Jouluradion pääpaino perinteissä ja klassikoissa
Aito ja alkuperäinen Jouluradio soi parhaillaan 23. joulukauttaan. Jouluradiota voi kuunnella perinteisillä FM-radiotaajuuksilla ja RadioPlayerissa. Turussa ja lähiseudulla Jouluradion radiotaajuudet ovat Turku 93,8 MHz, Salo 101,7 MHz ja Loimaa 100,3 MHz.
Jouluradion kahdeksan nettikanavaa ovat kuunneltavissa jouluradio.fi:ssä, Suplassa, Ruudussa ja Elisa Viihteessä.
Jouluradion 14. Hoosiannan sovituksen toteuttaa tänä vuonna pop-kanteletar Ida Elina. Tämänvuotinen sovitus kantaa vahvasti toivon ja rauhan sanomaa. Hoosianna kuullaan ensiesityksenä 1. adventtina 30. marraskuuta kello 00.00 Jouluradion pääkanavalla sekä musiikkivideona Jouluradion somekanavissa.
Alkaneella kaudella Jouluradio keskittyy perinteiseen joulumusiikkiin ja joulun tunnelman rakentamiseen.
– Tänä vuonna pääpaino on perinteissä ja klassikoissa. Myös vanhoja kotimaisia helmiä on nostettu takaisin soittolistoille kuulijoiden toiveiden pohjalta, kertoo musiikkipäällikkö Joni Hartikainen tiedotteessa.
Kanava ylläpitää ja vahvistaa suomalaista joulumusiikkikulttuuria.
– Joulumusiikki on yksi viimeisistä yhtenäiskulttuurin muodoista. Samat laulut soivat kodeissa, kirkoissa ja kaupoissa ja luovat yhteisen äänimaiseman joulun ajaksi, sanoo vastaava tuottaja Katri Ketola.
Jouluradion kanavaperheeseen kuuluu nyt 29 FM-taajuutta ja kahdeksan nettikanavaa, joita kuunnellaan myös ulkomailla. Viime joulukuussa kanava oli Kansallisen Radiotutkimuksen (lähde: KRT Jouluradio, joulukuu 2024) mukaan Suomen kolmanneksi tavoittavin ja kuunnelluin kaupallinen radiokanava.
Jouluradion mahdollistavat ev.-lut. seurakunnat ympäri Suomen ja Turun alueelle sen tuo Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















