Lietolaisen tekijän esikoisromaani kuvaa narsismin aiheuttamaa kipua parisuhteessa
Lietolaisen Sini Santala esikoisromaani Nainen johon jäi musta piste kuvaa narsismin aiheuttamaa kipua parisuhteessa. Romaanin keskushenkilö Milla ei voisi olla onnellisempi. Hän on vihdoin kohdannut Matiaksen, jonka kanssa hän haluaa jakaa koko elämänsä.
Samaan aikaan Millan äiti Leila taistelee yhä irti elämän ja tuonpuoleisen surusta menetettyään aviomiehensä ja Millan isän muutamaa vuotta aiemmin. Oman pyristelynsä keskeltä Leila ei heti huomaa, miten elämässään menestynyt Matias kutoo seittiään ja raahaa Millaa koko ajan kauemmas äidistään, ystävistään, omasta elämästään.
Turussa ja Liedossa vaikuttavan Santalan esikoisteos Nainen johon jäi musta piste (Väyläkirjat) on äidin ja tyttären koskettava ja ajankohtainen kertomus parisuhteesta, joka muuttuu huumaavan alun jälkeen mielen rikkovaksi vankilaksi.
– Narsistit ovat usein menestyneitä, hurmaavia ja kykeneviä – ja erityisen taitavia manipuloimaan. Tämän päivän työelämässä monen menestyjän toiminnassa on tunnistettavissa narsistisia piirteitä.
Halusin kirjoittaa teoksen, jossa narsismi persoonallisuushäiriönä tuodaan yhteen ihmisen läheisimmistä ihmissuhteista, parisuhteeseen. Teokseni on ääni niille, joita rikotaan kodin seinien suojassa. Parisuhteessa narsistin toiminta on kaavamaista. Tuon kaavan tunnistaminen on ensimmäinen askel vapauteen, Santala kuvailee tiedotteessa.
Santala (syntynyt 1989) on valtiotieteiden maisteri, toiminnanjohtaja, kunnallispoliitikko ja äiti, joka ottaa teksteissään kantaa epäoikeudenmukaisiin ilmiöihin ja valtarakenteisiin. Esikoisteos pohjautuu Santalan omakohtaisiin kokemuksiin.
Teos julkaistaan 13. maaliskuuta.
Santala on myös Aamuset-lehden debatisti.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















