Polkupyörävarkauksien kesäpiikki alkamassa

Kevään ja kesän myötä alkavat myös pyörävarkaiden kiireisimmät viikot. Erityisesti arvokkaat sähköpyörät houkuttelevat rikollisia, ja vahinkosummat ovat kasvussa. Keskinäisestä Vakuutusyhtiöstä Turvasta kerrotaan, millaisilla keinoilla pyörän saa parhaiten turvaan – ja miten GPS-jäljitin voi parantaa mahdollisuuksia saada pyörä takaisin, vaikka se ei kunnollista lukkoa korvaakaan.

Suomessa poliisille tehdään vuosittain noin 20 000 ilmoitusta polkupyöriin ja niiden tarvikkeisiin liittyvistä varkauksista.

– Polkupyörien varkauksien määrissä on ollut selvää kasvua viime vuosina. Kuluvana vuonna myös pyörävarkauksien vahinkosummat ovat olleet merkittävässä kasvussa, mitä selittää se, että yhä useammalla on käytössään arvokas sähkö- tai maastopyörä, joka myös vakuutetaan kattavammin. On todella tärkeää käyttää hetki hyvän säilytyspaikan etsimiseen ja pyörän lukitsemiseen, kertoo Turvan korvausasiantuntija Jenni Tihveräinen tiedotteessa.

– Polkupyörä tulee lukita aina, kun sen jättää parkkiin – myös sisätiloissa. Vakuutusyhtiön hyväksymäksi lukoksi käy lukko kuin lukko, sillä valitettavasti paraskaan lukko ei aina estä ammattimaisia varkaita, jos saalis on riittävän houkutteleva. Järeä lukitus voi vaikeuttaa ja hidastaa varkaan toimintaa, Tihveräinen muistuttaa.

Runkolukko on hyvä alku, koska rikottuna se mutkistaa varastetun tavaran myyntiä. Tavallisen vaijerilukon taas saa kevyilläkin pihdeillä poikki. Hyvä vaihtoehto on esimerkiksi U-lukko, aisalukko tai järeä kettinkilukko, jonka voi kiinnittää pyörän rungosta esimerkiksi telineeseen. Tämä estää pyörän nostamisen kyytiin ilman vaivaa.

Yhä useampi pyöränomistaja turvautuu myös digitaalisiin ratkaisuihin: GPS-jäljitin auttaa jäljittämään varastetun pyörän nopeasti, ja varkaudenestotarrat voivat arveluttaa varasta niin, että pyörä jää rauhaan. Nämä keinot eivät korvaa lukitusta, mutta voivat parantaa mahdollisuuksia ehkäistä varkaus tai saada pyörä takaisin varkauden jälkeen.

Taloyhtiöiden pyörävarastotkaan eivät ole täysin turvallisia, koska niihin pääsee myös ihmisiä, joilla omat ja muiden tavarat menevät sekaisin.

– Taloyhtiöt voivat yhdessä parantaa pyörien säilytysturvallisuutta. Turvallisuutta voidaan lisätä entisestään esimerkiksi parantamalla pyöräkellareiden lukituksia ja harkitsemalla videokameravalvontaa, joka auttaa varkaiden kiinnijäämisessä, Tihveräinen jatkaa.

Jos jätät pyöräsi kotipihalle, harkitse silloinkin suojaisampaa paikkaa, josta se ei näy ohikulkijoille. Jos mahdollista, säilytä pyörää lukittuna omassa varastossa tai autotallissa.

Kadunvarsia ja tiettyjä paikkoja, joista fillari tunnetusti lähtee herkästi kiertoon, kannattaa välttää. Kauppareissun ajaksi voi olla fiksumpaa parkkeerata pyörä vilkkaan kadun kuin syrjäkadun varrelle, jolloin varkaalla ei jää tilaisuutta näperrellä pyörän kimpussa katseilta piilossa.

Lukitse polkupyörä aina, myös sisätiloissa. Käytä laadukasta runkolukkoa, U-lukkoa tai kettinkilukkoa.

Kiinnitä pyörä johonkin kiinteään rakenteeseen. Irrota arvokkaat lisävarusteet tai akku, jos mahdollista.

Valitse säilytyspaikka huolella, erityisesti riskialttiiksi tiedetyissä paikoissa. Säilytä ostokuitit. Pyydä kauppakirja tai kuitti myös käytetystä pyörästä. Ota pyörästä valokuva ja kirjaa pyörän runkonumero ylös.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Meditatiivista taidetta Taidekappelissa

Merja Sipiläinen-Kuhlberg, Coming home.

Kuvataiteilija ja taideopettaja Victoria Björklund sekä taiteilija ja Art communicator Merja Sipiläinen-Kuhlberg tutkivat ensimmäisen yhteisen näyttelynsä maalauksissa taiteen, rauhan ja meditaation syviä yhteyksiä. Näyttely kutsuu katsojia hidastamaan kierroksia, hengittämään ja astumaan tilaan, jossa siveltimenvedot muuttuvat hiljaisuudeksi ja värit tieksi sisäiseen rauhaan.

Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan euroon

Loton kierroksen 43/2025 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa kolmeen miljoonaan euroon.

Kellot talviaikaan sunnuntaina

Kesäaika päättyy ja talvi- eli normaaliaikaan palataan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kellonaikaa siirretään tunti taaksepäin sunnuntaina 26. lokakuuta aamuyöllä kello 4.

Finferries-yhtiön aluksille uusi valkoinen väritys

Finferriesin alukset saavat uuden värityksen.

Finferries uudistaa visuaalisen ilmeensä – valkoiset alukset ja sinisävyinen logo heijastavat puhtautta, moderniutta ja kestävää kehitystä

Koiran aineenvaihdunta reagoi paremmin rasvaan kuin hiilihydraatteihin

Helsingin yliopiston DogRisk-tutkimusryhmän tutkimuksen mukaan runsaasti hiilihydraatteja sisältävä kuivaruokavalio ja vähähiilihydraattinen, raakaan lihaan perustuva ruokavalio vaikuttavat huomattavan eri tavoin koirien energia-aineenvaihduntaan.

Kerrostalon pihatielle ilmestyi kaksi metriä syvä onkalo Itäisellä Rantakadulla

Kerrostalon pihatiellä olevaan asfalttiin ilmestyi Itäisellä Rantakadulla lauantaina iltapäivällä halkaisijaltaan noin 30-senttinen reikä, jonka alla oli noin kaksi metriä syvä onkalo.

Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinto Turun kaupungille

Bocuse d'Or -kilpailussa valittiin Suomen edustaja BdO -kilpailuun Ranskaan.

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, ELO-säätiö, jakaa vuosittain Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnon. Tänä vuonna palkinnot jaetaan Vuoden Kokki 30-vuotta -gaalassa Helsingissä lauantaina 25. lokakuuta.

Absurdi ja psykedeelinen dekkari saa kantaesityksensä Poplarissa

Raision Teatteri tuo marraskuussa näyttämölle uuden rikosmysteerin, joka hämärtää todellisuuden ja mielikuvituksen rajat. Nämä kolme on Tomi Ahon käsikirjoittama ja ohjaama absurdi dekkari, jossa katsoja ei voi olla varma, mikä on totta ja mikä ei.

Viidennes nuorista keskeyttänyt joskus tutkintoon johtavan koulutuksen

15–34-vuotiaista nuorista 21 prosenttia on joskus keskeyttänyt tutkintoon johtavan koulutuksen. Miehistä näin on tehnyt 23 prosenttia ja naisista 19 prosenttia. Yleisimmin keskeytys johtui koulutuksen sisällöstä, mutta myös terveydelliset syyt olivat yleisiä.

Tietokirjailijapalkinto Rauno Lahtiselle

Rauno Lahtinen.

Vuoden tietokirjailijapalkinnon saivat Hannu Itkonen , Laura Juntunen , Sami Karjalainen , Rauno Lahtinen ja Eveliina Talvitie . Palkinnot jaettiin nyt 25. kertaa.

Borrelioositapauksia ennätysmäärä tänä vuonna

Borrelioositapausten määrä on noussut tänä vuonna. Punkkikausi voi jatkua jopa marraskuulle asti, joten punkkeja vastaan suojautuminen kannattaa muistaa myös syksyllä.

Konsulttiyhtiö: Liiga voi saada eron SHL:ään kiinni uudella mediasopimuksella

TPS:n liiketoiminnan kulut per piste ovat 150 000 euroa ja henkilöstökulut per piste 77 100 euroa.

Konsulttiyhtiö EY:n tuore analyysi SM-liigaseurojen taloudellisesta tilanteesta kaudelta 2024–25 osoittaa, että liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto nousi ennätykselliseen 191,7 miljoonaan euroon, missä on kasvua 11 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu ei kuitenkaan tullut jääkiekosta, vaan pääosin oheis- ja muusta liiketoiminnasta. Liigakarsinnat olivat tuottoisia liigalle ja toivat yli miljoonaa euroa lisää rahaa kiekkobisnekseen. Taloudellisessa tarkastelussa kauden tehokkaimpia olivat kauden finalistit Saipa ja Kalpa, jotka tekivät hyvän tuloksen pienellä budjetilla.

Uusi tutkimus paljastaa poikkeavuuksia aivojen dopamiini- ja opioidijärjestelmässä autismikirjon häiriössä

Tutkimuksessa selvitettiin tiettyjen dopamiinireseptorien ja opioidireseptorien toimintaa autismikirjon häiriötä sairastavilla aikuisilla miehillä. Aivojen toimintaa tutkittiin PET-kuvauksella. Tutkimukseen osallistui 16 autismikirjon häiriötä sairastavaa aikuista ja 24 verrokkihenkilöä.

Analogisia valokuvia ja kollaaseja suurikokoisilla käsinvärjätyillä kodintekstiileillä

Juliana Irene Smith, KillJoy2.

Juliana Irene Smithin näyttely Scaredy Cat – Boo! on esillä Valokuvakeskus Perissä 31.10.–30.11.

Ville Valkonen johtamaan velkajarru-työryhmää

Eduskuntaryhmät ovat nimenneet finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän eli niin sanotun velkajarru-työryhmän. Työryhmän puheenjohtajaksi on valittu varsinaissuomalainen kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) ja varapuheenjohtajaksi Joona Räsänen (sd.). Työ käynnistyy 4. marraskuuta.

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ajorataa Vähäheikkiläntiellä vuoden loppuun asti

Vähäheikkiläntien ja Rykmentintien risteyksessä tehdään viemäri- ja vesijohtotyötä 27.10.–31.12. Ajorata on kavennettu risteysalueella ja aiheuttaa haittaa kaikissa ajosuunnissa. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Naapurimaat kiinnostivat kesällä suomalaismatkailijoita, risteilyjen suosio kasvoi

Suomalaiset tekivät touko–elokuussa ulkomaille kaikkiaan noin 2,8 miljoonaa lomamatkaa, mikä on hieman vähemmän kuin edelliskesänä. Naapurimaat kiinnostivat suomalaismatkailijoita kesällä eniten, kun taas Etelä-Euroopan suosio laski.

Turun seutu Suomen kansainvälisin start up -ekosysteemi

Vesa Palander.

Turun seudun start up -ekosysteemi on selvässä kasvussa, selviää vuoden 2025 startup-selvityksestä. Yrittäjät kokevat toimintaympäristön aiempaa myönteisemmäksi, ja alue houkuttelee yhä enemmän kansainvälisiä osaajia. Uudet avaukset, kuten start up -hubi ja sinisen talouden ohjelmat, vauhdittavat kehitystä kohti Suomen dynaamisinta kasvualuetta.

Urheilu

Konsulttiyhtiö: Liiga voi saada eron SHL:ään kiinni uudella mediasopimuksella

TPS:n liiketoiminnan kulut per piste ovat 150 000 euroa ja henkilöstökulut per piste 77 100 euroa.

Konsulttiyhtiö EY:n tuore analyysi SM-liigaseurojen taloudellisesta tilanteesta kaudelta 2024–25 osoittaa, että liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto nousi ennätykselliseen 191,7 miljoonaan euroon, missä on kasvua 11 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu ei kuitenkaan tullut jääkiekosta, vaan pääosin oheis- ja muusta liiketoiminnasta. Liigakarsinnat olivat tuottoisia liigalle ja toivat yli miljoonaa euroa lisää rahaa kiekkobisnekseen. Taloudellisessa tarkastelussa kauden tehokkaimpia olivat kauden finalistit Saipa ja Kalpa, jotka tekivät hyvän tuloksen pienellä budjetilla.

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .