Suomalaisista puolet aktiivisia käsityöharrastajia

Kuva: Marttiina Sairanen

Käsityöharrastus on säilyttänyt suosionsa, selviää Taitoliiton tänä syksynä teettämästä kuluttajatutkimuksesta. Edellisen kerran vastaava kysely tehtiin 2021, jolloin käsityöharrastus oli noussut erityisen suosituksi. Nyt puolet suomalaisista kertoo tekevänsä käsitöitä, nikkaroivansa tai rakentelevansa vähintään muutaman kerran kuukaudessa.

Käsityön harrastaminen on yleistynyt vuosi vuodelta. Vain 15 prosenttia suomalaisista kertoo, etteivät ole tehneet mitään käsitöiden harrastamiseen liittyvää viimeisen vuoden aikana. Vuonna 2018 vastaava luku oli 23 prosenttia.

Suosiota ovat kasvattaneet erityisesti erilaiset kunnostamiseen ja korjaamiseen liittyvät käsityöt. 75 prosenttia kertoo korjaavansa tekstiilejä ainakin satunnaisesti esimerkiksi paikkaamalla tai parsimalla. Maalaaminen, remontointi ja kodin kunnostukseen liittyvä nikkarointi on myös hyvin suosittua: sitä tekee 84 prosenttia suomalaisista ainakin satunnaisesti. Suosituinta on neulominen, jota kertoo harrastavansa 35 prosenttia suomalaisista vähintään muutaman kerran kuukaudessa, 24 prosenttia jopa päivittäin tai viikoittain.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tulipalo vaati ihmishengen Kaarinassa

Yksi ihminen on kuollut omakotitalon tulipalossa Littoistentiellä Kaarinassa torstaina illalla.

Täyttä asiaa: Miksi ampumasektori on kohti luontopolkua?

Suosikkeihini kuului ehdottomasti Tenavat ja Lassi&Leevi mutta nykyisin myös Fingerpori ja Kamala luonto .

Oletko nähnyt droonin lentämässä metsässä tai pellolla?

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen kehittämä metsän sisällä lentävä drooni.

Maanmittauslaitoksessa on käynnissä lukuisia drooneihin liittyviä tutkimushankkeita, joissa tuotetaan tietoa muun muassa metsätuholaisten ja metsäpalojen ehkäisemiseksi sekä maatalouden innovaatioihin. Drooneilla tehtävässä kaukokartoituksen tutkimuksessa Suomi edustaa alan kansainvälistä tieteellistä huippua.

Urheilu

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.