaan kahdella uudella pelaajalla juuri lentopallon Mestaruusliiga-kauden kynnyksellä. Yleispelaaja Kalle Kattelus ja keskipelaaja Tommy Carmody liittyvät oranssimustiin Loimun 50. pääsarjakaudeksi. Kokoonpanon täydentäminen tuli ajankohtaiseksi, sillä Loimu on kärsinyt poikkeuksellisen paljon loukkaantumisista liigakauteen valmistautumisen aikana.

Puukkokatsomo: Reaaliteetit iskivät lentopalloliigaan

Historiallisen lentopallon EM-pronssin jälkihuumassa pudottiin Turussa hyvin nopeasti suomalaisen pääsarjapalloilun realiteettien äärelle, kun Tuto Volley ilmoitti viime viikolla luopuvansa lentopallon Mestaruusliigapaikasta.

Liigaseuran urheilumenestys määrittää jatkossa sen talouden – seurojen väliset tuloerot kasvavat

Kasvaneet pelaajabudjetit ja Liigan seurojen määrän sekä runkosarjan ottelumäärän kasvu nostavat myös joukkueiden taloudellista riskiä erityisesti tilanteessa, jossa seura putoaa alempaan sarjaan.

Konsulttiyhtiö EY:n Liigaraportin mukaan meneillään oleva kausi on yksi suomalaisen huippujääkiekon merkittävimmistä murroskohdista vuosikymmeniin. Sarjajärjestelmän uudistuminen, ylempään ja alempaan sarjaan valmistautuminen sekä Jokerien paluu pääsarjaan tekevät alkaneesta kaudesta 2026–27 poikkeuksellisen mielenkiintoisen. Kasvaneet pelaajabudjetit ja Liigan seurojen määrän sekä runkosarjan ottelumäärän kasvu nostavat myös joukkueiden taloudellista riskiä erityisesti tilanteessa, jossa seura tippuu alempaan sarjaan. Muutokset seurojen tulonmuodostuksessa tulevat johtamaan entistä suurempiin tuloeroihin.