Naapparit valtaavat Raision kirjaston
Raision Kirjastotalossa pidetään uuden kirjan Naapparit karkuteillä julkistamistilaisuus lauantaina 13. syyskuuta kello 11 alkaen. Koko perheen tapahtumassa on kaikenlaista puuhailtavaa perheen pienimmille.
Julkistamisjuhlassa on naapparimaista pientä puuhaa: naappari-pinssipaja, naappari-hahmojen värittämistä, kirjastoon karanneiden naappareiden etsimistä (kaikki osallistujat palkitaan), kirjailija Sinituuli Viljasen haastattelu ja mehutarjoilu.
Tapahtumassa voi myös ostaa Naapparit karkuteillä -kirjaa julkkarihintaan.
Naapparit karkuteillä aloittaa vauhdikkaan ja koukuttavan kirjasarjan alakouluikäisille. Sarjan ensimmäisessä osassa kuvitteellisen mobiilipelin ilkikuriset hahmot karkaavat puhelimesta todelliseen maailmaan ja aiheuttavat metkuja ja kujeita.
Naapparit-sarjaa kirjoittaa raisiolainen lastenkirjailija Sinituuli Viljanen ja kuvituksen on luonut lastenkirjojen kuvittaja Emiel Inkeri Nikula.
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Raision kaupunginkirjasto ja Hertta Kustannus.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)