Menneen jälkiä: Turku työllä rakennetaan
Barkerin puistossa paljastettiin 25. lokakuuta 1987 taiteilija Kari Juvan (1939–2014) monumentaalinen työläisaiheinen veistos, jonka paljastajaksi ja Turun kaupungin vieraaksi saapui tasavallan presidentti Mauno Koivisto puolisoineen. Veistoksen valmistuminen oli merkittävää myös 1887 perustetulle Turun työväenyhdistykselle, jonka satavuotisjuhlaa vietettiin teoksen paljastuspäivänä Konserttitalolla.
Aurajoen länsirannalla on ollut teollisuutta jo 1700-luvun lopulta alkaen. Teollisuusalueeksi jokiranta alkoi muodostua toden teolla vuonna 1845, kun John Barkerin (1791–1854) kutomo, kehräämö ja kangaspaino aloittivat toimintansa. Eri teollisuudenalat olivat vielä 1950-luvulle tultaessa merkittävä työllistäjä Turussa.
Turku työllä rakennetaan -veistoksessa korkealle graniittijalustalle sijoitettujen tyyliteltyjen, mutta miehisten hahmojen sommittelu on viittaus joukkovoiman merkitykseen teollisuudenalasta riippumatta. Liehuvat liput tiiviin henkilöryhmän yläpuolella voiman ja peräänantamattomuuden symbolina kuvaavat työväenliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen merkitystä niin yksilön elämässä kuin yhteiskunnassa.
Pinta-alaltaan 80 neliömetrin kokoinen pronssiveistos oli aikanaan Suomen suurin valettu monumentti.
Valun tehneen Taidevalimo P. Venäläisen toimitusjohtaja Pauli Venäläinen kertoi lehtihaastattelussa vuonna 1987, että työ jouduttiin teoksen monimuotoisuuden vuoksi tekemään lähes kuudessakymmenessä osassa. Sen jälkeen osat hitsattiin yhteen.
Marjo Aurekoski-Turjas