Linnea Kuuluvainen ja Paula Havaste syksyn kirjailijavieraina Ruskolla
Linnea Kuuluvainen vierailee Ruskotalolla maanantaina 22. syyskuuta kello 17.30. Ruskolta kotoisin olevan Linnea Kuuluvaisen romaani Metsän peitto (Gummerus 2024) ylsi Helsingin Sanomien esikoispalkintoehdokkaaksi.
Kuuluvaisen teos viehättää paikallisuudellaan. Romaani sijoittuu tulevaisuuteen ja siinä liikutaan Ruskon ja Vahdon alueella, jonka luonto on vallannut ennennäkemättömällä tavalla. Maaginen teos luontosuhteesta ja mielen järkkymisestä kertoo kahden sukupolven nuoren naisen tarinaa. Vierailulla Kuuluvainen kertoo teoksestaan ja kirjoittamisestaan. Haastattelijana on Heini Sinko.
Historiallisen romaanin taitaja Paula Havaste tavataan Ruskotalolla maanantaina 20. lokakuuta kello 17.30. Havaste tunnetaan muun muassa Nuijasota-sarjasta, johon kuuluvat 1500- ja 1600-luvuille sijoittuvat romaanit Laahus (Gummerus 2022), Lieka (Gummerus 2023) ja Luode (Gummerus 2024).
Havaste on kirjoittanut lisäksi lukuisia muita historiallisia romaaneja, tietokirjoja ja lastenkirjoja. Kansanperinne, tieteenhistoria ja taiat ovat myös hänelle tuttuja. Havaste kertoo vierailullaan kirjallisuudesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta.
Havasteen vierailu toteutuu osana opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittamaa hanketta, jossa Lukukeskus ry:lle on osoitettu määräraha kirjastovierailujen toteuttamiseksi. Vierailut järjestää Ruskon kirjasto yhdessä Lukukeskuksen kanssa.
Kumpaankin tilaisuuteen on vapaa pääsy ja ne pidetään Ruskotalon juhlasalissa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)