Turun kaupungin pop up -taidehankkeet vievät taiteen ympäri kaupunkia
Turun kaupungin syksyllä 2024 järjestämään pop up -taiteen ohjelmahakuun saapui 56 ehdotusta ammattitaiteilijoilta ja taideyhteisöiltä. Haun tuloksena Turun eri kaupunginosissa voi kokea alkuvuoden 2025 aikana lukuisia maksuttomia ja kaikille avoimia taide-elämyksiä.
Turun kaupunki haki syksyn ohjelmahaussa taide- ja kulttuurisisältöjä viidessä eri kokonaisuudessa. Valinnoissa korostuivat innovatiivisuus, monipuolisuus sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistäminen.
Kulttuurin kärkihankkeessa pilotoitu pop up -taiteen ohjelmahaku on ollut syksystä 2024 alkaen osa kaupungin kulttuuripalvelujen perustoimintaa.
– Pop up -taide on muuntautuva toimintamalli, joka avaa ovia uudenlaisille kokeiluille yhteistyön kautta. Näin olemme saaneet mahdollistettua monimuotoisen kattauksen erilaisia taiteen ammattilaisten toimintoja kaupunkilaisten iloksi ja hyödyksi, kulttuurikoordinaattori Liisa Muttelinmäki toteaa tiedotteessa.
Pop up -taiteen ohjelman rahoitus tulee Turku 2029 -säätiöltä, kulttuurin kärkihankkeelta sekä Turun kaupungille luovutettujen kuolinpesien säästö- ja sosiaalirahastojen tuotoista.
Ohjelmahaussa painottuivat yhteisöllisyys ja alueellisuus. Monipuolisia taide-elämyksiä ja kulttuuritoimintoja on ensi vuonna tulossa Ilpoisiin, Harittuun, Pansioon, Jyrkkälään, Varissuolle, Lausteelle ja Runosmäkeen.
Haun myötä toteutuu esimerkiksi stand up -komediaa ja improvisaatioteatteria sisältäviä lähiöiltamia sekä utopiakonsultointeja, jotka johdattavat uudenlaisten tulevaisuuksien maailmoihin.
Alkuvuodesta käynnistyvässä New Performance Turun kokonaisuudessa etsitään turkulaisia äitejä osallistumaan performanssiteokseen, jossa he kutsuvat lapsiaan nimeltä. Yhdistys järjestää myös Performanssia ja pizzaa -klubin Haritussa helmikuussa.
Alueilla nähdään muun muassa tulitaidetta, ja kännykkäkuvaustyöpajoissa tutkitaan lähiympäristöä erilaisista kuvakulmista.
Lapsille ja nuorille järjestetään talven aikana paljon kiinnostavaa ohjelmaa ja tekemistä, muun muassa Touhu-kanin vierailuita alueiden leikkipuistoissa. Sukupolvien kohtaamista taiteen avulla mahdollistetaan esimerkiksi korvarunovastaanotoilla sekä kaupunkitilaan levittyvällä Muistolaboratoriolla, joka nostaa esiin kaupunkilaisten paikkasidonnaisia muistoja.
Avoimien kokonaisuuksien lisäksi yhteistyökumppaneiden kanssa kehitetään sisältöjä, jotka on suunnattu päiväkodeille tai nuorille. Pansiolaisten nuorten kanssa luodaan yhteisötaideteos alueelle. Lisäksi lapsille ja nuorille tarjotaan avoimia, yhteisöllisiä työpajoja, ja päiväkoteihin viedään sirkusesityksiä.
Haku oli ensimmäistä kertaa tarjolla myös ruotsiksi. Haun tuloksena on toteutumassa esimerkiksi ruotsinkielisiä työpajoja ja tanssi- ja satutuokioita sekä esityksiä vauvoille ja lapsille.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)