Uudet verokortit voimaan heti tammikuun alussa

Kaikkien suomalaisten ensi vuoden verokortit ovat nyt OmaVerossa. Vuoden 2026 verokortti tulee voimaan 1. tammikuuta.

Uudesta verokortista kannattaa tarkistaa, vastaako verokortilla näkyvä tuloraja omia arvioituja tuloja. Tuloraja on laskettu ajalle 1.1.–31.12.2026, ja se sisältää esimerkiksi lomarahat.

Verokortilla näkyvä ensi vuoden veroprosentti perustuu vuoden 2024 tuloihin ja vähennyksiin. Jos henkilö on kuluvan vuoden aikana tehnyt muutosverokortin, vuoden 2026 verokortti perustuu sen tulotietoihin.

− Jos esimerkiksi työtilanne on muuttunut, myös tulorajaa pitää todennäköisesti muuttaa. Näin voi välttää tilanteen, että tuloraja ylittyy ja tuloja verotetaan korkeammalla lisäprosentilla. On asiakkaan vastuulla tarkistaa, että verokortin tiedot ovat oikein, sanoo ylitarkastaja Päivi Ylitalo tiedotteessa.

Verokortti tulee nyt toista vuotta peräkkäin voimaan heti tammikuun alussa. Viime vuonna ja sitä aikaisemmin uusi verokortti tuli voimaan helmikuun alussa.

Osalle asiakkaista ensi vuoden tulojen ennakoiminen voi olla vaikeaa esimerkiksi siksi, että työt ovat epäsäännöllisiä. Silloin tulojen määrästä kannattaa tehdä mahdollisimman hyvä arvio.

− Verokorttia voi muuttaa tarpeen mukaan koko vuoden ajan OmaVerossa, Ylitalo neuvoo.

Tulorajan lisäksi on hyvä tarkastaa, että verokorttiin mahdollisesti merkityt verovähennykset, kuten matkakulut, ovat ajan tasalla.

Ensi vuonna voimaan tulevat lait aiheuttavat muutoksia verokorteille. Esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuja ei voi enää vähentää verotuksessa eivätkä palkansaajat voi tehdä kaavamaista työhuonevähennystä.

Muutosten vuoksi työttömyyskassojen jäsenmaksuja ei enää ole merkitty verokortille, vaikka ne ovat edelleen vähennyskelpoisia.

– Verohallinnon on ollut mahdotonta erottaa kassojen osuutta työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuista, joten myös kassojen jäsenmaksu on jätetty verokortilta pois, sanoo Ylitalo.

– Jos verokortin tulot ja vähennykset ovat muilta osin oikein, ei muutosverokorttia ole tarpeen tehdä työttömyyskassan jäsenmaksujen vuoksi, koska sillä ei useinkaan ole vaikutusta veroprosenttiin.

Työttömyyskassojen jäsenmaksut otetaan huomioon ensi vuoden lopullisessa verotuksessa, eli kassat ilmoittavat jäsenmaksut Verohallinnolle suoraan vuoden 2026 esitäytettyä veroilmoitusta varten.

Palkan tai muiden tulojen saajan täytyy toimittaa verokortti tulojen maksajalle, jos tämä ei saa tietoja suoraan Verohallinnolta.

Lähes neljän miljoonan henkilön verokortti menee tulojen maksajalle automaattisesti Verohallinnosta ohjelmistorajapintaa pitkin. Työnantajan vastuulla on ilmoittaa, miten työpaikalla toimitaan.

Verohallinto tekee vuodelle 2026 kaikkiaan 5,7 miljoonaa verokorttia yhteensä 5,1 miljoonalle asiakkaalle.

Noin kahdelle miljoonalle asiakkaalle verokortti tulee ainoastaan sähköisesti OmaVeroon. Näillä asiakkailla on käytössä sähköinen viranomaisviestintä eli Suomi.fi-viestit.

Paperisia verokortteja Verohallinto postittaa kaikkiaan kolmelle miljoonalle asiakkaalle.

Jos eduskunta hyväksyy hallituksen esittämän lakimuutoksen, jatkossa verokortit tulevat ainoastaan sähköisesti niille asiakkaille, jotka käyttävät OmaVeroa tai muita viranomaisten sähköisiä palveluita.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lähes joka kolmas ei pidä todennäköisenä, että jaksaisi työssä eläkkeelle asti

Valtiovarainministeriö esitti viime viikolla julkaistussa virkapuheenvuorossaan eläkeiän nostamista keinona pidentää työuria. Ministeriön mallissa alinta vanhuuseläkeikää nostettaisiin asteittain 70 vuoteen, minkä jälkeen eläkeikä sidottaisiin jälleen elinajanodotteen kehitykseen.

Jyrsintä- ja päällystystyö jatkuu Ratsumiehenkadulla

Jyrsintä- ja päällystystyö jatkuu Ratsumiehenkadulla 12.–23. lokakuuta. Koko Ratsumiehenkatu jyrsitään ja päällystetään.

Syyskuu toiseksi lämpimin syyskuu maailmanlaajuisesti – 1,5 asteen raja ylittyi toista kuukautta peräkkäin

EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan syyskuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin syyskuu. Syyskuu oli myös toinen peräkkäinen kuukausi tänä vuonna, jolloin maapallon keskilämpötila oli 1,5 astetta korkeampi esiteollisen ajan keskiarvoon verrattuna.

Veijarikomedia, arkistodekkari ja rituaaliesitys

Markku Hoikkalan uusi näytelmä Etsivätoimisto X – Näytelmäkirjailijan jäljillä nähdään Turun kaupunginkirjaston Studiossa tiistaina 27. lokakuuta kello 17.

Puukauppa vilkastui kolmannella neljänneksellä

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 5,4 miljoonaa kuutiota. Ostomäärä oli 13 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Viiden edellisvuoden vastaavan ajankohdan keskiarvoon verrattuna puukauppa jäi kuitenkin reilun viidenneksen pienemmäksi.

Arja Koriseva Laulun Ystävien konsertin tähtenä

Laulun Ystävien syksyiseksi ohjelmanumeroksi on vakiintunut Turun Sotaveteraanien Perinnekuoron kirkkokonsertti. Sotiemme veteraaneille kunniaa tekevän, hyvän mielen konsertin nimi, Hymni soi holvissa hiljaa , on suora lainaus Kalervo Hämäläisen Veteraanin iltahuudosta .

Asunnottomien yötä vietetään ensi lauantaina

Asunnottomien yötä vietetään jälleen eri puolilla Suomea YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä lauantaina 17. lokakuuta. Turussa Asunnottomien yön tapahtumat alkavat Tuomiokirkontorilla kello 18.

Alueiden eriytyminen iso haaste taloyhtiöille

Jos osakas ei pysty maksamaan vastikkeitaan, taloyhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa.

Väestön väheneminen, osakkaiden maksuvaikeudet ja taloyhtiöiden rahoitusongelmat sekä korjausvelka voivat muodostaa yhä useammassa taloyhtiössä vaikean yhtälön. Erityisesti muuttotappioalueilla maksukykyisten osakkaiden joukko voi pienentyä samaan aikaan, kun korjaustarpeet kasvavat ja rahoituksen saaminen vaikeutuu. Pahimmillaan taloyhtiössä joudutaan arvioimaan, onko toiminnan jatkamiselle enää realistisia edellytyksiä.

Suomalaiset Pohjoismaiden pessimistisin kansa

Joka toinen suomalainen uskoo taloudellisen tilanteensa olevan parempi viiden vuoden kuluttua. Osuus on kasvanut neljä prosenttiyksikköä vuodessa ja on nyt korkeimmillaan sitten vuoden 2018. Epävarmuus näkyy kuitenkin edelleen: joka viides suomalainen murehtii päivittäisistä menoista selviämisestä, paljastaa Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2026 -tutkimus.

Kaarina-talon luentosarjassa aiheena Loirejoen laakson linnat

Diane de Poitier.

Kaarina-talon luentosarjassa on lokakuussa luvassa kaksi hyvin erilaista luentoa. Keskiviikkona 14. lokakuuta luennolla on aiheena Loirejoen laakson linnat sekä niissä asuneiden merkittävien naisten elämät ja roolit. Loiren laakson palatseihin lukeutuvat muun muassa Château de Chambord, Château de Chenonceau ja Amboisen linna.

Paraisilla kadoksissa ollut mies löydettiin kylmissään

Paraisten keskustasta katosi kehitysvammainen mies lauantaina alkuillasta. Mies löytyi myöhemmin illalla kunnossa, mutta kylmissään.

Sanallisia herkkupaloja Markku Haapion tapaan

Markku Haapio.

Markku Haapion Suussa sulavat sanat -kirja tarjoilee ruokaa, juomaa, syömistä ja juomista kuvaavia sanallisia herkkupaloja. Kirja julkistettiin Turun kirjamessuilla.

Selkäviikon teema – Hyvinvoiva selkä läpi elämän

Valtakunnallista selkäviikkoa vietetään tänä vuonna 12.–18. lokakuuta teemalla Hyvinvoiva selkä läpi elämän". Viikon aikana Selkäliitto ja paikalliset selkäyhdistykset järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia. Lisäksi Selkäliitto jakaa selkäviikolla tietoa ja vinkkejä selän hyvinvointiin.

Kilta Goes Anime Fest tuo japanilaisen animaation klassikot Kino Kiltaan

Naapurini Totoro nähdään lauantaina.

Kilta Goes Anime Fest kokoaa Turun Kino Kiltaan viiden elokuvan kokonaisuuden, joka kulkee Hayao Miyazakin ensimmäisestä pitkästä ohjaustyöstä Studio Ghiblin rakastetuimpiin klassikoihin. Perjantain suuret seikkailut vaihtuvat lauantaina Totoron lämpöön, Eilisen kuiskauksen luovaan kasvutarinaan ja Cagliostron linnan vauhdikkaaseen finaaliin. Lauantain ohjelmaan kuuluu myös animeaiheinen kirpputori.

Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt täysosumia, joten potti kasvaa kahdeksaan miljoonaan euroon. Loton kierroksen 41/2026 oikea rivi on 13, 14, 17, 20, 27, 29 ja 36. Lisänumeroksi arvottiin 31 ja plusnumeroksi 12.

Sirkusfestivaali järjestetään toista kertaa

Turku vahvistaa asemaansa suomalaisen sirkuksen kaupunkina, kun Circus FALL Festival järjestetään toista kertaa 16.–18. lokakuuta. Festivaali sai alkunsa vimme vuonna, jolloin se esitteli nykysirkuksen monipuolisuutta ja keräsi laajasti huomiota. Ohjelmisto toteutuu Turussa Saaristobaarissa, Barker-teatterissa, Aura Companyn teatterissa ja Turun Taideakatemialla.

Arvot vaikuttavat siihen, ostetaanko kunnostettua elektroniikkaa

Kuluttajien käsitykset uudelleenvalmistetuista elektroniikkatuotteista perustuvat usein enemmän tunteisiin kuin tietoon niiden todellisista ominaisuuksista. Siksi käytettyihin ja sittemmin kunnostettuihin tuotteisiin liitettyjä mielikuvia tulisi muokata eri kuluttajaryhmille sopiviksi.

Maisema läsnäolona ja muistona

Hammare, Det Gröna, 50x40 cm, 2026.

Nina Kerolan ja Annette Hammarénin näyttely Paluu paikkaan on esillä Galleria Joellassa 15.10.–8.11.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.

Suomen rikkain ruuna Morison kilpailee Pohjoismaiden mestaruudesta Turussa

Morison ja Siru Juutinen.

Kaikkien aikojen eniten palkintorahaa tienannut suomenhevosruuna Morison tavoittelee viikonloppuna kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruutta Turussa. Pälkäneläisen Siru Juutisen osaomistaman, kasvattaman ja valmentaman ruunan kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa, jolloin sitä odottavat eläkepäivät ja uudet tehtävät.

Kattelus ja Carmody Loimun kokoonpanoon

Tommy Carmody nähdään ensi kaudella Loimun paidassa.

Loimu vahvistaa joukkuettaan kahdella uudella pelaajalla juuri lentopallon Mestaruusliiga-kauden kynnyksellä. Yleispelaaja Kalle Kattelus ja keskipelaaja Tommy Carmody liittyvät oranssimustiin Loimun 50. pääsarjakaudeksi. Kokoonpanon täydentäminen tuli ajankohtaiseksi, sillä Loimu on kärsinyt poikkeuksellisen paljon loukkaantumisista liigakauteen valmistautumisen aikana.

Puukkokatsomo: Reaaliteetit iskivät lentopalloliigaan

Historiallisen lentopallon EM-pronssin jälkihuumassa pudottiin Turussa hyvin nopeasti suomalaisen pääsarjapalloilun realiteettien äärelle, kun Tuto Volley ilmoitti viime viikolla luopuvansa lentopallon Mestaruusliigapaikasta.

Liigaseuran urheilumenestys määrittää jatkossa sen talouden – seurojen väliset tuloerot kasvavat

Kasvaneet pelaajabudjetit ja Liigan seurojen määrän sekä runkosarjan ottelumäärän kasvu nostavat myös joukkueiden taloudellista riskiä erityisesti tilanteessa, jossa seura putoaa alempaan sarjaan.

Konsulttiyhtiö EY:n Liigaraportin mukaan meneillään oleva kausi on yksi suomalaisen huippujääkiekon merkittävimmistä murroskohdista vuosikymmeniin. Sarjajärjestelmän uudistuminen, ylempään ja alempaan sarjaan valmistautuminen sekä Jokerien paluu pääsarjaan tekevät alkaneesta kaudesta 2026–27 poikkeuksellisen mielenkiintoisen. Kasvaneet pelaajabudjetit ja Liigan seurojen määrän sekä runkosarjan ottelumäärän kasvu nostavat myös joukkueiden taloudellista riskiä erityisesti tilanteessa, jossa seura tippuu alempaan sarjaan. Muutokset seurojen tulonmuodostuksessa tulevat johtamaan entistä suurempiin tuloeroihin.