Nuoret ovat fiksuja, kyllä he tietävät ja osaavat. Tähän sananparteen on voinut luottaa tieteenkin valossa. Uusiseelantilainen tutkija James Flynn havaitsi, että ihmisten älykkyysosamäärät alkoivat kasvaa 1950-luvusta eteenpäin noin kolmeen pisteen vuosikymmenvauhtia. 50 vuodessa, eli kolmessa sukupolvessa, kasvua oli jo 15 pistettä. Ja se on paljon.

Uudemmat norjalaistutkimukset osoittavat, että Flynnin efekti on saavuttanut lakipisteensä ja suunta on kääntynyt laskuun (Tiede 5/23). Tilastollisesti älykkyysosamäärä huipentui vuonna 1975 syntyneissä, eli X-sukupolven loppupuolella. Sen jälkeen älykkyys on kääntynyt hiljalleen laskuun, eikä tasaantumista näy.

Nyt puhutaan käänteisestä Flynnin ilmiöstä. Vuosina 1997–2012 syntynyt Z-sukupolvi on ensimmäinen vanhempiaan vähemmän älykäs sukupolvi. Vuodesta 2012 alkaen syntyneet Alpha-sukupolven edustajat tulevat kokemaan saman kohtalon.

Mutta ovatko ihmiset todella oikeasti muuttumassa tyhmemmiksi? Vastaus on kyllä ja ei.

Nykyiset älykkyyden mittausmenetelmät korostavat niitä kykyjä ja ominaisuuksia, joita vanhanaikaisessa maailmassa arvostettiin. Oli eduksi muistaa asioita ulkoa ja laskea monimutkaisiakin laskuja päässä. Nykymaailmassa aivojaan on turha kuormittaa sellaisella, kun tiedot voi tarkistaa ja laskut laskea taskussa olevalla taikalaatalla.

Aivot muovautuvat sen mukaan, miten niitä käytetään. On selvää, että kun pitkien tekstien lukeminen ja monituntisten ohjelmien katselu vaihtuu lyhyisiin somepostauksiin ja kymmenen sekunnin videoihin, alkavat aivot nuutua. Keskittymiskyvyn lasku vaikeuttaa monimutkaisten syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämistä.

Jos minun lapsuudessani halusi opetella vaikkapa erilaisia solmuja, piti alkaa harrastaa partiota tai vapaapalokuntaa. Nyt voi etsiä solmuvideoita YouTubesta tai pyytää tekoälyä laatimaan kuvan perusteella opetusvideo solmun tekemisestä.

Näin omat aivot eivät ole niin solmussa kuin aikaisemmin. Ja juuri tämä tuntuu ”tyhmentävän” meitä.

Teemu P. Peltola