Turun kadut siivotaan talven jäljiltä – keskustan tehopuhdistus alkaa
Turun kadut siivotaan talven hiekoista ja pölystä tulevien viikkojen aikana. Keskustan tehopuhdistus järjestetään 23.–26. maaliskuuta. Keskusta puhdistetaan kahdessa osassa. Puhdistusalueella on pysäköintikielto. Autoilijoita kehotetaan seuraamaan siirtokehotuksia.
Ensimmäiseksi hiekka poistetaan keskustasta, pääväyliltä ja pääväylien varren kävely- ja pyöräteiltä. Tonttikatujen siivoamiseen ryhdytään, kun vilkkaimmat alueet on puhdistettu. Hiekkaa poistetaan myös katujen varsien viherkaistoilta.
Kaupunki puhdistaa kaikki talvikunnossapitovastuullaan olevat alueet. Kaupungissa on myös jalkakäytäväosuuksia, jotka ovat kiinteistön vastuulla. Niiden puhdistamisesta vastaavat kiinteistöt itse.
Hiekan poiston jälkeen kadut pestään. Pesu aloitetaan heti, kun yöpakkasia ei enää ole.
Keskustan kadut puhdistetaan kahdessa vaiheessa: A-alue 23.–24. maaliskuuta ja B-alue 25.–26. maaliskuuta.
Työskentelyalue on merkitty työskentelyn ajan siirtokehotusmerkeillä. Sille ei saa pysäköidä katujen varsille siirtokehotusmerkkien voimassaoloaikana. Pysäköintilaitokset toimivat normaalisti.
Siirtokehotusalueelle pysäköidyt autot siirretään osoitteeseen Läntinen pitkäkatu 9 (ent. Matkahuollon tontti). Jos ajoneuvo on pysäköity alueelle merkin asettamisen jälkeen, omistaja maksaa siirron kustannukset.
A-alue on Humalistonkadun ja Aurakadun rajaama alue Aurajoelta Puolalanpuistoon. Aurakatu kuuluu A-alueeseen.
B-alue on Aninkaistenkadun ja Aurakadun välinen alue Aurajoelta Tornikadulle ja Tuureporinkadulle. Kauppiaskatu ja Brahenkatu tulevat mukaan kokonaan.
Mikäli keliolosuhteet jatkuvat siivoamiselle suotuisana, työt saadaan koko kaupungissa valmiiksi toukokuun puoleen väliin mennessä.
Katujen pesu vähentää tehokkaasti hienoa katupölyä ympäristöstä. Nastarenkaiden vaihto kesärenkaisiin vähentää myös asfaltista nousevan katupölyn muodostumista.
Siirtokehotusmerkkejä käytetään koko kaupungin alueella paikoissa, joissa kadunvarsipysäköinti vaikeuttaa katujen puhdistusta. Siirtojen välttämiseksi pysäköijä pyydetään huomioimaan merkit ja noudattamaan niiden aikatauluja.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















