Verotuloja kertyi niukasti enemmän kuin kahtena edellisenä vuotena

Verohallinto keräsi viime vuonna veroja yhteensä 81,7 miljardia euroa, mikä on sata miljoonaa euroa (+0,1 %) enemmän kuin vuonna 2023. Yleisen arvonlisäverokannan nosto syyskuussa näyttää jossain määrin vaikuttaneen kuluttajien ostokäyttäytymiseen.

Eniten verotuloja kertyi edellisvuosien tapaan henkilöiden tuloverosta, arvonlisäverosta ja yhteisöjen tuloverosta. Myös suurimpien verolajien kehityssuunnat noudattelivat viime vuonna hyvin samankaltaista uraa kuin vuonna 2023.

Henkilöasiakkaiden tuloverokertymä nousi 1,1 miljardia euroa (+3,0 %) ja vuonna 2023 1,0 miljardia (+2,7 %). Arvonlisäverokertymä kasvoi 0,1 miljardia (+0,7 %), samoin kuin vuonna 2023 0,1 miljardia (+0,4 %). Yhteisöverokertymä laski viime vuonna 0,6 miljardia (-7,9 %) ja vuonna 2023 hieman enemmän 0,8 miljardia (-9,4 %).

Pinotussa pylväsgraafissa verojen kokonaisnettokertymä on laskenut kalenterivuonna 2020 edellisvuodesta 1,2 miljardilla eurolla 69,2 miljardiin euroon. Kalenterivuodesta 2021 alkaen verojen nettokertymä on kasvanut joka vuosi. Kasvu on ollut yhteensä 12,5 miljardia euroa vuosien 2020 ja 2024 välillä. Palkoista, eläkkeistä ja etuuksista kertyi lähes 36 miljardia euroa.

Henkilöasiakkaiden tuloveroa kertyi reilut 38 miljardia euroa. Euromääräisesti eniten henkilöasiakkaiden tuloveroa kertyi palkoista, eläkkeistä ja veronalaisista etuuksista tehtävistä ennakonpidätyksistä, yhteensä 35,8 miljardia euroa. Se on 4,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Ennakonpidätyksen alaiset ansiotulot kasvoivat edellisvuodesta noin 3,6 prosenttia.

– Palkkatuloa saaneiden määrä väheni vuonna 2024, joten verokertymän kasvun taustalla olivat palkankorotukset ja eläkkeisiin tehdyt indeksikorotukset, sanoo Verohallinnon ylitarkastaja Matti Luokkanen tiedotteessa.

Henkilöasiakkaiden verokertymästä prosentuaalisesti eniten kasvoivat puun myynnistä saatujen tulojen ennakonpidätykset, joiden määrä kasvoi edellisvuodesta 9,9 prosenttia. Euromääräisesti ennakonpidätyksiä puun myyntituloista kertyi 455 miljoonaa euroa.

Henkilöasiakkaiden saamista osingoista ennakonpidätyksiä kertyi lähes 1,1 miljardia euroa. Kasvua edelliseen vuoteen oli 5,9 prosenttia.

Palkkikaaviossa henkilöasiakkaiden tuloverokertymä vuosien 2023–24 aikana. Vuonna 2023 kertymä oli 36,9 miljardia euroa ja vuonna 2024 38,0 miljardia euroa. Kasvu johtuu pitkälti ennakonpidätysten määrän kasvamisesta.Arvonlisäveron kertymässä pieni piikki ennen yleisen alv-kannan nousua

Arvonlisäveroa kertyi 21,4 miljardia, joka oli 142 miljoonaa (+0,7 %) enemmän kuin vuonna 2023.

Luokkanen kertoo, että arvonlisäverokertymässä oli pieni piikki elokuun verokaudella eli juuri ennen yleisen arvonlisäverokannan nousua.

– Vastaavasti syys- ja lokakuun verokausien yhteenlaskettu arvonlisäverokertymä on kutakuinkin yhtä suuri kuin vuotta aiemmin, vaikka yleinen arvonlisäverokanta oli korkeampi. Näyttää siltä, että yleisen arvonlisäverokannan nousu sai osan kuluttajista aikaistamaan ostoskäyttäytymistään. Yksittäisissä kuukausissa voi kuitenkin olla paljon satunnaisvaihtelua, Luokkanen toteaa.

Yleisesti verovelvollisilta kertyi korkotulojen lähdeveroa yhteensä 305 miljoonaa, joka oli peräti 259 miljoonaa euroa (+567,2 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Nousun taustalla on talletuskorkojen korkotason nousu. Henkilöasiakkaat maksavat korkotulon lähdeveroa pankkitalletusten ja tiettyjen joukkovelkakirjalainojen korkotuloista. Korkotulon lähdevero on 30 prosenttia koron määrästä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Fölissä syrjitään rollaattoreita

Kirjoittajan mielestä bussissa ei huomioida rollaattorilla liikkuvia.

Kiitokset hänelle, joka kirjoitti (TS 12.2.) rollaattorilla kulkemisesta Fölillä, joka on hänen mielestä mahdotonta. Tekonivelleikkausta odotellen olen joutunut kulkemaan rollaattorilla. Ilmainen aika arkisin on kello 9–12.59 ja muulloin pitää maksaa. Rattailla ja vaunuilla matkustaminen on ilmaista, perusteluna, että lasta ei voi jättää yksin.

Ensimmäiset saavat esitäytetyt veroilmoituksensa OmaVeroon

Toiminimiyrittäjät, maataloudenharjoittajat ja heidän puolisonsa saavat esitäytetyt veroilmoituksensa OmaVeroon viimeistään perjantaina. Heillä veroilmoituksen täydentämisen määräpäivä on 1. huhtikuuta. Muiden esitäytetyt veroilmoitukset ovat OmaVerossa maaliskuun loppuun mennessä, ja määräpäivät ovat huhtikuussa.

Liedon seurakunta suosii luomua

Aamiaisella tarjolla olevat kananmunat noudetaan paikalliselta luomutilalta.

Liedon seurakunta suosii elintarvikehankinnoissa luomua aina kun se on mahdollista. Myös lähiluomua ja muita paikallisia tuotteita käytetään mielellään.

Turun perheasiain neuvottelukeskus järjestää parisuhderisteilyn

Turun ja Kaarinan alueella asuvia työikäisiä pariskuntia kutsutaan astumaan perheneuvojien kanssa Lemmenlaivaan. Turun perheasiain neuvottelukeskus järjestää toukokuussa toista kertaa suositun parisuhderisteilyn Tukholmaan.

Lounais-Suomen maatilat investoivat edelleen tulevaisuuteen

Tuettujen investointien kokonaiskustannukset kohoavat Lounais-Suomessa yli 81 miljoonaan euroon.

Lounais-Suomessa 552 maatalouden investointia sai EU:n maaseuturahoitusta viime vuonna. Vaikka maatalouden kannattavuus on ollut tapetilla, Lounais-Suomen tilat uskaltavat edelleen investoida tulevaisuuteen.

Nikotiinituotteiden käyttö kasvaa – Varha ja NikoTiimi haastavat vanhemmat mukaan käytön ehkäisyyn

Tuoreimmat viime vuoden kouluterveyskyselyn tulokset osoittavat, että nuorten nikotiinituotteiden käyttö on lisääntynyt huolestuttavasti. Ilmiö on valtakunnallinen ja näkyy myös Varsinais-Suomessa kaikilla kouluasteilla. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen koordinoima NikoTiimi kutsuu vanhempia mukaan nuorten nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn ja järjestää aiheesta alueellisen Teams-vanhempainillan 4. maaliskuuta.

Suomalaiset nuoret aikuiset toivovat tulevaisuudelta talouden kestävää kasvua ja hyvinvoinnin oikeudenmukaista jakautumista

Suomalaisten nuorten aikuisten toiveissa talouden ja yhteiskunnan tulevaisuuden kehitykselle korostuvat solidaarisuus, kestävä kehitys, luontoyhteys ja itsensä kehittäminen.

Suomen talouden tulevaisuuden pohtiminen kiinnostaa nuoria aikuisia, osoittaa Turun yliopiston tutkijoiden tekemä selvitys. Nuoret toivovat inhimillisesti ja ekologisesti kestävää tulevaisuutta, jossa hyvinvointi jakautuu nykyistä oikeudenmukaisemmin.

Kolme nuorta vangittu Mäntymäessä tapahtuneesta tapon yrityksestä

Lounais-Suomen poliisi on jatkanut Mäntymäessä viime torstaina tapahtuneen epäillyn väkivallanteon tutkintaa. Poliisi epäilee kolmea 17-vuotiasta nuorta tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä.

Hallitus esittää, että jammereiden luvattomasta hallussapidosta tulisi rangaistavaa

Jammereilla häiritään esimerkiksi sijaintitietoja.

Hallitus antoi eduskunnalle lakiesityksen 19. helmikuuta koskien radiohäirintään tarkoitettujen radiolaitteiden eli niin kutsuttujen jammereita koskevan lainsäädännön muuttamista. Muutokset tehtäisiin sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin.

Bakteeripatogeenit rakentavat antibioottiresistenttejä ”bunkkereita” hiusmaisista ulokkeistaan koostuvilla kehikoilla

Tutkijat ovat löytäneet ja kuvanneet atomitasolla mekanismin, jonka avulla bakteeripatogeenit – mukaan lukien sairaalabakteerit Acinetobacter baumannii ja Pseudomonas aeruginosa – pystyvät muodostamaan ympärilleen antibioottiresistenttejä kolmiulotteisia biofilmejä. Löydökset avaavat uusia mahdollisuuksia monilääkeresistenttien bakteeri-infektioiden hoitojen kehittämiselle estämällä biofilmin muodostumisen.

Poliisi valvomaan Naantalin katukuvaa kameroiden avulla

Joitakin valvontakameroja on jo asennettu yleisille alueille Naantalin keskustan ja Vanhankaupungin alueelle.

Lounais-Suomen poliisilaitos ja Naantalin kaupunki vahvistavat turvallisuusyhteistyötään kameravalvontasopimuksella. Kaupunkialueelle tulevat kamerat vahvistavat katuturvallisuutta ja lisäävät osaltaan kaupunkilaisten turvallisuuden tunnetta.

Ajokeli muuttumassa koko maassa huonoksi tai erittäin huonoksi – turvavälien merkitys korostunut

Ajokelit ovat muuttumassa lähipäivinä maanlaajuisesti huonoksi ja jopa erittäin huonoksi runsaan lumentulon ja jäätävien sateiden takia. Sääennusteiden mukaan kelit muuttuvat jo keskiviikon ja torstain välisenä yönä 25.–26. helmikuuta ja jatkuvat hankalina monin paikoin vielä lauantaina 28. helmikuuta.

Opiskelijoiden Pikkulaskiainen sulkee Kauppiaskadun moottoriajoneuvoliikenteeltä Maariankadun ja Eerikinkadun välillä torstaina

Pikkulaskiainen-tapahtuma sulkee torstaina Kauppiaskadun moottoriajoneuvoliikenteeltä Maariankadun ja Eerikinkadun välillä. Tapahtuman aikana alueella toimivat liikenteenohjaajat. Väliaikaisia liikennejärjestelyjä asennetaan jo 25. helmikuuta alkaen.

Korkoavustuksen tulorajat nousevat maaliskuussa – yhä useampi voi saada avustusta

Korkoavustuksen tulorajoja korotetaan maaliskuun alussa. Muutoksen myötä yhä useammalla opintonsa päättäneellä voi olla mahdollisuus saada korkoavustusta. Avustuksen saajien määrä on ollut kasvussa vuodesta 2023 alkaen.

Lääkekorvaukset kasvoivat lähes kahteen miljardiin euroon viime vuonna

Kelan maksamat lääkekorvaukset jatkoivat kasvuaan viime vuonna. Niitä maksettiin jo lähes kaksi miljardia euroa. Kasvua selittävät erityisesti uusia, kalliita lääkkeitä käyttävien henkilöiden määrän kasvu, lääkkeiden käyttötarkoitusten laajeneminen ja uusien lääkkeiden tulo korvausjärjestelmään. Kustannusten kasvua hillitsevät lääkkeiden hintakilpailu, edullisempien biologisten lääkkeiden käyttöönotto ja biologisten lääkkeiden lääkevaihto.

Turun liikuntalautakunta jakoi 567 000 euroa toiminta-avustuksina

Turun liikuntalautakunta jakoi 567 000 euroa toiminta-avustuksina. Urheiluseurojen toiminta-avustus 504 000 euroa jaettiin 138:lle urheiluseuralle. Muun yhdistystoiminnan määräraha 38 000 euroa jaettiin 29:lle yhdistykselle.

Puolustaja Tarmo Reunanen loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan

Tarmo Reunanen.

TPS:n puolustaja Tarmo Reunanen siirtyy loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan. Reunanen ehti pelata tällä kaudella Turun Palloseuran paidassa 45 Liiga-ottelua (6+18=24), ja hän toimi joukkueen kapteenina. Reunasella on voimassa oleva sopimus TPS:n kanssa kaudelle 2026–27, joka sisältää pelaajan ulkomaanoption.

Sotilaspoliisit harjoittelevat Juhana Herttuan koululla torstaina

Rannikkolaivaston sotilaspoliisijoukkue harjoittelee Juhana Herttuan koululla 26. helmikuuta kello 8–16.

Näköislehti

Urheilu

Puolustaja Tarmo Reunanen loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan

Tarmo Reunanen.

TPS:n puolustaja Tarmo Reunanen siirtyy loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan. Reunanen ehti pelata tällä kaudella Turun Palloseuran paidassa 45 Liiga-ottelua (6+18=24), ja hän toimi joukkueen kapteenina. Reunasella on voimassa oleva sopimus TPS:n kanssa kaudelle 2026–27, joka sisältää pelaajan ulkomaanoption.

Åboraakkeli: Kumpi nousee viivan päälle?

Lentopallon miesten Mestaruusliigan runkosarjan kääntyessä loppusuoralleen Varsinais-Suomessa riittää mielenkiintoa molemmissa päissä sarjataulukkoa. Loimaalla Hurrikaani porskuttaa vakuuttavasti kohti runkosarjan voittoa. Loimaalla voidaan suunnata luottavaisin mielin kohti pudotuspelejä, joissa tavoitteena on kirkastaa viime kevään hopea kullaksi.

Alie Conteh vahvistamaan Interin hyökkäystä

Alie Conteh.

Inter ja norjalaisseura Strømsgodset ovat sopineet 21-vuotiaan Alie Contehin vuoden mittaisesta lainasiirrosta Turkuun. Interillä on Sierra Leonen maajoukkuehyökkääjään myös osto-optio.

Aatola sarjakolmosena Miamin avauksen jälkeen

Vilho Aatola.

USF Juniors -kausi käynnistyi Homestead-Miami Speedwayllä kolmen osakilpailun voimin. Suomalaiskuljettaja Vilho Aatola on avausviikonlopun jälkeen sarjassa kolmantena.

Puukkokatsomo: RaiFu mestaruutta puolustamaan

Senni Viren.

Naisten Futsal-liigan hallitseva mestari RaiFu on ollut kuluneella kaudella odotetun vahva. Kun runkosarjaa on jäljellä kolme kierrosta, raisiolaiset ovat tiukasti mukana runkosarjan voittokamppailussa.

Petri Seppinen jatkaa TPS:n valmennusryhmässä

TPS Salibandy on tehnyt jatkosopimuksen miesten edustusjoukkueen valmennusryhmään kuuluvan Petri Seppisen kanssa. Kyseessä on kauden 2026–27 kattava optiovuosi. Seuran mukaan Seppinen on muodostanut toimivan parivaljakon päävalmentaja Jere Jokisen kanssa. Ennen TPS:ää Seppinen on valmentanut Sveitsissä. Suomessa hän on valmentanut päävalmentajana muun muassa SBS Wirmoa ja SalBaa.