Nastja Säde Rönkön performanssiteos Astraan

Nastja Sa¨de Ro¨nkko¨. Nastja Sa¨de Ro¨nkko¨. Kuva: Maija Toivanen

Astraan toteutettavan julkisen taidekonseptin kolmas ja viimeinen teos on valittu. Åbo Akademin säätiö on päättänyt panostaa kansainvälisesti arvostetun taiteilija Nastja Säde Rönkön pitkäkestoiseen here with you -performanssi-installaatioon.

Kampusrakennus Astraan suunniteltu taidekonsepti käsittää kolme erillistä taideteosta: sisäteoksen, ulkoteoksen ja performanssiteoksen. Aiemmin valitut teokset ovat Hilda Hellströmin Passage of Time ja Jouna Karsin Möjligheternas skärgård. Kokonaisuutta täydentää Rönkön performanssiteos, josta tulee yksi harvoista tämän taidemuodon julkisista teoksista Suomessa.

– here with you -teoksella haluamme nostaa esiin taiteen kykyä luoda odottamattomia kohtaamisia ja ajatuksia arjen keskelle. Performanssin aikana osallistujat voivat pyytää Rönkköä tekemään eleen tai teon, joka tuntuu merkitykselliseltä juuri siinä hetkessä. Teos kutsuu mukaan sekä Astran käyttäjät että laajemman yleisön, kertoo tiedotteessa Ulrika Grägg, Åbo Akademin säätiön intendentti ja Astran taidekonseptin päävastaava.

Teos valittiin kaksivaiheisen prosessin kautta haussa, jossa taiteilijoita kutsuttiin ehdottamaan Kohtaamisia ajassa -teemaan liittyviä teoksia. Teemassa haluttiin peilata jaettuja kokemuksia, hetkellisyyttä ja tulevaisuuden näkymiä.

– here with you työpajoineen on ainutkertainen ja pitkäkestoinen performanssi, joka syventää Astran yhteisöä ja ajan käsitystä. Teos yhdistää fyysiset ja digitaaliset ulottuvuudet luoden tilan aidolle vuorovaikutukselle ja yhteyksille. Teos jättää pysyvän jäljen ja toimii voimakkaana osana Astran identiteettiä. Se on paitsi henkilökohtainen, myös yhteisöllinen kokemus, joka ylittää perinteisen esitysformaatin rajat ja keston, sanoo Rönkkö.

– Åbo Akademin osallistavassa Astra-kampusrakennuksen suunnittelussa olemme huomanneet, että opiskelijat haluavat tulla kampukselle opiskelemaan ja tapaamaan muita. Taiteen läsnäolo lisää viihtyisyyttä ja laajentaa samalla historiallisesta ja pedagogisesta näkökulmasta ymmärrystä yhteiskunnasta, kertoo Ann Charlott Hästö, Åbo Akademin kampuskehityksestä vastaava johtaja ja Astran taidetyöryhmän jäsen.

Rönkkö työskentelee pääasiassa videon, performanssin ja tekstin parissa tutkien digitalisaation, vallan, inhimillisyyden ja planeettamme tulevaisuuden välisiä suhteita. Hänen teoksiaan on esitetty muun muassa Sydneyn oopperatalossa, Lontoon Royal Academy of Artsissa, New Yorkin Museum of Moving Imagessa ja Helsingin Kiasmassa.

Astra on Åbo Akademin säätiön Turun Porthaninkadulle rakennuttama uusi kampusrakennus. Säätiö panostaa taiteeseen prosenttiperiaatteella, eli noin yksi prosentti rakennuskustannuksista varataan rakennuksen sisä- ja ulkopuoliseen taiteeseen. Taidekonsepti Polttava aika on kehitetty yhteistyössä Public Art Agency Finlandin kanssa, joka on erikoistunut julkiseen taiteeseen. Kokonaisuus sisältää kolme teosta, joista Rönkön performanssi on julkistettu viimeisenä. Tarkoituksena on integroida taide rakennuksen historian ja tulevaisuuden kontekstiin sekä luoda inspiroiva ympäristö kaikille Tähtikorttelissa liikkuville.

Valintatyöryhmään kuuluvat edustajat Åbo Akademin säätiöstä, Åbo Akademista, Åbo Akademin ylioppilaskunnasta, arkkitehtitoimistosta Sarc+Sigge sekä Turun kaupungin taidemuseosta WAMista.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

LähiTapiola Varsinais-Suomi tukee 50 000 eurolla lasten ja nuorten harrastuksia Turun Seudulla

LähiTapiola Varsinais-Suomi jakoi syksyn LähiLahjoitus-kampanjassa 50 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvoinnin tukemiseen. LähiTapiola Varsinais-Suomen toimitusjohtaja Olli Aakula kertoo, että lahjoitus on osa yhtiön vastuullisuustyötä ja keino edistää oman kotiseudun lasten ja nuorten hyvinvointia.

Kaarinassa harjoitellaan evakuointia

Päivän aikana harjoitellaan muun muassa evakuoitujen henkilöiden vastaanottoa.

Kotimäen koululla Kaarinassa järjestetään Avun Ketju 2025 -valmiusharjoitus lauantaina 15. marraskuuta. Harjoitus järjestetään yhteistyössä Punaisen Ristin Turun seutukunnan paikallisosastojen, Kaarinan kaupungin ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.

Anne-Maarit Vehosmaasta Turun KD:n puheenjohtaja

Turun Kristillisdemokraattien sääntömääräinen vuosikokous valitsi lauantaina 8. marraskuuta Anne-Maarit Vehosmaan paikallisosaston puheenjohtajaksi vuodelle 2026. Vuodesta 2021 osastoa johtanut Tommi Terä ei enää hakenut jatkokautta.

Irina ja Jore Marjaranta tähdittävät Laivaston soittokuntaa Logomossa

Laivaston soittokunta rokkaa Logomossa.

Laivaston soittokunta ja suomalaiset rocktähdet ovat yhteiskiertueella. Navy Rocks Suomi tarjoaa suomirockin parhaita paloja solisteinaan Irina ja Jore Marjaranta . Kaksikko tulkitsee hittejä Dingolta, Haloo Helsingiltä, Apulannalta, Yöltä ja Tehosekoittimelta. Lavalla menon takaa Laivaston soittokunnan suurrockbändi.

Lihavuus kasvattaa suomalaisten syöpäriskiä

Ylipainon ja lihavuuden on tunnistettu lisäävän 13 erilaisen syöpätyypin, mukaan lukien suolisto-, kilpirauhas-, rinta-, munuais- ja maksasyöpien, riskiä. Lihavuuden yleisyys on Suomessa 22 prosenttia, joka on huomattavasti EU:n keskiarvoa (14,8 %) korkeammalla (EUROSTAT-vertailu). Tämä tekee lihavuudesta entistäkin ajankohtaisemman huolenaiheen myös syöpäkentän näkökulmasta. Lihavuus onkin yksi niistä monista aiheista, joihin maanantaina julkaistavan kansallisen syöpästrategian on tarkoitus puuttua.

Turun ensimmäiset jokerivalot käyttöön Kakskerrantiellä

Turun ensimmäiset jokerivalot otetaan käyttöön tiistaina 11. marraskuuta Kakskerrantien ja Honkaistentien risteyksessä. Jokerivalot ovat toiminnassa vain silloin kun linja-auto saapuu risteykseen. Jokerivalot myös palautuvat normaalitilaan eli pimeäksi hyvin nopeasti linja-auton mentyä risteyksen läpi.

Suomi sähkön tuotantovajeessa edelleen vuonna 2030 – tuuli ja aurinko eivät yksin riitä

Oulun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, miten Suomen sähköjärjestelmä muuttuu vuoteen 2030 mennessä ja kuinka uusiutuvan energian kasvu muuttaa tuotannon ja kulutuksen välistä tasapainoa. Tutkimus perustuu Fingridin avoimeen tuntiaineistoon ja tulevaisuuden kapasiteettiennusteisiin.

Joe Lovano ja Emma Smith maaliskuisen Turku Jazz Festivalin kansainväliset päätähdet

Joe Lovano esiintyy yhtyeineen Logomon Teatro-salissa perjantaina 6. maaliskuuta.

Turku saa maaliskuussa vieraakseen kaksi kansainvälisen jazzin huippunimeä, kun yhdysvaltalainen saksofonistilegenda Joe Lovano sekä brittiläinen huippuvokalisti Emma Smith konsertoivat Logomon Teatro-salissa. Turku Jazz Festivalia vietetään 2.–8. maaliskuuta Turun keskustan klubeilla ja konserttisaleissa. Koko ohjelma ja vuoden artisti julkistetaan 14. marraskuuta.

Alle viidennes suomalaisista pitää uutta rahapelijärjestelmää hyvänä uudistuksena, erityisen kielteisesti suhtaudutaan rahapelien markkinointiin

Suomalaiset ovat kriittisiä uutta rahapelijärjestelmää kohtaan. Muutoksen tavoitteena on vähentää rahapelihaittoja, mutta 83 prosenttia suomalaisista uskoo, että pelihaitat ja peliongelmat tulevat muutoksen myötä lisääntymään.

Saaristomeren biosfäärialueelle 14 uutta biosfäärilähettilästä

Uusia biosfäärilähettiläitä.

Saaristomeren biosfäärialueelle on valittu 14 uutta biosfäärilähettilästä. Biosfäärilähettiläiden määrä nousi 72:een.

Monessa taloyhtiössä lykätään yhä remontteja

Taloyhtiöiden taloustilanne on vakiintunut mutta remontteja siirretään yhä tulevaisuuteen.

Taloyhtiöiden taloustilanne on parantunut, mutta monessa yhtiössä lykätään yhä remontteja. Lykkääminen saattaa kuitenkin käydä kalliiksi taloyhtiön osakkaille. Korjausrakentamisen rahoitusta on OP Pohjolasta myönnetty tammi–syyskuussa 200 miljoonaa euroa viime vuotta enemmän.

Varhain alkavan muistisairauden vaikutus jäljellä olevaan elinaikaan vaihtelee merkittävästi sairauden tyypin mukaan

Muistisairaus lisää kuolemanriskiä erityisesti jo työiässä sairastuneilla. Varhain alkavista muistisairauksista otsa-ohimolohkorappeumaan liittyy lyhin elinaika diagnoosin jälkeen, osoittaa tuore Itä-Suomen ja Oulun yliopistojen tutkimus.

Vapaa-ajankalastajien määrä väheni

Lähes joka kolmas suomalainen kalasti viime vuonna. Miehistä kalasti 41 prosenttia ja naisista 18 prosenttia. Kalastavien miesten määrä pysyi lähes ennallaan, mutta kalastavien naisten määrä väheni, erityisesti alle 18-vuotiaiden ikäryhmässä. Sen sijaan nuorten, 18–24-vuotiaiden, vapaa-ajankalastajien määrä kasvoi sekä naisten että miesten osalta. Kalastuspäiviä kertyi yhteensä 19,1 miljoonaa.

Maahanmuuton hyödyt seutukaupunkien väestökehitykselle jäävät vähäisiksi

Seutukaupunkien väestökehitys hyötyy maahanmuutosta, mutta huomattava osa ulkomailta saadusta muuttovoitosta menetetään jatkomuutoissa Suomen sisällä. Tämä selviää Kuntaliiton tilaamasta selvityksestä, joka tarkasteli seutukaupunkien maahanmuuttoa ja vieraskielisten maan sisäistä muuttoa vuosina 2010–24.

Terveellinen ruokavalio raskausaikana tukee kehon koostumusta synnytyksen jälkeen

Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että raskaudenaikainen terveyttä edistävä, proteiini- ja kuiturikas ruokavalio oli yhteydessä alhaisempaan kehon rasvaprosenttiin synnytyksen jälkeisen vuoden aikana. Kalaöljy- ja probioottiravintolisien käytöllä ei ollut vaikutusta kehon koostumukseen.

Mies uhkaili kaupassa ja sen ulkopuolella väkivallalla Naantalissa

Lounais-Suomen poliisi sai ennen kahta iltapäivällä hälytyksen Naantaliin. Ilmoituksen mukaan mies oli uhkaillut kaupassa ja sen ulkopuolella väkivallalla.

Riippumaton Jussi -indiefestivaali palaa Juho Kustin rantalavalle

Festivaali palaa takaisin juurilleen Juho Kustin rantalavalla.

Kakskerran merelliset maisemat täyttyvät ensi juhannuksena jälleen indie-musiikista ja yhteisöllisestä juhlatunnelmasta, kun Riippumaton Jussi -indiefestivaali järjestetään kolmatta kertaa 18.–19. kesäkuuta.

Törkeä ryöstö Ihalassa, tekijä jäi heti kiinni

Poliisi sai ilmoituksen ryöstöstä Raisiossa Ihalan kaupassa sunnuntaina ennen yhtä. Paikalla oli nopeasti useita poliisipartioita. Tekijä oli poistunut paikalta, mutta hänet saatiin kiinni tapahtumapaikan läheltä pian teon jälkeen.

Urheilu

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.

Onni Helén nuorten maajoukkueen matkassa

Onni Helén.

TPS-kasvatti Onni Helén on valittu Pikkuhuuhkajien mukaan marraskuussa Turussa pelattaviin U21-ikäluokan EM-karsintapeleihin. 19-vuotias hyökkääjä iski Ykkösliigassa 14 maalia ja antoi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Hän oli TPS:n paras maalintekijä. Helén oli isossa roolissa johdattamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan, kun hän viimeisteli kaksiosaisissa liigakarsinnoissa kolme maalia KTP:n verkkoon.

Turun Urheiluliitolla vahva edustus kilpa-aerobicin EM-kilpailuissa

Nea Hukkanena.

Kilpa-aerobicin EM-kilpailut käydään 14.–16. marraskuuta Azerbaidžanin Ganjassa. Suomen edustusjoukkueessa ovat mukana yksilöissä naisissa Anni Pulkki (Tampereen Sisu) ja Nea Hukkanen (Turun Urheiluliitto) sekä miehissä Sampo Nousiainen (Turun Urheiluliitto).