Tuomiokirkon raamattuluennoilla pohditaan Jeesusta

Tuomiokirkossa tutkitaan paastonaikana Jeesuksen olemusta eri näkökulmista. Tuomiokirkossa tutkitaan paastonaikana Jeesuksen olemusta eri näkökulmista. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Turun tuomiokirkossa tutkitaan paastonaikana Jeesuksen olemusta eri näkökulmista, kun viime vuonna suuren suosion saaneet Tuomiokirkon Raamattuluennot palaavat ohjelmistoon. Luentoja on Turun tuomiokirkossa joka keskiviikko 26.2.–23.4. kello 17.

Luentosarjan aloittaa 26. helmikuuta arkkipiispa Tapio Luoma, joka avaa vanhinta kristillistä uskontunnustusta. Piispa emeritus Kaarlo Kalliala taas pohtii Jeesuksen kärsimystä hiljaisella viikolla 16. huhtikuuta. Muita luentoja pitävät Turun tuomiokirkkoseurakunnan papit.

– Viime keväänä pidetty raamattuluentosarja oli hyvin suosittu, kertoo Tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Miika Ahola tiedotteessa.

– Ihmisiä selvästi kiinnostaa Raamatun pohdiskelu yleisestikin, ei pelkästään saarnojen kontekstissa. Tämän vuoden teemana on Jeesus? Lopun kysymysmerkki antaa tilaa kyselylle ja ehkä uusillekin mielikuville siitä, mitä Jeesuksen persoonaan oikeastaan liittyy. Jeesus tuntuu tällä hetkellä kiinnostavan vähän kaikenikäisiä. Nämä luennot pyrkivätkin vastaamaan ainakin osittain tarpeeseen kuulla lisää siitä, mitä Raamattu kertoo meille Jeesuksesta ja hänen elämästään ja kuolemastaan.

Tuhkakeskiviikosta alkava pääsiäistä edeltävä paastonaika on kirkkovuodessa pohdinnan ja itsetutkistelun aikaa. Luentosarja mahdollistaa siis myös paastonajan syvällisemmän viettämisen Raamattua tutkimalla. Luennoille on vapaa pääsy, ja ne kestävät noin tunnin verran.

Vapaa pääsy.

Luentojen aiheet:

26.2. Arkkipiispa Tapio Luoma: Jeesus on Herra. Arkkipiispa Tapio Luoma avaa vanhinta kristillistä uskontunnustusta.

5.3. Tuhkakeskiviikko, Sofia Flinck: Vastusteliko Jeesus? Miten Jeesus suhtautui tehtäväänsä? Mitä ja miten hän puhui ihmisille itsestään ja toiminnastaan? Raamatun tekstit johdattelevat meitä pohtimaan, millaisia ajatuksia ja tunteita Jeesuksen rooliin Jumalan suunnitelmassa liittyi.

12.3. Miika Ahola: Vanhan testamentin messias? Vanhan testamentin profeetat ja psalmit kertovat tulevasta messiaasta. Kuinka kristityt ovat lukeneet Vanhan Testamentin kuvauksia Jeesuksen elämän valossa?

19.3. Minttu Väisänen: Ihminen vai Jumala? Jeesuksen tekojen kautta paljastuu vähitellen hänen todellinen luontonsa. Miten Markuksen evankeliumi tuo esille Jeesuksen inhimillisen ja jumalallisen luonteen välisen suhteen?

26.3. Tuomas Vaura: Itkevä Jeesus. Evankeliumien mukaan Jeesus itki sekä Lasaruksen haudalla että ennustaessaan Jerusalemin tulevan tuhon. Mitä Jeesuksen itku voi kertoa siitä, millainen ihminen Jeesus oli?

2.4. Pete Hokkanen: Jeesuksen uhri. Mitä uhri merkitsee meille ja uskollemme? Luento tarkastelee Jeesuksen uhrin suhdetta vanhatestamentilliseen uhrikäytäntöön. Toistuvat uhrit korvasi ainutkertainen uhri. Entä miten Jeesuksen uhri muutti yksittäisen uskovan asemaa?

9.4. Tuomiorovasti Aulikki Mäkinen: Jeesus ja köyhät. Jeesuksen julistus ei ole vain hengellistä uudistusta, vaan sillä on vahva sosiaalieettinen kaiku. Onko Jeesus vain köyhien ystävä vai tähtääkö hän suurempaan yhteiskunnalliseen muutokseen? Ja mistä nämä ajatukset kumpuavat?

16.4. Hiljainen viikko, piispa emeritus Kaarlo Kalliala: Kärsivä Jeesus. Hiljaisella viikolla seuraamme Jeesuksen kärsimystietä. Raamatun kuvaukset saavat kysymään miksi Jeesuksen oli kärsittävä. Miksi Jumalan ylipäätään oli tultava ihmiseksi ja kuoltava?

23.4. Pääsiäisviikko, Jani Kairavuo: Ylösnoussut Jeesus. Jeesuksen ylösnousemus on uskomme ydin. Paavali toteaa, että jos Jeesusta ei herätetty kuolleista, on uskomme turhaa. Lopulta kaikki kiertyy ylösnousemuksen ympärille. Vaan millainen oikeastaan on Raamatun todistus ylösnousemuksesta?

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Daniel Forsberg kohtaa Magan taas

Daniel Forsberg.

Kuten Ice Cage 7:n jälkeisten tapahtumien jälkeen saattoi arvata, Turkuhallissa 19. syyskuuta Ice Cage 8:ssa nähdään Daniel Forsbergin ja Magamed Gadievin kohtaaminen thainyrkkeilyssä. Kaksikko otti yhteen jo vuosi sitten toukokuussa Ice Cage 4 -tapahtumassa Helsingissä. Tuolloin turkulainen Forsberg vei ottelun nimiinsä kokemuksensa turvin kaikin tuomariäänin. Pysyvätkö asetelmat ennallaan Forsbergin kotiyleisön edessä?

Taitajamitaleita sateli Turkuun

Turun ammatti-instituutille lohkesi Taitaja2026-kilpailuista kolmetoista mitalia, joista seitsemän oli kultaisia. Kultaan ylsivät Salla Tähtinen (tietoverkkoasennus), Kaisla Kortelahti (hiusmuotoilu), Oona Aalto ja Venla Myllymäki (hyvinvointiteknologia), Pyry Elonen (CNC-koneistus), Saul Maasalo (laborantti) Kaapo Kujala ja Santeri Järvinen (kappaletavara-automaatio) ja Alexander Lindholm (P5 logistiikka).

Essi Sten Turun Teknologiakiinteistöjen hallituksen johtoon

Turun Teknologiakiinteistöjen uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Essi Sten . Hallituksen jäseninä jatkavat Jarkko Leinonen , Rutger Källén , Jarkko Virtanen sekä edellinen puheenjohtaja Aleksi Randell . Sihteerinä jatkaa Juha Sumentola .

Etsivä nuorisotyö sai rahoitusta

Lupa - ja valvontavirasto on myöntänyt yhteensä yli 28 miljoonan euron valtionavustuksen etsivään nuorisotyöhön ja nuorten työpajatoimintaan. Avustusta myönnettiin yhteensä 233 etsivän nuorisotyön toimijalle ja 213 nuorten työpajalle.

Vaakahuoneen tilalle tulossa ympärivuotinen saunaterassi

Uudisrakennus näyttää havainnekuvassa Linnankadun suunnalta tällaiselta.

Aurajokirannassa sijaitsevan Vaakahuoneen liikepaikanluovutuskilpailun voittaneen nimimerkin ”Kätketty puutarha” taakse kätkeytyvät yrittäjät Alexander Törnroth (Kakola Brewing Company), Christian Juup (kiuasvalmistaja Ab Juup Oy) sekä Peter Sarlin (Silo AI, Nest AI ja Qutwo). Hankkeen suunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Schauman & Nordgren Architects.

Kysely: Joka viides kertoo näpläävänsä puhelinta suojatien ylityksessä

Joka viides suomalainen myöntää, että puhelimen käyttö vie huomiota suojatien ylityksessä. Liikenteessä myös kävelijällä on oltava aistit valppaina. Jos puhelinta pitää käyttää, kertoo Liikenneturva tiedotteessaan.

Turussa sähköt palanneet katkon jälkeen

Turun aamupäväinen sähkönjakelun häiriö Ruissalo, Raisionjoen, Pernon ja Pansion alueella on päättynyt kello 12.12. Häiriön piirissä oli vajaat 3 000 käyttöpaikkaa.

Sallamaari Tulvalehto voitti Runo-Kaarinan

Sallamaari Tulvalehto.

Valtakunnallisen Runo-Kaarina-esikoiskokoelmakilpailun voittajaksi on valittu Sallamaari Tulvalehto . Vuodesta 1994 järjestettyyn kilpailuun saapui kaikkiaan 167 käsikirjoitusta. Kaarinan kaupunki kustantaa voittajateoksen, joka julkaistaan Turun Kirjamessuilla Logomossa perjantaina 2. lokakuuta.

Sähköt poikki liki 3 000 taloudelta Ruissalon, Pernon ja Pansion suunnalla

Sähköverkon vika on aiheuttanut noin tunti sitten sähkönjakelun keskeytyksen osissa alueita Ruissalo, Raisionjoki, Perno, Pansio. Vian arvioitu korjausaika ei olei tiedossa.

Kirkkopuiston kesänäyttely avautuu tänään

Kirkkopuiston terassin kesän taidenäyttely Opus 6 on musiikista inspiroitunut visuaalinen kokonaisuus. Valokuvataiteilija Vesa Aaltonen rinnastaa Suomen tunnetuimpia maalauksia museon arkistoihin sekä omiin teoksiinsa ja koostaa museon laajasta soitinkokoelmasta kuvaamistaan soittimista muun muassa viuluaiheisen installaation. Kaikille avoimia Opus 6:n avajaisia vietetään 9. kesäkuuta kello 18. Näyttely on auki elokuun loppuun saakka.

Berliinin filharmonikkojen Europakonzert esitetään Fuugassa vappuna 2027

Turun musiikkijuhlat tuo Turkuun yhden eurooppalaisen klassisen musiikkikentän näkyvimmistä konserttitapahtumista, kun Berliner Philharmoniker esiintyy musiikkitalo Fuugassa järjestettävässä Europakonzertissa 1. toukokuuta 2027.

Tutkimus: Turun telakan taloudellinen merkitys maakunnalle kasvaa edelleen

Icon-sarjan kolmas alus on Legend of the Seas.

Turun telakan ja sen laajan kumppaniverkoston taloudelliset vaikutukset ulottuvat selvästi Varsinais-Suomea laajemmalle, ja kasvavat edelleen. Turun kaupungin ja Meyer Turku Oy:n Turun yliopistolta tilaama tuore, lajissaan neljäs tutkimus vahvistaa kehityksen: telakka on yhä merkittävämpi työllistäjä ja taloudellisen toimeliaisuuden veturi Suomessa.

Naantali myönsi tapahtumatukea 11 tapahtumalle

Trumputtajat kuuluvat Naantalin kesään.

Naantalin kaupunki myönsi toukokuun haussa tukea 11 tapahtumalle. Tuen avulla tapahtumia järjestetään pitkin syksyä Manner-Naantalissa ja saaristossa. Tänä vuonna tapahtumatukea haettiin yhteensä 38 tapahtumalle, joista 16:lle kaupunki myönsi tukea. Yhteensä rahaa oli jaossa tänä vuonna 30 000 euroa.

Vaakahuoneesta tulossa leipomo, ravintola ja sauna

Turun kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 8. kesäkuuta Vaakahuoneen liikkeenluovuskilpailun voittajaksi ehdotuksen ”Kätketty puutarha”. Voittajasuunnitelma sisältää leipomon, ravintolan ja erilliset saunatilat. Raadin mukaan suunnitelma on kilpailun tavoitteiden mukainen ja sen uudisosan mittakaava, materiaalit ja muotokieli korostavat onnistuneesti Vaakahuoneen rakennusta.

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Pönttölintujen pesinnät sujuneet hyvin

BirdLifen viikonloppuna järjestämässä Pönttöbongaus-tapahtumassa pesintöjä todettiin 55 prosentissa pöntöistä. Se on neljänneksi eniten vuodesta 2013 alkaen järjestetyn Pönttöbongauksen historiassa. Alustavat tiedot perustuvat noin 3 300 paikan ja 25 000 pöntön havaintoihin.

Turun Vanhakaupunki juhlii jälleen lauantaina

Turun Vanhakaupunki juhlii 13. kesäkuuta. Historiallisiin kortteleihin, puistoihin ja kulttuuritiloihin levittäytyvä tapahtuma tarjoaa monipuolisen ohjelmakokonaisuuden kaupunkilaisille ja vierailijoille.

Turku Energia vastaa kasvavaan jäähdytystarpeeseen lisäämällä Biolaakson tuotantokapasiteettia

Turku Energia investoi kaukojäähdytyksen tuotantoon lisäämällä tuotantokapasiteettia Biolaakson olemassa olevaan jäähdytyskeskukseen. Investointi vastaa kysynnän aiheuttamaan kaukojäähdytyksen tuotannon lisäystarpeeseen. Lisäkapasiteetti otetaan käyttöön kesä–heinäkuussa 2026. Kaukojäähdytyksen tuotannossa sivutuotteena syntyvä hukkalämpö voidaan hyödyntää kaukolämpönä.

Näköislehti

Kaupunki
Sallamaari Tulvalehto.
Ritva Kovalainen: Hirviläinen, sarjasta Nature Morte, 2017, pigmenttivedos, editio 2/25. Turun kaupungin taidekokoelma.
Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.
Heikki Kustila ei koskaan ole haaveillut teatteriammattilaisuudesta. Hän halusi pysytellä etäällä maailmasta, jossa kilpailu rooleista ja kateellisuus ovat monasti läsnä.
Suvi Uusitalo-Siréniä harmitti lapsena, kun lyhyt nimi ei vääntynyt lempinimeksi, mutta nykyään asia ei enää kiusaa.
Opel Kadet ja ”pikku-kuski” vuonna 1965 Liedon Saukonojalla.
Urheilu

Daniel Forsberg kohtaa Magan taas

Daniel Forsberg.

Kuten Ice Cage 7:n jälkeisten tapahtumien jälkeen saattoi arvata, Turkuhallissa 19. syyskuuta Ice Cage 8:ssa nähdään Daniel Forsbergin ja Magamed Gadievin kohtaaminen thainyrkkeilyssä. Kaksikko otti yhteen jo vuosi sitten toukokuussa Ice Cage 4 -tapahtumassa Helsingissä. Tuolloin turkulainen Forsberg vei ottelun nimiinsä kokemuksensa turvin kaikin tuomariäänin. Pysyvätkö asetelmat ennallaan Forsbergin kotiyleisön edessä?

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Taika Koilahti oppi nauttimaan urheilijan arjesta vaikeiden vuosien jälkeen

Taika Koilahti avaa ulkokautensa kotiyleisön edessä Paavo Nurmi Gamesissa, jossa vastaan asettuu harjoittelukaveri Jessica Kähärän lisäksi muun muassa Tokion MM-kisojen pronssinainen Kolumbian Natalia Linares.

Pituushyppääjä Taika Koilahti hymyilee vapautuneesti, pitkästä aikaa. Syykin on selvä.

Kubbin ensimmäiset SM-kisat järjestetään Turussa kesäkuussa

Kubb on ikivanha peli, mutta ensimmäiset SM-kisat järjestetään vasta nyt Turussa.

– On aika siistiä, että puukeppien heittelystä voi innostua näin paljon. Minusta on hienoa, että voi suhtautua tosissaan johonkin tällaiseen leikkimieliseen asiaan, kun ympärillä maailmassa tapahtuu kaikenlaista, nauraa Pekka Laamanen .

Jephta Veikkausliigan toukokuun pelaaja

Clinton Jephta (oik.) iski voittomaalin Jaroa vastaan.

FC Interin ja TPS:n hyvät otteet kotoisessa jalkpalloliigassa näkyvät myös Veikkausliigan toukokuun joukkueessa. 11 pelaajan joukkoon kelpuutettiin Interin Clinton Jephta , Jussi Niska ja Jasse Tuominen sekä TPS:n Eetu Turkki .

Puukkokatsomo: Kyseenalaiset kisat

Toukokuun lopulla Las Vegasissa järjestettiin kohua herättäneet Enhanced Gamesit, eli dopingin käytön sallineet urheilukisat. Virallisten maailmanennätysten rikkojille oli porkkana vielä miljoonan dollarin bonus.