Tähtitieteilijät havaitsivat kirkkaan purkauksen pienen mustan aukon hajottaessa tähden

Taiteilijan näkemys CSS161010-nimisestä purkauksesta, jossa pieni musta aukko hajottaa tähden. 
Taiteilijan näkemys CSS161010-nimisestä purkauksesta, jossa pieni musta aukko hajottaa tähden. Kuva: Gabriel Pérez (IAC)

Tähtitieteilijät havaitsivat poikkeuksellisen nopean ja kirkkaan purkauksen kääpiögalaksissa, joka sijaitsee noin 500 miljoonan valovuoden päässä. Havainnot tehtiin useilla eri teleskoopeilla ympäri maailmaa, mukaan lukien La Palmalla sijaitsevilla teleskoopeilla GTC (Gran Telescopio Canarias) ja NOT (Nordic Optical Telescope), jossa Turun yliopisto on toisena omistajana.

CSS161010-nimellä tunnettu tapahtuma saavutti kirkkaimman huippunsa vain neljässä päivässä ja himmeni puoleen tästä hieman yli kahdessa päivässä. Ilmiön nopeuden vuoksi kohteen löytäminen ja sen myöhempien kehitysvaiheiden havainnointi oli erityisen haastavaa.

– Tähän mennessä tähtitieteilijät ovat havainneet vain noin kymmenkunta vastaavaa kosmista räjähdystä, mutta niiden alkuperä on tähän asti ollut mysteeri, kertoo tiedotteessa Turun yliopiston professori Seppo Mattila, joka on yksi juuri ilmestyneen artikkelin pääkirjoittajista.

Tutkijaryhmä havaitsi kohteen spektrissä ominaisuuksia, jollaisia ei ole aiemmin nähty kosmisissa räjähdyksissä.

Näiden perusteella tutkijat pystyivät ensimmäistä kertaa päättelemään, mistä CSS161010:n kaltaiset purkaukset saavat alkunsa. Tutkijoiden mukaan tapahtuma oli lähtöisin niin sanotusta keskimassaisesta mustasta aukosta, joka hajotti tähden.

Tutkimuksessa havaittiin, että vedyn spektriviivat olivat poikkeuksellisen leveitä, mikä viittasi siihen, että kaasu laajeni erittäin suurilla nopeuksilla, jopa kymmenen prosenttia valon nopeudesta.

GTC- ja NOT-teleskoopeilla tehdyt havainnot osoittivat, että spektriviivat olivat kauttaaltaan sinisiirtyneitä niiden odotettuihin aallonpituuksiin nähden, mikä tarkoittaa, että kohteesta lähtenyt valo havaittiin odotettua lyhyemmillä aallonpituuksilla.

– Vastaavaa ei ole aiemmin havaittu ja tämä viittaa erittäin voimakkaaseen kaasun ulosvirtaukseen havaitsijan näkösäteen suunnassa, Katalonian avaruustutkimusinstituutissa sekä Espanjan Avaruustieteiden instituutissa tällä hetkellä työskentelevä artikkelin pääkirjoittaja tohtori Claudia Gutiérrez selittää.

– Emme olleet koskaan aiemmin törmänneet näin sinisiirtyneeseen vetyviivan profiiliin. Se oli sekä yllättävää että kiehtovaa, ja sai meidät tutkimaan mahdollisia yhteyksiä galaksiin, jossa purkaus tapahtui.

Havaintomme paljastivat purkauksesta ainutlaatuisia ominaisuuksia, joiden ansiosta tämän poikkeuksellisen tapahtuman luonne voidaan selittää, sanoo Gutiérrez, joka työskenteli havaintoja analysoidessaan Suomen ESO-keskuksessa Turun yliopistossa.

Purkaus tapahtui kääpiögalaksissa, jossa on noin 400 kertaa vähemmän tähtiä kuin Linnunradassamme. Jos galaksin keskustassa on massiivinen musta aukko, myös sen massan on oltava huomattavasti pienempi kuin Linnunradan keskustan mustan aukon, mikä vastaa niin sanottua keskimassaista (100–100 000 auringon massaa) mustaa aukkoa.

– Toistaiseksi tällaisia mustia aukkoja on ollut äärimmäisen vaikeaa tunnistaa, ja tähtitieteilijät tuntevat vain kourallisen vahvistettuja tapauksia, Mattila kertoo.

– Tällaisten vaikeasti havaittavien mustien aukkojen tunnistaminen ja niiden ominaisuuksien selvittäminen on olennaista, jotta voidaan ymmärtää mustien aukkojen muodostumista ja kehitystä. Nämä keskimassaiset mustat aukot ovat rakennuspalikoita galaksien, kuten meidän Linnunratamme, keskuksista löytyville supermassiivisille mustille aukoille, joiden on havaittu olevan olemassa jo varhaisessa maailmankaikkeudessa, Mattila sanoo.

Tukholman yliopiston professori Peter Lundqvistin mukaan tämän kohteen spektriviivojen kehitys muistuttaa havaintoja aktiivisista galaksiytimistä, joissa tiedetään olevan supermassiivisia mustia aukkoja.

– Tämä samankaltaisuus on vahva todiste siitä, että CSS161010:een liittyy myös musta aukko, vaikkakaan ei kovin massiivinen. Keskimassaisen mustan aukon lähelle joutunut tähti tuhoutui, ja tapahtuma paljasti muuten näkymättömän mustan aukon. Muissa kääpiögalakseissa on todennäköisesti lisää tällaisia mustia aukkoja, ja meidän on seurattava vastaavan kaltaisia tapahtumia, jotta voimme tarkentaa näiden mustien aukkojen ominaisuuksia.

GTC-teleskoopin ja muiden teleskooppien tekemien korkealaatuisten spektrometristen havaintojen ansiosta tutkimuksessa pystyttiin paljastamaan purkauksen fysikaalinen alkuperä.

Tapahtuma löydettiin alunperin Catalina Real-Time Transient Survey -ohjelmassa.

Nykyaikaisen laajan näkökentän ja lyhyen aikavälin kuvauksen ansiosta tähtitieteilijät ovat viime aikoina alkaneet havaita yhä enemmän tällaisia harvinaisia ja nopeasti muuttuvia kosmisia ilmiöitä.

– Näiden kosmisten räjähdysten löytäminen ja analysointi on erityisen haastavaa niiden nopean kehityksen vuoksi. Tutkijaryhmän nopea reagointi mahdollisti kuitenkin korkealaatuisten spektrien saamisen, Gutiérrez sanoo.

– Vasta käynnistyneet ja tulevat koko havaittavissa olevan taivaan kattavat nopean aikaskaalan tutkimukset ovat tärkeitä, kun pyritään löytämään lisää tällaisia harvinaisia, nopeasti kehittyviä kohteita. Samaan aikaan uudet entistä tarkemmat mittalaitteet ovat ratkaisevassa asemassa niiden ominaisuuksien selvittämisessä. Olemme aikakauden kynnyksellä, joka on täynnä jännittäviä löytöjä, Mattila sanoo.

Tutkimus on julkaistu Astrophysical Journal -lehdessä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Miten nauttia kesästä ilman ulkonäköpaineita?

Kesä on kuumimmillaan ja vaatteet vähenevät. Vaikka kesä kutsuu nauttimaan, monelle se voi tuoda mukanaan myös paineita ja oman kehon vertailua muihin. Mehiläisen asiantuntijat muistuttavat, että lempeämpi suhtautuminen omaan kehoon ja huomion kiinnittäminen kehon tuntemuksiin voivat auttaa keskittymään siihen, mikä on itselle tärkeää.

Merihanhien määrä romahti Suomen tärkeimmässä sulkimiskeskuksessa

Merihanhi.

Suomen tärkeimmässä merihanhien sulkimiskeskuksessa Hailuodon Isomatalalla havaittiin heinäkuun alun laskennoissa enintään 1 670 merihanhea. Se on vain noin 30 prosenttia viime vuoden määrästä (5 300), mikä herättää vakavaa huolta kannan kehityksestä. Tästä huolimatta Riistakeskus on myöntänyt Hailuotoon poikkeusluvan merihanhien ampumiseen jo 16. heinäkuuta.

Kadoksissa ollut iäkäs nainen löytynyt

Turun keskustassa katosi maanantaina iltapäivällä iäkäs nainen. Nainen löytyi pian hyväkuntoisenaNainen katosi Aninkaistenmäestä maanantaina iltapäivällä kello 15:n jälkeen.

Joka kahdeksas asunto-osakkeen omistaja arvioi kotitaloon kertyneen korjausvelkaa

Korjausvelalla tarkoitetaan niitä tarpeellisia korjauksia, jotka asunto-osakeyhtiö on jättänyt tekemättä ajallaan.

Joka kahdeksas asunto-osakkeen omistaja tunnistaa omassa kotitaloyhtiössään korjausvelkaa. Korjausten varalle on kerätty puskuria vain noin joka toisessa taloyhtiössä.

Etätyöt ja suoratoisto seuraavat myös mökille

Mökkikausi on monelle myös etätyö-, suoratoisto- ja yhteydenpitokautta, jolloin toimivan nettiyhteyden merkitys korostuu. DNA:n Digitaalinen elämä -selvityksen mukaan 21 prosenttia suomalaisista on kohdannut haasteita nettiyhteytensä kanssa. Vaikka ongelmia esiintyy yleisimmin kodin internetyhteyksissä, myös mökeillä yhteyden hitaus tai toimimattomuus aiheuttaa päänvaivaa osalle käyttäjistä. Moni ongelmista ratkeaa kuitenkin jo yksinkertaisilla toimenpiteillä, joista helpoin on modeemin uudelleenkäynnistys.

Toivolankatu suljettu liikenteeltä rakennustyömaan vuoksi

Toivolankatu on suljettu liikenteeltä 20.–28. heinäkuuta Käpytien ja Kyrönkadun välillä rakennustyömaan vuoksi. Jalkakäytävä pysyy kuitenkin käytössä. Ajoneuvoliikenne tonteille on sallittu.

Furuholm: Palloliiton peruttava tukensa Gianni Infantinon jatkokaudelle

Kansanedustaja ja entinen ammattilaisjalkapalloilija Timo Furuholm (vas.) vaatii Suomen Palloliittoa pyörtämään päätöksensä tukea Gianni Infantinon jatkoa kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajana.

Liedon Rinki-ekopisteen puristimet pois käytöstä

Liedon ekopisteen kartonki- ja muovipuristimet ovat toistaiseksi pois käytöstä.

Liedon ekopisteen kartonki- ja muovipuristimet ovat toistaiseksi pois käytöstä. Osoitteessa Hanhenkaari 3 sijaitsevan ekopisteen puristimet eivät ole toiminnassa virransaantiongelman takia. Ongelmaa selvitetään. Paikalle ollaan tuomassa lavaa muoville ja kartongille. Pisteelle voi tuoda kartonkia, lasia, metallia, muovia, paperia ja vaatteita.

Runsaat kesäsateet koetelleet tieverkkoa

Viime viikkojen poikkeuksellisen runsaat sateet ovat koetelleet tieverkkoa. Äkilliset tulvat sulkivat teitä liikenteeltä ja lisäksi sade aiheutti asfalttitien sortuman Somerolla ja sorateiden sortumia Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Työntekijämäärä laski kesäkuussa

Työntekijämäärä laski kesäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 0,1 prosenttia vuodentakaisesta. Vaikka indeksi jäi niukasti miinukselle, talouden piristymisestä on merkkejä näkyvissä. Työmarkkinoilla käänne näkyy kuitenkin viiveellä.

Aurinko häikäisi, ukkonen iski ja pullonpalautusjono venyi – parkkireklaatioissa luovuus kukkii

Lomakausi saa autoilijoiden mielikuvituksen laukkaamaan. Suomen suurin pysäköintialan työllistäjä ParkkiPate vastaanottaa vuosittain satoja reklamaatioita, joissa autoilija vierittää syyn pysäköintivirheestä sääolosuhteille. Kesäkuukausina syytettyjen penkille joutuvat aurinko, ukkoskuurot ja jopa kaupan pullonpalautusjono.

OnniBus lisää vuoroja Helsingin ja Salon välille

OnniBus tekee muutoksia vuoroliikenteeseen Turun ja Helsingin välillä.

OnniBus muuttaa 10. elokuuta alkaen Turun alueen liikennettä. Helsinki–Turku-välin linjanumerointi muuttuu, lisäävät Helsingin ja Salon välisiä yhteyksiä sekä nopeuttavat Salon kautta kulkevien vuorojen matka-aikaa. Samalla osa pysäkeistä muuttuu ja Säkylän linjanumerot uudistuvat.

Alakouluikäinen lapsi jäi päästään jumiin sängyn ja lattian väliin

Alakouluikäinen lapsi jäi leikkiessään päästään jumiin sängyn ja lattian väliin Piispankadulla sunnuntaina iltapäivällä.

Jatkuvasti märkä turkki altistaa koiran ihotulehdukselle

Koirat eivät aina osaa itse pitää taukoja vesileikeistään, joten uimisen määrää kannattaa rajoittaa ongelmien ennaltaehkäisemiseksi.

Uiminen ja vesileikit tuovat koiralle helpotusta helteeseen. Kohtuus kannattaa kuitenkin muistaa, sillä runsas uiminen voi aiheuttaa lemmikille myös ikäviä terveysongelmia.

Aikuisilla koirilla vatsavaivat yleisimmin vakuutuskorvausten aiheuttajana – pennuilla korostuu silmälasien tuhoaminen

Koirien vahinkoilmoituksissa korostuvat oksentelu ja ripuli, iho- ja korvatulehdukset sekä äkilliset ontumiset. Koiranpentujen uteliaisuus näkyy selvästi myös omaisuusvahinkojen puolella: useimmiten koiranpennun hampaisiin näyttävät päätyvän silmälasit.

Kun lämmin ruoka ei maistu

Kesäleipiä.

Kesällä ruokailurytmi saattaa muuttua, etenkin lomaillessa. Helteellä raskaat ja kuumat ateriat eivät aina houkuttele, mutta keho tarvitsee silti energiaa, proteiinia, kuitua ja muita tärkeitä ravintoaineita. Ravitsevan aterian voi rakentaa helposti myös leivän ympärille.

Joka toinen suomalaisvanhempi huolissaan taloustilanteen vaikutuksesta lastensa tulevaisuuteen

Vanhemmat ovat Suomessa selvästi enemmän huolissaan taloustilanteen vaikutuksista lastensa tulevaisuuteen kuin muissa Pohjoismaissa. Huoli sosiaalisen median vaikutuksista puolestaan yhdistää pohjoismaisia vanhempia.

Ylläpitokulut jakavat mökkikansaa

Lähes joka neljäs mökkeilijä on toteuttanut tai harkinnut rakentamista mökille kevyemmällä lupamenettelyllä.

Mökin ylläpitokulut jakavat mökkikansaa. Neljännes olisi valmis alle sadan euron kuluihin kuukausittain, mutta osa ei ole valmis maksamaan mitään. S-Pankin asiantuntija kehottaa tarkastelemaan mökkiin liittyviä kuluja kokonaisuutena oman talouden pitämiseksi tasapainossa. Lisärakentamiseen tullut kevennys on houkutellut mökkiläisiä harkitsemaan ja toteuttamaan etenkin vierasmaja ja saunan rakentamista.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Ilves haki ensimmäisen vierasvoittonsa Kupittaalta

Elmo Henriksson joutui antautumaan kolmesti.

Mitä tapahtuu, kun jalkapalloilun Veikkausliigan tämän kauden toiseksi paras kotijoukkue (TPS) kohtaa Kupittaalla kolmanneksi huonoimman vierasjoukkueen. Tietenkin se, että huono vierasjoukkue voittaa hyvän kotijoukkueen. Ilves iski kolme maalia, voitti maalein 3–1 ja kirjasi tililleen kauden ensimmäisen vierasvoitonsa.

Lausteen Pro Tour päättyi Leppäahon ja Davidssonin voittoihin

Daniel Davidsson.

SFL Powergrip Pro Tourin Turun osakilpailu päättyi sunnuntain finaalikierrokseen Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa Netta Leppäaho nousi kolmen heiton takaa kauden avausvoittoon. Avoimessa luokassa Daniel Davidsson nousi finaalikierroksen parhaalla tuloksella kilpailun voittoon.

Kindstedt kasvatti johtoaan – Talikainen nousi kärkeen Lausteen Pro Tourilla

Teemu Lampainen on yleisen sarjan kakkosena.

Turun Pro Tour jatkui lauantaina Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa Olivia Kindstedt kasvatti johtonsa kolmeen heittoon ennen finaalikierrosta, kun taas avoimessa luokassa Teemu Talikainen nousi kilpailun kärkeen erittäin tasaisessa voittotaistelussa.

Kindstedt ja Lampainen avasivat Lausteen Pro Tourin kärkipaikoilla

SFL Powergrip Pro Tourin Turun osakilpailu käynnistyi perjantaina Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa kiertueen pistejohtaja Olivia Kindstedt otti kahden heiton johdon, kun avoimessa luokassa Teemu Lampainen karkasi avauskierroksella kolmen heiton etumatkalle.

Puolustaja Tarmo Reunanen ei jatka TPS-paidassa

Tarmo Reunanen.

Puolustaja Tarmo Reunanen jatkaa uraansa ulkomailla eikä pelaa TPS-paidassa tulevalla kaudella jääkiekon Liigassa. Reunanen on hyödyntänyt pelaajasopimukseensa kuuluneen ulkomaanoption. Uusi seura selviää myöhemmin.

Lauste palaa frisbeegolfin Pro Tourille

Daniel Davidsson.

Frisbeegolfin kotimaan huippukiertue SFL Powergrip Pro Tour jatkuu 17.–19. heinäkuuta Turussa, jossa kauden kolmas osakilpailu pelataan Lausteen frisbeegolfpuistossa. Kilpailuun osallistuu 143 pelaajaa, ja Lausteella nähdään Suomen huippupelaajat Pro Tourilla ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Samalla kilpailu toimii viimeisenä kenraaliharjoituksena ennen viikon kuluttua Joensuussa pelattavia SM-kilpailuja.