FlixBus avaa bussireitin Pärnusta Turkuun

FlixBus lanseeraa kymmenen uutta reittiä Viron rannikolta Pärnusta Suomeen. FlixBus lanseeraa kymmenen uutta reittiä Viron rannikolta Pärnusta Suomeen. Kuva: Minna Määttänen

FlixBus laajentaa toimintojaan Suomessa lisäämällä uusia kohteita reittiverkostoonsa. Uudet päätepysäkit ovat Forssa, Kotka, Hamina ja Imatra. Kaikki avattavat reitit kulkevat Pärnuun, Viroon. Muut uudet reitit kulkevat Pärnusta Turkuun, Vaasaan, Lahteen, Kuopioon, Rovaniemelle ja Tampereelle. Lippujen myynti reiteille alkaa 4. heinäkuuta, ja liikennöinti pyörähtää käyntiin suurimmalla osalla reiteistä heinäkuun ja elokuun alun aikana.

FlixBus lanseeraa kymmenen uutta reittiä Viron rannikolta Pärnusta Suomeen. Uudet reitit laajentavat yhtiön reittiverkostoa erityisesti Etelä-Karjalassa, Satakunnassa ja Kanta-Hämeessä. Uusien päätepysäkkien lisäksi uusien reittien myötä myös Vihdistä, Huittisista, Porvoosta, Kouvolasta, Taavetista, Lappeenrannasta ja Joutsenosta tulee osa maailmanlaajuisesti operoivan yhtiön reittiverkostoa.

– Suomalaiset matkailijat ovat hyvin kiinnostuneita FlixBusin palveluista sekä kotimaassaan että ulkomailla. Uusilla reiteillä voimme vastata kysyntään yhdistämällä lisää suomalaiskaupunkeja meidän kansainväliseen verkostoomme, sanoo tiedotteessa Michal Leman, joka on FlixBusin Itä-Euroopan toiminnoista vastaava johtaja.

Kaikki uudet reitit liikennöivät päivittäin ja osalla niistä on useita lähtöjä päivässä. Esimerkiksi Imatralta voi matkustaa Pärnuun joko aamulla tai iltapäivällä. Kotkan reitillä on päivittäin neljä lähtöä molempiin suuntiin.

Helsingistä on muodostunut FlixBusin Suomen toimintojen keskus. Tällä hetkellä yhtiö tarjoaa 55 suoraa yhteyttä pääkaupungistamme – määrä on 38 enemmän kuin kaksi vuotta sitten yhtiön aloittaessa Suomessa. Helsingistä lähtee keskimäärin 36 FlixBusia päivittäin sekä kotimaan kaupunkeihin että kohteisiin eri puolille Eurooppaa.

– Olemme iloisia, että voimme tarjota uusia matkustusvaihtoehtoja loma- tai työmatkoja Tallinnaan tai Pärnuun suunnitteleville suomalaisille, sillä Viro on yksi suomalaisten suosikkikohteista. Uusien reittien ansiosta suorat ja helpot yhteydet Tallinnaan ja Viroon tulevat laajasti myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien saataville. Uudet reitit helpottavat myös vaihtoyhteyksiä meidän Manner-Euroopan reiteillemme, Michal Leman toteaa.

Laivamatka sisältyy lipun hintaan, mikä tekee matkan varaamisesta stressittömän ja helpon. Matkustajat voivat suunnitella koko matkan yhdessä paikassa ilman, että tarvitsee ostaa bussi- ja laivalippuja erikseen. FlixBus vie matkustajat suoraan laivaterminaalin ovelle, eikä tarvetta ylimääräisille satamakuljetuksille ole, mikä tekee matkasta sujuvan. Lisäksi lipun voi varata vielä 3,5 tuntia ennen reittiin kuuluvan laivamatkan lähtöaikaa, mikä tarjoaa enemmän joustoa kuin moni muu vaihtoehto.

– Uskomme, että suorat yhteydet eri puolilta Suomea Pärnuun otetaan ilolla vastaan. Pärnulla on tärkeä rooli meidän kansainvälisessä reittiverkostossamme, sillä se yhdistää alueelliseen liikenteen maiden välisiin reitteihin, Leman kertoo.

Uusilla reiteillä voi matkustaa myös Suomen sisällä, joten ne tarjoavat lisää vaihtoehtoja maan sisäiseen matkustukseen. Uudet reitit tuovat lisää lähtöaikoja myös Tampereelta, Vaasasta ja Turusta Helsinkiin tai päinvastoin matkustettaessa.

FlixBus tuli Suomen markkinoille kaksi vuotta sitten Vaasasta Turun kautta Varsovaan kulkevalla reitillä. Globaalisti toimivan yhtiön reittiverkosto kattaa suurimman osan Manner-Euroopasta ja vaihdollisilla yhteyksillä voi matkustaa kestävästi bussilla Suomesta aina Portugaliin asti.

– Halu matkustaa ja nähdä uusia paikkoja ei ole kadonnut, mutta ihmiset ovat aiempaa tietoisempia ja huolestuneempia matkailun ilmastovaikutuksista. Haluamme luoda mahdollisuuksia vähentää hiilijalanjälkeä tarjoamalla vastuullisia vaihtoehtoja. Nykyisessä taloustilanteessa meidän edulliset hintamme tekevät matkustamisesta mahdollista myös pienemmällä budjetilla, Leman toteaa.

Matkustajilla on mahdollisuus ottaa polkupyörä mukaan, sillä busseissa on pyöriä varten omat kuljetustelineet.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän

Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle.

Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta