Turun lentoaseman matkustajamäärä ylitti viime vuonna neljännesmiljoonan

Turun lentoasema oli viime vuonna Suomen viidenneksi vilkkain lentoasema. Turun lentoasema oli viime vuonna Suomen viidenneksi vilkkain lentoasema. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Turun lentoasema oli viime vuonna Suomen viidenneksi vilkkain lentoasema. Matkustajamäärissä on yhdeksän prosenttia kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Se on enemmän kuin Suomen lentoasemilla keskimäärin.

Turun lentoaseman matkustajamäärä oli viime vuonna 255 000. Finavian tilastojen mukaan kasvua edelliseen vuoteen verrattuna on reilu yhdeksän prosenttia, eli noin 20 000 matkustajaa. Turun lentoaseman matkustajamäärät lisääntyivät siitä huolimatta, ettei viime vuonna avattu uusia reittejä.

– Turun lentoaseman etuna on se, että meillä on sopivassa suhteessa sekä business- että vapaa-ajanmatkustusta ja toisaalta sekä lähteviä että alueelle saapuvia matkailijoita. Se takaa tasaista kysyntää ympäri vuoden. Viime vuoden kasvu tuli siitä, että nykyisten reittien kysyntä kasvoi, ja lentoyhtiöt lisäsivät vuoroja jo olemassa oleviin kohteisiin, sanoo saavutettavuudesta ja lentoyhtiösuhteista vastaava projektijohtaja Carol Aren Visit Turku Archipelagosta tiedotteessa.

Vaikka lentomatkustuksen määrät eivät vielä ole verrattavissa pandemiaa edeltäviin huippuvuosiin, kysynnän kasvu näyttää lentoyhtiöille sen, että Turkuun kannattaa panostaa, sanoo Aren.

– Lisäksi teemme koko ajan kovasti töitä sen eteen, että saisimme uusia reittiavauksia Turkuun.

Suomen maakuntakentistä Turkua suurempia matkustajamäärältään olivat pohjoisen kentät Rovaniemi, Oulu ja Kittilä. Sen sijaan esimerkiksi Tampere, jossa on Turkua monipuolisempi reittivalikoima, jäi Turun luvuista liki 100 000 matkustajalla.

Koko maassa Finavian lentoasemien matkustajamäärä oli noin 19,6 miljoonaa matkustajaa. Kasvua tuli seitsemän prosenttia vuoteen 2023 verrattuna, hurjimmat kasvuluvut nähtiin Lapin kentillä.

Maaliskuun lopussa avautuu odotettu SAS:n suora lentoreitti Turusta Kööpenhaminaan. Se on kapasiteetiltaan mittavin uusi reittiavaus Turusta pandemian jälkeen. Reittiä lennetään aluksi neljällä, sittemmin viidellä viikkovuorolla.

– Turun ja Kööpenhaminan välisiä lentoja on kaivattu siitä saakka, kun yhteys kymmenisen vuotta sitten lopetettiin. Kaupunkien välillä on paljon luontaista asiointia, ja lisäksi Kööpenhamina on hyvä hubi muualle maailmalle suuntautuville lennoille. Sieltä on nopeat ja toimivat yhteydet maailmalle ja myös toiseen suuntaan maailmalta tänne, sanoo Turun elinvoimajohtaja Vesa Palander.

Turun lentoasemalta on tällä hetkellä suoria reittilentoja Tukholmaan, Riikaan, Gdanskiin ja Maarianhaminaan. Tukholman ja Riian kautta avautuvat jatkoyhteydet eri puolille maailmaa. Kööpenhaminan reitin myötä jatkoyhteyksiä tulee huomattava määrä lisää.

– On tärkeä varmistaa, että lentokoneet Turusta maailmalle täyttyvät. Täydet koneet ovat paitsi ympäristön myös lentojen jatkumisen kannalta paras vaihtoehto. Meillä on erinomaiset mahdollisuudet suosia kotikenttää kaikessa lentomatkustamisessa. Matkustaminen Turun kentän kautta on nopea, kestävä ja alueen elinvoimaa lisäävä ratkaisu, sanoo Palander.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Suomen yrityskauppamarkkinat ennätysten tiellä

Koko vuoden kestänyt positiivinen trendi jatkui Suomen yrityskauppamarkkinoilla. Päättyneen kolmannen vuosineljänneksen aikana tehtiin 170 kauppaa. Se on korkein kauppamäärä mittaushistorian aikana kolmannella neljänneksellä.

Älä jonota nuohoojaa syksyllä

Nuohousala kantaa huolta tilanteesta, jossa suuri osa nuohouskysynnästä keskittyy lyhyelle syysjaksolle, vaikka nuohousta voidaan tehdä ympäri vuoden.

Lämmityskauden käynnistyminen ruuhkauttaa vuosittain nuohouspalveluita eri puolilla Suomea. Nuohousala kantaa huolta tilanteesta, jossa suuri osa nuohouskysynnästä keskittyy lyhyelle syysjaksolle, vaikka nuohousta voidaan tehdä ympäri vuoden.

Metsäteollisuuden markkinat pysyvät vaisuina

Metsäteollisuustuotteiden kysyntä pysyy Suomen tärkeillä vientimarkkinoilla vaimeana, ennustaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsäsektorin suhdannekatsaus. Sahatavaran kysynnän odotetaan elpyvän hitaasti vuonna 2027, mutta kemiallisen metsäteollisuuden markkinatilanne säilyy vaisumpana. Puun hinnat laskevat tänä vuonna ja kääntyvät maltilliseen nousuun ensi vuonna.

Paraisille uusi K-Supermarket – Reimarin kauppiaspari jatkaa

Havainnekuva uudesta Reimarista.

K-Supermarketin rakentaminen käynnistyy Paraisten Vapparintiellä lokakuussa. Joulukaupaksi 2027 valmistuva kauppa korvaa nykyisen K-Supermarket Reimarin. Nykyinen kauppa palvelee asiakkaita normaalisti avautumiseen asti. Kaupan kauppiaina jatkavat Reimarista tutut Axel Eriksson ja Jenni Elomaa .

Kansainvälisten lentojen määrä palannut pandemiaa edeltävälle tasolle

Lentoliikenteen määrä Suomen ilmatilassa kasvoi heinä–syyskuussa. Saapuvien ja lähtevien lentojen määrä lisääntyi 3,8 prosenttia vuoden takaisesta, ja kansainvälisten lentojen määrä on palannut pandemiaa edeltävälle tasolle. Samaan aikaan pääteiden liikenne väheni hieman ja ratatyöt vähensivät erityisesti lähijunaliikennettä.

Pysäköinti maksulliseksi Samppalinnan alueella, samalla käyttöön asukaspysäköinti

Lupapysäköintialue.

Samppalinnan alue muutetaan maksulliseksi. Samalla otetaan käyttöön uusia asukaspysäköintialueita. Liikennemerkkien muutokset aloitetaan viikolla 43.

Aalto-Setälä: Ympäristörikosten rangaistuksia kovennetaan, myös teknologiajättien kannettava vastuunsa

Kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä (kok.) pitää ympäristörikosten rangaistusten kiristämistä välttämättömänä. Hallituksen esitys nostaisi yritysten yhteisösakkoja tuntuvasti ja mahdollistaisi vakavista ympäristörikoksista tuomittujen yritysten sulkemisen julkisten hankintojen ulkopuolelle. Aalto-Setälän mukaan myös kansainvälisten suuryritysten on kannettava vastuunsa ympäristövaikutuksistaan.

Palkittu tyttöjä ja internetiä tutkiva teos little_star95 vierailee Turussa

Hilma Kotkaniemi.

Sara Koirasen , Iida Hägglundin ja työryhmän esitys little_star95 – ooksä online? on nostalgiatrippi, joka kutsuu matkalle teinitytön huoneeseen ja illanviettoon 2000-luvun alun internetissä.

Ulkomaalaiset jättävät maksamatta 70 prosenttia pysäköintivirhemaksuistaan

Ulkomaalaiset jättävät maksamatta noin 70 prosenttia Suomessa saamistaan pysäköintivirhemaksuista. Otanta on viideltä viime vuodelta. Pääkaupunkiseudulla osuus on 72 prosenttia.

Pikkulasten lääkehoito siirtyy terveyskeskuksista yksityisille lastenlääkäreille

Yhä suurempi osa alle kouluikäisten lasten lääkemääräyksistä kirjoitetaan yksityisellä sektorilla. Viime vuonna jo selvästi yli puolet alle kouluikäisten reseptilääkkeistä määrättiin yksityisellä. Nuorilla lääkehoito sen sijaan painottuu edelleen julkiselle sektorille.

Virta: Oikeusvaltio murenee, jos rikosten uhrit joutuvat odottamaan oikeutta vuosia – syyttäjälaitoksen leikkaukset pysäytettävä

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Orpon hallitusta turvaamaan syyttäjälaitoksen toimintaedellytykset ja pysäyttämään oikeudenhoidon ruuhkautumisen. Virran mukaan oikeusvaltion puolustaminen ei voi jäädä juhlapuheisiin, jos kansalaisten mahdollisuus saada oikeutta kohtuullisessa ajassa murenee.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Varoitukset vaarallisista huumeista suoraan puhelimeen

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on avannut uuden verkkopalvelun, jonka tavoitteena on vähentää huumeiden käytön haittoja ja auttaa ehkäisemään huumekuolemia. Nopeaa tiedonvälitystä tarvitaan, sillä huumemarkkinat muuttuvat jatkuvasti ja liikkeellä olevien aineiden sisältöä tai vahvuutta ei aina tiedetä ennalta. Palvelu välittää tietoa Suomessa liikkuvista erityisen vaarallisista huumausaineista, varoitukset voi tilata suoraan omaan sähköpostiin ja puhelimeen.

Lux Gratiae sytyttää Naantalin syksyn valotaiteella, elämyksillä ja musiikilla

Naantalin valotaidefestivaali Lux Gratiae 22.–25. lokakuuta tuo esiin valotaideteosten lisäksi myös runsaasti muita kulttuuri- ja taide-elämyksiä eri puolilla kaupunkia. Valot syttyvät avajaistapahtumassa perjantaina 23. lokakuuta kello 20.

Allergisen kertomaa ei pidä vähätellä tai kyseenalaistaa

Ruoka-allergia on otettava tosissaan aina, kun allergiselle valmistetaan tai tarjoillaan ruokaa, muistuttaa Allergia-, iho- ja astmaliitto Ruoka-allergiapäivänä 13. lokakuuta. Pienikin määrä allergisoivaa ruoka-ainetta voi aiheuttaa vakavia oireita.

Valkoposkihanhen ja merimetson suojametsästys käynnistyi rivakasti

Merimetsojen suojametsästysaika jatkuu helmikuun loppuun.

Valkoposkihanhen ja merimetson suojametsästys on käynnistynyt vilkkaasti syyskuun alussa voimaan tulleen lakimuutoksen jälkeen. Merimetsoja on saatu saaliiksi runsaat 800 ja valkoposkihanhia yli 4 300 yksilöä. Suojametsästyksen tavoitteena on ehkäistä lintujen aiheuttamia vahinkoja.

Kotitalousvähennys nousee takautuvasti – näin saat korotetun vähennyksen käyttöösi

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä ja vähennysprosentit nousevat vuoden alusta alkaen. Myös matkakuluvähennyksen omavastuu pienenee väliaikaisesti kuluvan vuoden ajaksi. Muutokset saa käyttöönsä heti tekemällä OmaVerossa uuden verokortin tai myöhemmin täydentämällä esitäytettyä veroilmoitusta.

Varhain alkavat vaihdevuodet yhteydessä lisääntyneisiin ahdistus- ja masennusoireisiin

Ahdistusoireita raportoitiin vaihdevuosiin siirtyneillä naisilla selvästi enemmän kuin muilla samanikäisillä naisilla.

Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että vaihdevuosiin tavallista aiemmin siirtyneillä naisilla esiintyi enemmän ahdistus- ja masennusoireita kuin samanikäisillä naisilla, joilla vaihdevuodet eivät vielä olleet alkaneet.

Näköislehti

Urheilu

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.

Suomen rikkain ruuna Morison kilpailee Pohjoismaiden mestaruudesta Turussa

Morison ja Siru Juutinen.

Kaikkien aikojen eniten palkintorahaa tienannut suomenhevosruuna Morison tavoittelee viikonloppuna kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruutta Turussa. Pälkäneläisen Siru Juutisen osaomistaman, kasvattaman ja valmentaman ruunan kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa, jolloin sitä odottavat eläkepäivät ja uudet tehtävät.

Kattelus ja Carmody Loimun kokoonpanoon

Tommy Carmody nähdään ensi kaudella Loimun paidassa.

Loimu vahvistaa joukkuettaan kahdella uudella pelaajalla juuri lentopallon Mestaruusliiga-kauden kynnyksellä. Yleispelaaja Kalle Kattelus ja keskipelaaja Tommy Carmody liittyvät oranssimustiin Loimun 50. pääsarjakaudeksi. Kokoonpanon täydentäminen tuli ajankohtaiseksi, sillä Loimu on kärsinyt poikkeuksellisen paljon loukkaantumisista liigakauteen valmistautumisen aikana.