Kunniamaininnat Martinseurakunnan Missioyhteisön Messy Churchille ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän nuorten aikuisten yhteisö Makasiinille

Arkkipooki-palkinto. Arkkipooki-palkinto. Kuva: Pauliina Järvinen

Arkkihiippakunnan tunnustuspalkinto Salon seurakunnan Laulunarvoiset-vapaaehtoisryhmälle

Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuusto on myöntänyt Arkkipooki-palkinnon Salon seurakunnan Laulunarvoiset-vapaaehtoisryhmälle.

Laulunarvoiset on musiikkiryhmä, johon ovat tervetulleita kaikki kuntouttavasta ja hoitavasta musiikkitoiminnasta kiinnostuneet. Osallistujilta ei edellytetä aiempaa musiikkiharrastusta tai – osaamista. Ryhmässä pääsee laulamaan ja soittamaan ja siten nauttimaan myös itse musiikin hoivaavasta vaikutuksesta. Vapaaehtoisista koostuvan ryhmän ensisijainen tavoite on suunnitella, valmistaa ja tehdä musiikkisisältöisiä vierailuja Salon seurakunnan alueella toimiviin hoivakoteihin. Tarkoituksena on läsnäololla ja toiminnalla aktivoida ja vahvistaa asukkaiden osallistumista musiikkihetkessä.

Palkintotoimikunta kiittää Laulunarvoiset-vapaaehtoisryhmän toimintaa monipuolisuudesta ja ajankohtaisuudesta. Ryhmä tarjoaa hienolla tavalla osallistujilleen mahdollisuuden päästä välittämään musiikin hoivaavaa vaikutusta olemalla itse osa musiikin tuottamisessa. Toiminta on osallistavaa ja varsin monipuolista sekä aktiivista. Ajankohtaisuutta toimintaan tuo myös tämän vuoden Yhteisvastuukeräys, joka nostaa esiin vanhusten hädän.

Ryhmää ohjaa Salon seurakunnan hoivamuusikko Terhi Lehtovaara.

– Minulle hoivamuusikkona ryhmä antaa mahdollisuuden monipuolistaa hoivakodeissa pidettäviä musiikkihetkiä ja musiikkihartauksia. Tarvitsen siihen usein lisäkäsiä ja lisämuusikoita. Olemme opetelleet soittamaan yhdessä mm. käsikelloja ja kanteleita ja laulaneet moniäänisesti. Laulunarvoiset ovat elävä esimerkki siitä, että ikä ei ole este uusien asioiden kokeilemiselle ja oppimiselle, jän kuvaa ryhmän toimintaa tiedotteessa.

Hiippakuntavaltuusto myönsi myös kaksi kunniamainintaa.

Turun Martinseurakunnan Missioyhteisön Messy Church kokoaa eri-ikäisiä ihmisiä toiminnalliseen ja erilaiseen ”jumalanpalvelukseen”, jossa yhdistyvät luovuus, yhteisöllisyys, vieraanvaraisuus ja hengellisyys hienolla tavalla.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän nuorten aikuisten yhteisö Makasiini on innostava esimerkki toiminnasta, joka on käynnistynyt erittäin hyvin (aloitti syksyllä 2025) ja joka on toimintaa nuorilta nuorille. Makasiini vastaa nuorten aikuisten yhteisölliseen tarpeeseen. Makasiini ottaa osallistujien lähtökohdat ja tarpeet esimerkillisesti huomioon.

Palkinto jaetaan tunnustuksena merkityksellisestä, ansiokkaasta ja innovatiivisesta työstä kirkon, hiippakunnan tai seurakuntien ja niiden jäsenten hyväksi.

Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuusto perusti vuonna 2012 kerran vuodessa jaettavan Vuoden arkkipooki -palkinnon. Palkinto on taidekäsityönä valmistettu Pooki eli tunnusmajakka. Kiertopalkinto on saajan hallussa siihen asti, kunnes uusi palkittava valitaan. Palkinnon saajalle jää muistoksi Pookin pienoismalli. Ehdotuksen palkinnon saajaksi voi esittää kuka tai mikä taho tahansa. Ehdotuksia kerätään erityisesti seurakunnista, kristillisistä järjestöistä ja muilta kirkollisilta tahoilta.

Hiippakuntavaltuusto on hiippakunnan ylin toimielin. Hiippakuntavaltuusto tukee ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa. Sen jäseninä on 14 maallikkoa ja seitsemän pappia. Hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana toimii maallikkojäsen, jonka valtuusto valitsee keskuudestaan. Hiippakuntavaltuusto kokoontuu 2–4 kertaa vuodessa ja sen toimikausi on neljä vuotta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Aurinkopaneelit asentavan taloyhtiön kannattaa muodostaa energiayhteisö

Sami Jouttijärvi.

Kerrostalon sisäinen energiayhteisö voi tuoda huomattavaa lisäarvoa aurinkovoimalan tuottamalle sähkölle, osoittaa Turun yliopiston tuore tutkimus. Aurinkovoiman nopea yleistyminen Suomessa on tuonut oman energiantuotannon tavallisten kansalaisten ulottuville. Omakotitalojen lisäksi myös kerrostaloissa asuvat voivat hyötyä oman aurinkosähkön tuotannosta.

Impivaaran uimahallin tontille suunnitteilla kylpylä- ja sauna-alue

Kaupunginhallitus myönsi maanantaina Jukupark Oy:lle ja TKU-Rakennus Oy:lle innovaatiokumppanuuteen perustuvan aluevarauksen spa- ja saunamaailman toteuttamiseksi Impivaaran uimahallin ja Jukuparkin väliin.

Lisää uusia verenluovuttajia tarvitaan ympäri Suomea

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä verenluovutuksessa kävi 37 485 ihmistä, joista uusia luovuttajia oli 4 908.

Veripalvelun tavoitteena on tänä vuonna saada 22 000 uutta verenluovuttajaa. Suomen huoltovarmuuden kannalta tarvitaan laaja luovuttajakunta, jonka ei tarvitsisi käydä tiheästi luovuttamassa verta. Suuronnettomuuksissa verentarve kasvaa äkillisesti ja esimerkiksi pandemiatilanteessa iso osa verenluovuttajista on sairaana.

Raitiotie eteni kaupunginhallituksesta kaupunginvaltuuston päätettäväksi

Kaupunginhallitus hyväksyi maanataina raitiotien investointipäätöksen ja vaunuhankinnan etenemisen edellyttämän määrärahavarauksen sekä rakentamisvaiheen vuosien 2026–28 työt ennen valtion rahoituksen varmistumista.

Benjamin Sylvestersson ajoi voittoon Saksan ADAC GT4 -sarjan avauskilpailussa

Benjamin Sylvestersson.

Paraisilta kotoisin oleva Benjamin Sylvestersson aloitti ajoparinsa kanssa vakuuttavasti kautensa ajamalla voittoon Itävallan Red Bull Ringin ensimmäisessä kilpailulähdössä. Avausviikonlopun kruunasi toisen kilpailulähdön toinen sija. Kilpailujen nopeimmat kierrosajat kirjattiin Sylvesterssonille sunnuntaina ja ajopari Gabriele Pianalle lauantaina.

Rollaattorimarssilla marssitaan hyvän vanhuuden puolesta

Rollaattorimarssi on monessa kaupungissa kasvanut elämänmakuiseksi mielenilmaukseksi, joka muistuttaa ikääntyneiden hyvinvoinnin ja ikäystävällisten palvelujen merkityksestä. Turussa tapahtuman järjestävät perjantaina 8. toukokuuta kello 14 Turun kaupungin vanhusneuvosto, Turun Seudun Vanhustuki ry ja Turun Seudun Nivelyhdistys ry.

Toisenlaiset sävelet soivat vapunpäivänä Raision kirkossa

Arttu Selonen.

Vapunpäivänä 1. toukokuuta kello 14 Raision kirkossa kuullaan monipuolista musiikkia Raision kanttorin Arttu Selosen uruilla esittämänä. Ohjelmassa on klassikoita niin opiskelijoiden kuin työväenkin vapunvietosta sekä ei-niin-kirkollista urkumusiikkia. Noin 45 minuuttia kestävän konsertin jälkeen seurakunta tarjoaa munkkeja ja simaa Wanhan pappilan pihamaalla. Huonon sään sattuessa munkit ja simat nautitaan kirkossa.

Huhkolan asukkaat pääsevät äänestämään eläinpormestarivaaleissa

Huhkolan asuinalueella järjestetään toukokuussa täysin leikkimielinen kilpailu, jossa alueen asukkaat pääsevät äänestämään Huhkolan omaa eläinpormestaria. Ehdokkaaksi sai ilmoittautua kaikki Huhkolassa asuvat lemmikit karvoihin katsomatta. Ehdokkaiksi ilmoitettiin kissoja ja koiria yhteensä 11. Ehdokkaiden vaaliteemat vaihtelevat laidasta laitaan, aina turvallisuudesta juustoveroon, joten luvassa on taatusti hyvän mielen demokratiaa.

Uusi tapa kokea kirjamessut – kirjailijat lukevat uutta tuotantoaan

Kjell Westö.

Logomossa 2.–4. lokakuuta järjestettävät Turun Kirjamessut tarjoavat kävijöilleen aivan uudenlaisen kirjamessukokemuksen. Logomon Pysäkki-lavalla LUGEMOSSA kävijä pääsee istahtamaan pitkäksi toviksi kirjailijan tuotannon äärelle. LUGEMO, jossa kirjailija lukee yleisölle teoksestaan omalla äänellä, on kaivattu tilaisuus unohtaa hetkeksi häly ja uppoutua kirjan maailmaan.

Valinnanvapauskokeilun lääkärillä voi käydä missä vain Suomessa

Oletko täyttänyt 65 vuotta? Tiesitkö, että voit käydä yksityisellä yleislääkärillä edullisesti myös, kun olet kotimaassa kesällä reissussa tai mökillä? Edellytyksenä on, että yleislääkäri on mukana valinnanvapauskokeilussa.

Turku selvittää ulkoilusaarten kehittämismahdollisuuksia

Selvityksessä tarkastellaan Turun ulkoilusaarten palveluita, käyttöä, infrastruktuuria, saavutettavuutta ja luontoarvoja sekä sopimusmalleja ja kaupungille aiheutuvia kustannuksia.

Turun kaupungilla on kolme ulkoilusaarta: Vepsä, Maisaari ja Pähkinäinen. Saarten tulevaisuuden kehittämismahdollisuuksia kartoitetaan laajalla selvityksellä, jonka tavoitteena on muodostaa ajantasainen kokonaiskuva saarten nykytilasta sekä määritellä pitkällä aikavälillä kestävät ja toimivat ratkaisut niiden operointiin, palveluihin ja ylläpitoon.

Gallup: Enemmistö turkulaisista vastustaa yhä raitsikkaa

Raitiotien rakentamiselle Turkuun on selvästi enemmän vastustajia kuin kannattajia. Tuoreen gallupin mukaan yhdessäkään puolueessa kannatus ei nouse enemmistöksi. Taloustutkimuksen tutkimuksen mukaan 51 prosenttia turkulaisista vastustaa raitiotien rakentamista, kun taas 33 prosenttia kannattaa sitä. Loput 14 prosenttia suhtautuu hankkeeseen neutraalisti. Taloustutkimus toteutti gallupin Ratikkavaalit.fi-työryhmän toimeksiannosta.

Impivaaran uimahallissa alkaa peruskorjaus

Impivaaran uimallin remontti käynnistyy toukokuussa. Sen arvioidaan valmistuvan lokakuun loppuun mennessä.

Impivaaran uimahalli siirtyy mittavaan peruskorjaukseen, jonka tavoitteena on parantaa hallin toimivuutta, turvallisuutta ja energiatehokkuutta vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Remontin aikana uudistetaan keskeisiä rakenteita ja järjestelmiä, jotta uimahalli voi palvella käyttäjiään entistä paremmin tulevina vuosikymmeninä.

Ansiopäivärahan taso laski alkuvuonna seitsemän prosenttia

Ansiopäivärahan keskimääräinen taso on laskenut. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ansiopäivärahan määrä oli seitsemän prosenttia matalampi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.

Linnankatu suljetaan läpiajolta

Turun sataman ympäristön liikennejärjestelyt muuttuvat merkittävästi tiistaina 28. huhtikuuta. Ajo Turun satamaan Linnankadun kautta katkaistaan, ja Tuontikatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä Pahaniemen sillan alittavalta osuudelta.

Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta

Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku laski huhtikuussa edelleen lukemaan -12,5, kun se oli maaliskuussa -11,5 ja helmikuussa -10,5. Odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua vajosivat entistäkin alemmaksi.

Taito-kampuksen rungon rakentaminen käynnistyy Kupittaan kärjen alueella

Havainnekuvassa näkyma Taito-kampuksen kampusaukiolta.

Turun Tiedepuistoa kehittävä Kupittaan kärjen kumppanuushanke käynnistää Taito-kampuksen rungon asennustyöt työmaa-alueella maanantaina 27. huhtikuuta. Työvaiheen arvioitu kesto on vuoden vaihteeseen saakka.

Veroilmoituksen määräpäivä tiistaina 1,8 miljoonalla suomalaisella

Viimeistenkin suomalaisten pitää tarkistaa ja korjata esitäytetyn veroilmoituksen tiedot viimeistään tiistaina 28. huhtikuuta. Lakimuutoksen myötä verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain OmaVeroon, vaikka esitäytetty veroilmoitus olisikin tullut vielä paperipostilla.

Näköislehti

Urheilu

Benjamin Sylvestersson ajoi voittoon Saksan ADAC GT4 -sarjan avauskilpailussa

Benjamin Sylvestersson.

Paraisilta kotoisin oleva Benjamin Sylvestersson aloitti ajoparinsa kanssa vakuuttavasti kautensa ajamalla voittoon Itävallan Red Bull Ringin ensimmäisessä kilpailulähdössä. Avausviikonlopun kruunasi toisen kilpailulähdön toinen sija. Kilpailujen nopeimmat kierrosajat kirjattiin Sylvesterssonille sunnuntaina ja ajopari Gabriele Pianalle lauantaina.

Mustafe Muuse haaveilee useammasta matkasta Birminghamin EM-kisoissa

Mustafe Muuse tähtää alkavaan yleisurheilukesään kovin tavoittein.

Kestävyysjuoksija Mustafe Muusen talvi on kulkenut tulosten valossa kovaa. Helmikuussa Muuse rikkoi lyhyen ratojen 5 000 metrin Suomen ennätyksen Bostonissa. Tammikuussa Muuse juoksi Valenciassa maantiekympin Suomen ennätyksen. Valenciassa juostu aika rikkoi myös Birminghamin EM-kisojen tulosrajan.

FBC Turku löysi uuden päävalmentajan tutusta suunnasta

Miesten F-liigasta pudonnut FBC Turku rakentaa uutta alkua. Ensi kaudeksi vaihtuu sarjataso, päävalmentaja, osa joukkueesta ja lisäksi Antti Vääri ei ole joukkueen managerina.

Turkulaisessa salibandyssa liikahti yksi mannerlaatta maaliskuun lopussa, kun FBC Turun historian alusta asti vahvana taustatekijänä ollut Antti Vääri jättävänsä pestinsä FBC Turun managerina.

Otteluanalyysi: Inter ampui 25 kertaa mutta sai pallon maaliin vain kerran

Jussi Niska.

Kun jalkapallo-ottelun laukaustilasto näyttää lukemia 25–2, ei luulisi, että peli on erityisen tiukka. Eikä se ollutkaan, mutta Interiltä kesti silti 77 minuuttia ennen kuin se sai pallon maaliin asti. Laitapakki Jussi Niska keskitti vasemmalta ja Alie Conteh puski pallon maaliin. Se riitti kolmeen pisteeseen.

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.