Kauppakeskus Myllyn kävijämäärä ja myynti kaikkien aikojen ennätykseen
Kauppakeskus Mylly ylsi viime vuonna kaikkien aikojen kävijä- ja myyntiennätyksiin. Kävijämäärät kasvoivat viisi prosenttia 5,8 miljoonaan kävijään ja liikkeiden yhteenlaskettu myynti kasvoi kolme prosenttia yli 265 miljoonaan euroon. Myös Myllyn lahjakorttien myynti kasvoi 13 prosenttia.
Mylly on jo kuudetta vuotta peräkkäin Suomen hyvämaineisin kauppakeskus, ja se saavutti lisäksi harvinaisen kansainvälisen SHORE-turvallisuussertifikaatin.
– Luvut kertovat, että olemme onnistuneet kehittämään Myllystä koko Länsi-Suomen vetovoimaisimman kauppakeskuksen. Se houkuttelee sekä kävijöitä että vuokralaisia, kertoo Kauppakeskus Myllyn toimitusjohtaja Mari Hantula tiedotteessa.
Kävijöitä oli lähes 260 000 enemmän kuin vuonna 2024. Kaikkien aikojen kuukausiennätyksiä tehtiin huhtikuusta heinäkuuhun sekä lokakuussa, ja esimerkiksi toukokuussa kävijämäärä kasvoi peräti 12 prosenttia. Yhteensä kävijöitä vuonna 2025 oli 5,8 miljoonaa.
Myös liikkeiden yhteenlaskettu myynti nousi ennätyslukemiin. Se kasvoi yli 265 miljoonaan euroon, mikä on kolme prosenttia ja lähes kymmenen miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2024. Myyntiennätyksiä tehtiin lähes joka kuukausi. Myllyn lahjakortteja myytiin yli 2,8 miljoonan euron arvosta, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.
Keskiostos Myllyssä on pysynyt edelleen korkeana, sillä se on yli 45 euroa. Suomalaisissa kauppakeskuksissa keskiostos on alle 20 euroa. Myllyn käyttöaste on sata prosenttia, kun se muissa suurissa suomalaisissa kauppakeskuksissa on noin 96 prosenttia.
– Meille todella halutaan tulla, mikä antaa meille mahdollisuuden optimoida liikevalikoimamme palvelemaan asiakkaitamme mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi muoti toimialana pärjää Myllyssä hyvin. Toimialan myynti ylittää vertailukauppakeskusten tason, ja menestyksestä kertovat myös uudet toimialan vuokralaiset sekä useat vuokralaisten toteuttamat konseptiuudistukset.
Suurten suomalaisten kauppakeskusten luottamusta ja mainetta kuluttajien keskuudessa mitataan vuosittain riippumattomassa Luottamus&Maine-tutkimuksessa. Mylly on saavuttanut ykkössijan jo kuutena vuotena peräkkäin eli ensimmäisestä tutkimuksesta asti. Luottamus&Maine-tutkimuksen toteuttaa riippumaton tutkimusyhtiö Reputation and Trust Analytics (ent. T-Media), ja siinä on mukana 12 liikepinta-alan ja myynnin määrän perusteella suurinta suomalaista kauppakeskusta.
Mylly saavutti viime vuonna myös maailmanlaajuisestikin harvinaisen turvallisuussertifikaatin eli SHORE-sertifikaatin korkeimman tason. Se myönnetään toimijoille, jotka noudattavat todistetusti kansainvälisiä riski- ja turvallisuusstandardeja sekä alan parhaita käytäntöjä. Ennen Myllyä sen on saavuttanut vain viisi kaupallista kiinteistöä koko maailmassa, ja Suomessa Mylly on ensimmäinen.
Viime vuoden aikana Myllyssä ovat avanneet muun muassa muotiliike Zizzi, amerikkalaisiin ruokatrendeihin erikoistunut Hello America, Jennyn Kukka, askarteluliike Taitava, ajettavia pehmoleluja tarjoava ZoomZoo, Ekotori, ravintolat MichaAsian Cuisine ja Moi ! Poke sekä Moi ! Asia -kauppa.
Tämän vuoden alussa Myllyssä avautuu suomalainen muotikonsepti Your & More. Tarjonnassa yhdistyy neljä suomalaista pukeutumisen brändiä: Your FACE, Ril's, Balmuir ja Luhta. Alkuvuoden aikana avautuvat myös peleihin keskittyvä V-Room sekä Fazer Cafe, ja Ekotori siirtyy suurempiin tiloihin.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















