Vason keskimääräinen vastike pysyy ennallaan
Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n hallitus vahvisti 23. lokakuuta Vason asumisoikeusasuntojen vastikkeet ensi vuodelle. Käyttövastikkeiden keskimääräinen muutos ensi vuodelle on 0,0 prosenttia. Perusparannetuissa kohteissa vastike nousee maltillisesti, ja joissakin kohteissa vastike jopa laskee.
Toimitusjohtaja Anton Meriluoto kertoo, että vastikkeiden vakaus on tulosta määrätietoisesta taloudenhoidosta ja toiminnan jatkuvasta kehittämisestä. Ylläpitokustannusten kehitys on tasaantunut, minkä lisäksi vastikkeiden korotuspaineita hillitsee muun muassa päättyvät vanhat aravalainat ja laskenut korkotaso. Vason asuntojen käyttöaste on vuonna 2025 pysynyt erinomaisena, ja kappalemääräinen käyttöaste on noin 99 prosenttia.
– Olemme onnistuneet hillitsemään kustannuspaineita pitkäjänteisellä talouden suunnittelulla ja kiinteistöjen kunnossapidosta huolehtimalla. Tämä on hyvä uutinen asukkaillemme aikana, jolloin asumisen kustannukset ovat monin paikoin nousseet, Meriluoto sanoo.
Yhtiön tavoitteena on jatkaa vastuullista ja kestävää toimintaa, joka turvaa asumisoikeusasuntojen kohtuullisen hintatason myös tulevaisuudessa.
– Vaso tarjoaa jatkossakin laadukasta ja kohtuuhintaista asumista eri elämäntilanteisiin. Uusia koteja rakennetaan nyt Turkuun Linnakaupungin alueelle ja Kärsämäkeen sekä Raisioon Kerttulaan ja Kuloistenniityn uudelle asuinalueelle, toteaa Meriluoto.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)




















