Suomen merivoimien ensimmäisistä ohjusveneistä 50 vuotta
Forum Marinum julkaisee uuden kirjan Suomen merivoimien ensimmäisestä ohjusveneluokasta maanantaina 16. joulukuuta. Komentaja evp. Kari Huhtalan kirjoittama Amiraalin nyrkki: Tuima-luokan ohjusveneet 1974–1994 kertoo aluksista, jotka toivat merivoimiemme kaluston ja asejärjestelmät uuteen aikakauteen. 1970-luvulla Neuvostoliitosta hankitut Osa II -luokan ohjusveneet saivat meillä nimet Tuima, Tuisku, Tuuli ja Tyrsky.
– Tuimat olivat koko palvelusuransa hieman mystinen alusluokka, jonka todellisista ominaisuuksista liikkui enemmän huhuja kuin faktaa merivoimien sisälläkin, kertoo ohjusveneillä itse palvellut Kari Huhtala tiedotteessa.
– Yksi syy kirjan julkaisemiseen on tämän salaperäisyyden verhon raottaminen, ja Tuimien todellisen tarinan kertominen kaikille ohjusveneistä ja merivoimien toiminnasta kiinnostuneille, Huhtala jatkaa.
Kirja pohjautuu alkuperäiseen koulutusmateriaaliin, julkisiin ja salaisiin arkistolähteisiin, ja aluksilla palvelleiden miesten muistelmiin. Kirja esittelee ohjusveneitä ja niillä tehtyä työtä myös lukuisten aiemmin julkaisemattomien kuvien avulla. Tämä on ensimmäinen Tuimiin keskittyvä, veneiden koko käyttöajan kattava tutkimus. Esillä ovat muun muassa veneiden hankinta ja sen tausta, ohjusveneiden ja meritorjuntaohjusten ominaisuudet ja tekniikka, suomalainen ohjusvenetaktiikka ja eri vuosien purjehduskaudet ohjusammuntoineen.
– Kirja Tuima-luokan veneistä on ollut meillä tavoitteena jo pitkään, toteaa Forum Marinumissa merivoimien historiasta vastaava tutkija Mikko Meronen.
– Monet merivoimissa työskennelleet ja näillä aluksilla palvelleet ammattilaiset ovat olleet aktiivisia taustavoimina tämän kirjan luomisessa. Heidän avullaan Forum Marinum pystyi julkaisemaan tämän kirjan nyt ohjusveneiden juhlavuoden kunniaksi, kiittelee Meronen.
Kirjan julkaisupäivänä tulee täyteen viisikymmentä vuotta siitä, kun ensimmäisellä Tuima-luokan veneellä nostettiin Suomen sotalippu joulukuussa 1974.
Kirja on saatavana Forum Marinumin museokaupassa (Linnankatu 72) museon aukioloaikoina.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)