Tampereen kädentaitomessuilla oli mukana paljon turkulaisia
Tampereella marraskuun puolivälissä järjestetyt Suomen Kädentaidot -messut on Euroopan suurin kädentaitotapahtuma. Tapahtuma veti Tampereelle jo 28. kerran yli 700 näytteilleasettajaa ja kymmeniä tuhansia kävijöitä. Tämän vuoden messujen teemana oli Ole rohkeasti sinä.
Messuilla oli esillä laaja valikoima eri tekniikoin valmistettuja suomalaisia designtuotteita sekä materiaaleja ja työvälineitä eri käsityötekniikoihin. Turun seudulta näytteilleasettajia oli tullut paikalle parisen kymmentä.
Myös messuvieraiden joukossa oli bussilasteittain varsinaissuomalaisia. Monet yhdistykset järjestivät jäsenilleen messuretkiä, mutta myös matkatoimistojen kautta oli mahdollista päästä mukaan. Turkulainen TTC-Charter järjesti bussikuljetuksen kädentaitomessuille tänä vuonna jo kuudetta kertaa.
– Reissuun lähdettiin Paraisilta ja matkan varrelta poimittiin kyytiläisiä Kaarinasta, Turusta ja Aurasta, kertoo TTC-Charterin Elina Haapanen, joka on itsekin käsityöihmisiä.
Bussimatkoilla tulee kudottua sukkia ja lapasia.
Erityisen näkyvissä rooleissa messuilla toimivat turkulainen balettitanssija Atte Kilpinen, joka valitsi tämän vuoden Taito-Finlandia-palkinnon saajan, sekä vaatesuunnittelija, puvustaja Marjo Haapasalo, joka osittain vastasi messujen uudistuneesta visuaalisesta ilmeestä.
Taito-Finlandialla palkitaan joka vuosi joku suomalainen käsi- ja taideteollisuusalan edistäjä. Tänä vuonna voittajan valitsi viiden finalistin joukosta kansallisbaletin ensimmäinen solistitanssija Atte Kilpinen. Palkinnon sai keramiikka- ja tekstiilitaiteilija Marianne Huotari.
Turussa syntynyt ja kasvanut Kilpinen kertoo aina pitäneensä käsillä tekemisestä: Koulussa käsityö oli yksi lempiaineista ja kotona askarreltiin. Aikuisena kädentaitoja on tullut harjoitettua oman kodin remontoimisessa. Oman kädenjäljen näkeminen on Kilpisen mukaan palkitsevaa.
– Nykyään teen työtäni jaloilla ja luon käsillä lähinnä liikettä, toteaa Kilpinen.
Messujen avajaispuheessa Kilpinen kertoi balettitanssijana pystyvänsä samaistumaan kädentaitajiin, sillä myös tanssijat ilmaisevat itseään taiteen kautta. Kilpinen sanoi messujen teeman puhuttelevan häntä erityisen syvästi. Olemalla rohkeasti oma itsensä ja luomalla rohkeasti omannäköistä taidetta löytyy Kilpisen mukaan avain onnelliseen elämään.
Vaikka Kilpinen asuu nykyään töiden takia Helsingissä, hän vierailee Turussa usein. Tanssimaan Kilpinen on päässyt Turussa viimeksi huhtikuussa, jolloin hän esitti omaa sooloteostaan Turun musiikkijuhlilla.
– Oli ihanaa päästä kotiyleisön eteen. Muutenkin Turku on mielestäni Suomen ainoa oikea pääkaupunki.
Maria Helstola