NCC rakentaa Vasolle Runosmäkeen 38 asumisoikeusasuntoa

Havainnekuva Villa Viiristä. Havainnekuva Villa Viiristä. Kuva: NCC

NCC rakentaa Runosmäkeen 38 asunnon rivitalokohteen Varsinais-Suomen asumisoikeus Oy:lle eli Vasolle. Uudiskohteessa kiinnitetään huomiota ympäristöarvoihin, etenkin luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen piha-alueella.

Tontille rakennetaan viisi rivitaloa, joiden asuinhuoneistoala on reilut 2 700 neliömetriä Tontin reunoille tulevien rakennusten asunnot ovat kahdessa tasossa, keskelle sijoittuvissa taloissa yhdessä tasossa. Asuntoja rakennetaan yhteensä 38. Asuntojakauma vaihtelee yksi- ja kaksitasoisista neliöistä ja kolmioista (100–75m²) yhteen tasoon toteutettaviin kaksioihin (54–44 m²).

Autopaikat toteutetaan erilliseen autokatokseen. Piha-alueelle tulee asuntokohtaisten oleskelupihojen lisäksi myös yhteinen leikki- ja oleskelualue.

Piha-alue on suunniteltu ja se toteutetaan siten, että asuinkiinteistön piha-alueissa ja viheralueissa huomioidaan biodiversiteettinäkökohdat ja testataan uusia ratkaisuja, jotka tukevat erityisesti lähilajien käyttöä.

Taloyhtiö rakennetaan A-energialuokan mukaisesti ja sinne tulee aurinkopaneelit, joiden tuottamaa virtaa hyödynnetään kiinteistön sähkönkulutuksessa.

– Tämä Villa Viirin hanke on NCC:n ja Vason yhteinen kehitysprojekti ja on osa Runosmäen kaupunginosan aluekehityshanketta, jonka voitimme vuonna 2021. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa Runosmäen asuntokanta monipuolistuu ja täydentyy alkuperäisestä pääosin 1970-luvun kannasta, kertoo NCC:n toimialajohtaja Esa Lehmusvuori tiedotteessa.

NCC rakensi Runosmäkeen myös tämän vuoden alussa valmistuneen monitoimitalon Riimin, joka on jo omalta osaltaan elävöittänyt aluetta ja tuonut paljon erilaista toimintaa Runosmäkeen.

– Runosmäkeen rakentuva Villa Viiri on tärkeä uudisrakentamisen pilottikohde, jossa luonnonmonimuotoisuuden säilyttämistä ja sen tukemista voidaan tutkia reaalimaailman taloudellisissa ja teknisissä raameissa. Villa Viiri on tärkeä esimerkki myös asumisoikeuden asuinalueen monipuolisuutta lisäävänä ja segregaatiota vähentävänä hankkeena. Monella eri tasolla vaikuttava hanke, jonka lopputulemana tavoitellaan modernin arkkitehtuurin ja monimuotoisen, luonnollisen pihapiirin yhdistelmää, kertoo Vason toimitusjohtaja Maria Aspala.

Hanke on saanut lainvoimaisen rakennusluvan ja työt tontilla aloitetaan joulukuun aikana. Hanke valmistuu kesäksi 2026. Hanke on arvoltaan noin yhdeksän miljoonaa euroa ja se kirjataan liiketoiminta-alue NCC Building Nordicsin neljännen kvartaalin tilauskantaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lintu jumissa liesituulettimen hormissa Raisiossa

Lintu jäi jumiin liesituulettimen hormiin Päiväkummunkadulla Raisiossa torstaina iltapäivällä. Kun pelastuslaitoksen väki kolisteli katolla, lintu tuli omin voimin pois hormista.

Päivitetty Käypä hoito -suositus: Mikrobilääkehoito aina toissijaista hoitoa hammasinfektioissa

Hammasperäisen infektion ensisijaista hoitoa on infektiopesäkkeen hammaslääketieteellinen hoito. Mikrobilääkkeitä tulee käyttää vain tilanteissa, joissa niistä voidaan perustellusti odottaa olevan hyötyä.

Hammasperäiset äkilliset infektiot tulee hoitaa viiveettä, sillä ne voivat vaikeimmillaan edetä nopeasti henkeä uhkaaviksi. Epäiltäessä hammasperäistä infektiota potilaan tulee hakeutua tai hänet tulee ohjata hammashoitoon, mikrobilääkehoito on aina toissijaista tukihoitoa.

Tallink paransi tulosta vuoden kolmannella neljänneksellä

Tallink Grupp raportoi vuoden kolmannella neljänneksellä 40,8 miljoonan euron nettotuloksen. Vahva kesäsesonki näkyi 233,1 miljoonan euron liikevaihtona. Matkustajamäärät kasvoivat kolme prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon ja nousivat 1,77 miljoonaan. Koko vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden tulos heijastaa yleistä taloustilannetta, alkuvuoden laivojen seisontaa sekä huoltopäiviä.

Turun alueen positiivisimmat valittu – tänä vuonna palkittiin myös positiivisin elämäntyö ja saaristoteko

Sinikka Mäkelä (Rymättylä, takana vas.), Pentti-Oskari Kangas (Positiivareiden tuomariston puheenjohtaja), Hannu Hurme (Kaarina), Heikki Tursas (Raisio). 
Eeva Torniainen (Turku, wedessä vas.), Mimosa Leino (Naantali), Timo Ketonen (Positiivisin ympäristöteko), Ulla Varjus (Vastaanotti postuumisti myönnetyn Vaakku Varjuksen elämäntyön palkinnon). Kuvasta puuttuu Turun positiivisin ulkopaikkakuntalainen Niina Lahtinen.

Turun seudun vuoden 2025 positiivisimmat henkilöt on valittu. Turun Positiivarit palkitsevat vuosittain ihmisiä, jotka luovat ympärilleen positiivista energiaa ja hyvää mieltä.

Poliisi selvitti autoihin kohdistuneen varkauksien sarjan Paraisilla

Paraisilla on viimeksi kuluneina viikkoina varastettu lukitsemattomista autoista omaisuutta. Poliisi on saanut tekijän kiinni ja varkaussarja selvitettyä.

Huili avaa Maskussa Nesteen liikenneasemalla

Huili avaa Maskussa.

Huili laajenee Maskuun, kun uusi taukopaikka avaa ovensa Neste Riviera Masku -liikenneasemalla tiistaina 28. lokakuuta kello 11.

Tuomiokapituli esittää Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakuntien yhdistämistä Vakka-Suomen seurakunnaksi

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on tehnyt 23. lokakuuta aloitteen Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakuntien seurakuntaliitoksesta 1.1.2027 lukien. Uuden seurakunnan nimi olisi Vakka-Suomen seurakunta. Sen toiminta jatkuisi kolmella alueella, joiden niminä olisivat esimerkiksi Kustavin kirkkoalue, Taivassalon kirkkoalue ja Vehmaan kirkkoalue tai muut vastaavat seurakunnan valitsemat osa-alueiden nimet.

Lasten kulttuuriviikolla Maskussa satuja, taidetta ja yllätyksiä

Kulttuuriviikon aikana Maskussa tutustutaan myös satujen maailmaan. Kuvassa tarinoi Mervi Nikula.

Maskun lasten kulttuuriviikkoa vietetään lauantaista ensi viikon sunnuntaihin. Viikon aikana ympäri Maskua nautitaan teematapahtumista, saduista ja kisoista. Luvassa on myös yllätysohjelmaa.

Konkurssiaalto kiihtyy – moni yrittäjä jää ansioturvan ulkopuolelle

Arvioiden mukaan tänä vuonna yli 3 000 yritystä voi ajautua konkurssiin – enemmän kuin vuosiin. Yrityksiä on jo nyt lopettanut ennätysmäärä, ja erityisesti yksinyrittäjien osuus kasvaa nopeasti.

Hannele Lehtonen aloittaa Turun kaupunginmuseon kokoelmaintendenttinä

Hannele Lehtonen.

Filosofian maisteri Hannele Lehtonen on valittu Turun kaupunginmuseon Kokoelmat-vastuualueen intendentiksi. Lehtonen aloittaa tehtävässään 1. tammikuuta.

Ville Niinistö: Uusi EU:n pakotepaketti syventää kiristysruuvia Venäjän talouteen

Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr.) kiittää EU-komissiota ja jäsenmaita uuden 19. pakotepaketin hyväksymisestä. Siinä pakotteiden piiriin tulee Venäjän LNG-kaasuntuonti Eurooppaan ja siinä lisätään toimia Venäjän varjolaivaston pysäyttämiseksi. Niinistö peräänkuuluttaa sen vaikutusten vahvistamista sillä, että parlamentin ja jäsenmaiden energiaministerineuvoston käsittelyssä parhaillaan oleva laki kaasuntuonnin pysyvästä kiellosta hyväksytään mahdollisimman tiukkana. Niinistö on asiassa parlamentin pääneuvottelijana.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Köydenpunojankadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Köydenpunojankatu 13:n kohdalla 23.10.–5.11. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Jokaiselle varsinaissuomalaiselle nimetty omatiimi terveysasemalta

Varsinaissuomalaiset ohjataan koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha) ensisijaisesti oman hoitotiiminsä ammattilaiselle, kun he asioivat terveysasemalla. Uudistus parantaa kiireettömän hoidon jatkuvuutta ja siten tiedonkulkua ja potilasturvallisuutta. Potilaalta oman tiimin saaminen ei edellytä toimenpiteitä.

Papinsaareen avattu uusi leikkipaikka

Papinsaaren uusi leikkipaikka.

Hirvensalon Papinsaaren on avattu uusi leikkipaikka. Luontoteema näkyy leikkipaikan polkujen sijoittelussa, kasvillisuudessa ja välineissä. Leikkipaikka on terassitason ympärille. Terassille pääsee esteetöntä luiskaa ja portaita pitkin.

Lääkeinfo.fi-palvelu modernisoitu sekä ulkoasultaan että käyttöliittymältään

Lääkeinfo.fi-verkkopalvelun sisältämät pakkausselosteet ovat virallisia ja viranomaisen hyväksymiä, ja ne koskevat Suomessa myytäviä lääkevalmisteita. Palvelu on ollut kansalaisten käytettävissä jo lähes 20 vuoden ajan. Uudistunut Lääkeinfo.fi-palvelu on julkaistu 22. lokakuuta.

Jätelaki muuttuu – LSJH:n jätepalvelut hyvinvointialueelle ja sote-toimijoille päättyvät vuoden lopussa

Kunnan vastuulla ovat jatkossa pääosin vain kotitalouksissa ja vapaa-ajan asumisessa sekä kunnan omassa hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvät jätteet.

Muuttunut jätelaki rajaa kunnan järjestämän jätehuollon ulkopuolelle jätteen, joka syntyy hyvinvointialueille siirtyneissä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluissa sekä yksityisten tai julkisten sote-toimijoiden palveluasumisessa ja sote-palveluita tarjoavissa toimipaikoissa. Tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) jätehuoltosopimukset näiden toimijoiden kanssa päättyvät viimeistään vuoden 2025 lopussa. Muutos vaikuttaa satojen sote- ja pelastuspalvelukiinteistöjen jätehuoltoon.

RKP: Ruotsinkielisen oppilashuollon saatavuus turvattava Turussa

Aluevaltuutettu Nicke Wulff (r.) on jättänyt aloitteen, joka koskee ruotsinkielisen oppilashuollon henkilöstön saatavuutta ja oppilashuollon suurta henkilöstön vaihtuvuutta Turussa.

Nana Rashid vierailee lauantaina Flame Jazz -illassa

Nana Rashid.

Logomon Flame Jazz -illassa 25. lokakuuta kello 19 tarjoillaan sielukasta laulua ja syvällistä tarinankerrontaa. Lavalle nousee ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä, palkittu tanskalaisvokalisti Nana Rashid yhtyeineen.

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.