Yksinasuvia kutsutaan viihtymään musiikilliselle pihalle Taiteiden yönä
Taiteiden yönä 14. elokuuta pääsee nauttimaan musiikista, kun Suurtorin läheisyydessä Katedraalikoulun pihalla järjestetään musiikillinen piha yksinasuville. Menosta vastaa Happy Days Combo -bändi, joka soittaa suosittuja kappaleita eri vuosikymmeniltä. Elokuun illan voi halutessaan kruunata ottamalla mukaan omat piknik-eväät, jotka voi nauttia sisäpihamiljöössä. Ohjelmassa on tarjolla myös vinkkejä erilaisesta yksinasuville suunnatusta toiminnasta.
Iltaa ovat toteuttamassa Turun kaupunki, Yksinasuvat ry, Auralan Setlementti, Suomen Punaisen Ristin Terveyspiste ja Turun tuomiokirkkoseurakunta.
– Haluamme luoda osallistujille rentoa ja välitöntä meininkiä niin musiikin kuin pihapelien kautta. Lisäksi toivomme, että jokainen löytäisi illan aikana hyvää juttuseuraa, sanoo Tuomiokirkkoseurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Raija Eeva tiedotteessa.
Suomessa on noin 1,3 miljoonaa yksinasuvaa, mikä on lähes neljäsosa koko väestöstä. Turun asuntokunnista jopa 56 prosenttia on yksinasuvia. Eevan mielestä tämä väestöryhmä tulisi paremmin huomioida kaupungissamme ja yhteiskunnassamme. Järjestäjillä on visio, että tapahtuma nostaisi esille tätä usein unohduksiin jäävää suurta joukkoa ihmisiä.
Ensi kertaa järjestettävään tapahtumaan saatiin rahoitus Turun kaupungin asukasbudjetista. Asukasbudjetin avulla turkulaiset pääsevät äänestämällä vaikuttamaan siihen, miten kaupungin varoja käytetään. Eeva kertoo, että diakoniatyöntekijä Kaija Jokisen ehdotusta yksinasuvien piknik-tapahtumasta äänestettiin niin innokkaasti, että se tuli toteutettavaksi asukasbudjetista. Toiveissa on, että paikalle saapuisi paljon eri-ikäisiä ihmisiä viettämään aikaa hyvässä ja leppoisassa hengessä.
– Halusimme asukasbudjettihaussa huomioida tämän ison väestöryhmän, joka usein tuntuu unohtuvan tarjottavissa palveluissa, Eeva pohtii.
– Iloksemme saammekin nyt järjestää tällaisen tapahtuman, jossa voimme tarjota yhteistä oloa ja vinkkejä nimenomaan yksinasuville.
Yksinasuvien musiikillinen piha järjestetään Taiteiden yönä torstaina 14. elokuuta kello 18.30–20 Katedraalikoulun pihalla, sisäänkäynti Nunnankadun portista. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)