Daniel Ståhl jahtaa yhä puuttuvaa kultaansa

Oklahoman Ramonassa sijaitseva ”ennätysten pelto” ei kiinnosta Daniel Ståhlia. – Haluan heittää pitkälle oikeissa kisoissa ja voittaa arvokisamitaleja, mies linjaa. Oklahoman Ramonassa sijaitseva ”ennätysten pelto” ei kiinnosta Daniel Ståhlia. – Haluan heittää pitkälle oikeissa kisoissa ja voittaa arvokisamitaleja, mies linjaa. Kuva: Timo Jakonen

Eurooppalaisten yleisurheilijoiden päätavoite alkavana kesänä on Englannin Birminghamissa elokuussa käytävät EM-kisat. Myös kiekonheittäjä Daniel Ståhlin tämän kauden tähtäin on asetettu Birminghamiin.

”Puoliturkulaisen” Ståhlin palkintokaapista löytyy olympiakulta ja kolme MM-kultaa, mutta EM-kisoista paras sijoitus on toinen. Berliinissä vuonna 2018 Ståhl hävisi reilulla 20 sentillä Liettuan Andrius Gudžiukselle. Se on kuitenkin Ståhlin ainoa EM-mitali. Aikuisten EM-kisoissa Ståhl on kisannut viisi kertaa. Yksi mitali viidellä yrityksellä on hämmentävä saldo mieheltä, joka paiskoo kiekkoa vuodesta toiseen päälle 70 metriin.

Ei ihme siis, että Ståhlilla nälkää riittää.

– Haluan voittaa EM-kultaa. Se minulta puuttuu, Ståhl linjasi, kun hän vieraili Turussa maaliskuun alussa.

Ståhl voitti kolmannen maailmanmestaruutensa viime kesänä Tokion rankkasateessa. Onnistunut viime kausi ei kuitenkaan ole automaattisesti hyvä asia. Ståhlin kohdalla uran tilastot jopa näyttävät päinvastaista.

– Minulla on joka toinen vuosi mennyt huonosti arvokisoissa. Nyt pitäisi siis olla huono vuosi. Toivottavasti se kääntyy Birminghamissa, Ståhl miettii.

Oli kyse sitten joka toisen vuoden kirouksesta tai jostain muusta, EM-kisoissa Ståhl ei jostain syystä ole päässyt parhaimpaansa. Ståhlin uran EM-sijoitukset hopean lisäksi ovat neljäs, viides, viides ja 24. Myös tulokset kertovat siitä, että EM-kisoissa hän ei ole yltänyt parhaimpaansa. Kauden parhaan heiton ja EM-kisojen tuloksen välisen erotuksen keskiarvo on Ståhlilla lähes neljä metriä. MM-kisoissa Ståhl on kaksi kertaa viskannut kauden parhaansa arvokisoissa.

– Kokemus auttaa siinä. Vuoden 2019 MM-kullan jälkeen minulla oli pää ihan sekaisin. Oli onneni, että olympialaiset siirtyivät vuodella ja sain kasattua itseni niihin, Ståhl sanoo.

Ståhlin voimassa oleva Ruotsin ennätys on 71,86 vuodelta 2019. Elokuun lopussa 34 vuotta täyttävä mies uskoo, että parhaat heitot ovat vielä tulossa.

– Vaihdoin valmentajaa pari vuotta sitten. Sen jälkeen on tuntunut koko ajan paremmalta. On hirveän yksilöllistä, milloin kiekonheittäjä on parhaimmillaan. Jotkut heittävät ennätyksensä vasta 40-vuotiaina. Uskon, että minulla on vielä monta hyvää vuotta jäljellä ja voin heittää todella pitkälle.

Viime vuosina kovimmat kiekkokaaret on heitetty Oklahomassa Ramonan kaupungin tuulisissa oloissa. Keväällä 2025 Mykolas Alekna heitti Ramonassa uusiksi maailmanennätyslukemiksi 75,56.

Ståhl ei ole kiinnostunut haamuheittojen metsästämisestä.

– Jos menisin Ramonaan, voisin heittää 76 metriä, mutta minä haluan kilpailla kunnon kilpailuissa.

Ilkka Lappi

Vedyn siirtoverkon reittisuunnitelma päivitettiin

Vedyn kansallisen siirtoverkkohankkeen reittisuunnitelmaa on päivitetty. Päivitysten tavoitteena on vähentää vaikutuksia asutukseen, pohjaveteen, ympäristöön ja muihin maankäyttömuotoihin. Merkittävin peruste muutoksiin on maanomistajilta, kuntalaisilta ja muilta sidosryhmiltä saatu palaute. Hankkeen tekninen toteutettavuusselvitys on valmistunut, ja se vahvisti, että hanke on teknisesti toteutuskelpoinen ja sillä on vahvaa markkinapotentiaalia.

Jyrsintä sulkee ajokaistoja Skarppakullantiellä

Skarppakullantiellä tehdään jyrsintää Hautausmaantien ja Mustionkadun välillä 10.–14. elokuuta. Yksittäisiä ajokaistoja suljetaan ajoittain liikenteeltä.

Selvitys: Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua

Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua tulojensa perusteella. Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan muutos on seurausta viime vuosien asiakasmaksulain muutoksista ja tulorajojen korotuksista. Samaan aikaan kuntien omat asiakasmaksukäytännöt ovat pysyneet lähes ennallaan.

S:t Olofsskolanin rakentaminen alkaa, valmista syksyllä 2028

S:t Olofsskolan saadaan käyttöön keväällä 2029.

Ruotsinkielisen yläkoulun, S:t Olofsskolanin, uudisrakennushanke Luostarinkadulla etenee. Rakennustyöt alkavat elokuussa, ja rakennushanke valmistuu syksyllä 2028. Uusi koulu saadaan käyttöön keväällä 2029. Vanha koulurakennus purettiin uuden tieltä keväällä.

Kesäkuu teollisuudelle vahva kuukausi

Teollisuuden uusien tilausten arvo, teollisuuden tuotanto ja liikevaihto kasvoivat kesäkuussa vuodentakaiseen verrattuna. Kasvua nähtiin useimmilla teollisuuden toimialoilla.

Merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys alkaa maanantaina – tavoitteena viljelyvahinkojen ehkäisy

Peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja.

Merihanhen ja kanadanhanhen metsästys alkaa pelloilla maanantaina 10. elokuuta. Aikaistetulla peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja ja hyödyntämään samalla kestävästi hyödynnettävää riistavaraa.

Länsi-Euroopassa mittaushistorian kuumin kesä–heinäkuu

EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan Länsi-Euroopassa on meneillään poikkeuksellisen kuuma kesä. Maailmanlaajuisesti heinäkuu oli mittaushistorian toiseksi lämpimin ja yhtä lämmin kuin vuonna 2024. Maailman merien pintalämpötila oli heinäkuussa ennätyksellisen korkea.

Näyttely etsii jumalattaria neula, lanka ja sakset aseinaan

Yksityiskohta teoksesta Kilpi.

Merina Vellosen näyttely Aavikkounia on esillä 18.–30. elokuuta Space 81 -galleriassa Stålarminkadulla. Aavikkounia on liminaalinen matka unien, näkyjen ja maagisen työskentelyn läpi – prosessi, jossa monista elementeistä kudottu kokonaisuus alkaa vähitellen hahmottua eletyn kokemuksen tasolla. Tilaa kannattelee Jumalatar, yhteisöllinen teos, joka tarkastelee feminiinisyyden arkkityyppejä muuntavan prosessin kautta.

Pienen saunarakennuksen kattorakenteet syttyivät palamaan Naantalissa

Noin viiden neliömetrin kokoisen saunarakennuksen kattorakenteet syttyivät palamaan kiukaan läpiviennistä Naantalissa Kiimantaantiellä lauantaina illalla. Asukas huomasi palon ja teki alkusammutusta.

Tiesitkö, että poimituista marjoista voi joutua maksamaan verot?

Itse poimittujen marjojen pakastaminen katsotaan verotuksessa jalostamiseksi. Marjojen myynnistä saatu tulo ei enää kuulu verovapaan luonnontuotetulon piiriin

Kesän marjastuskausi on parhaimmillaan, ja moni suomalainen hankkiikin lisätuloja myymällä itse poimimiaan marjoja tai palauttamalla kesän aikana kertyneitä pulloja ja tölkkejä. Keskuskauppakamarin mukaan näihin liittyvät verosäännöt eivät kuitenkaan ole kaikilta osin selkeitä.

Etsijät löysivät vainajan maastosta Paraisilla

Paraisilta on viikonlopun etsinnöissä löytynyt vainaja. Lounais-Suomen poliisi selvittää, onko kyseessä aiemmin kadonneeksi ilmoitettu mies, jota on etsitty kuluvalla viikolla Paraisilla.

Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen

Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi kesäkuun 2026 lopussa korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen.

Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi kesäkuun lopussa korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen. Myös koko teknologiateollisuuden uudet tilaukset, tilauskannat ja kysyntä vahvistuivat vuoden toisella neljänneksellä. Geo- ja kauppapoliittisesta epävarmuudesta huolimatta kasvun jatkumiselle on hyvät edellytykset.

Tuli levisi automaalaamon maalausuunista kattorakenteisiin Liedossa

Automaalaamon maalausuunissa syttyi tulipalo lauantaina illalla Muuntoasemantiellä Liedossa. Palo levisi uunista kattorakenteisiin.

Kaivuutyö sulkee ajokaistan Kupittaankadulla neljäksi viikoksi

Kupittaankadun ja Sepänkadun risteyksessä tehdään kaivuutyötä maanantaista 10. elokuuta kello 7 alkaen noin neljän viikon ajan.

Loton potti nousee viiteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt kierroksella 32/2026 täysosumia. Ensi viikon lauantaina potissa on tarjolla viisi miljoonaa euroa.

”Sarjakuvan Oscar” Turkuun

Petra Nordlund voitti Eisnerin nettisarjakuvastaan Tiger Tiger. Vielä on hämärän peitossa, koska Nordlund pystin käteensä saa.

Graavilohi kruunasi Petra Nordlundin Eisner-juhlat

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistoja Raisiontiellä

Raisiontiellä tehdään Raisiossa jyrsintä- ja päällystystyötä 10.–12. elokuuta kello 6.30–17 väleillä Soliniuksenkuja–Raisionkaari, Vähä-Piriläntie–Teräskatu ja Tikankatu–Nummerotie. Liikenne ohjataan ajoittain yhdelle ajokaistalle.

Kaarinan kaupunki hakee kaupunginjohtajaa

Kaarinan kaupunki hakee toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen kaupunginjohtajaa. Haku päättyy 2. syyskuuta kello 15. Kaarinan nykyisen kaupunginjohtajan Harri Virran määräaikainen virkasuhde päättyy 31.5.2027.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.

Otteluanalyysi: Inter tekee urotekoja Konferenssiliigassa mutta Veikkausliigassa ei tule tulosta

Julius Tauriainen oli Interin parhaimmistoa.

Interille tarjottiin mahdollisuutta kuroa umpeen Kuopion Palloseuran etumatkaa jalkapalloilun Veikkausliigassa, sillä KuPS–TPS päättyi, kun Inter–FC Lahti alkoi. KuPS jäi tasapeliin mutta se ei menettänyt viiden pisteen etumatkaansa, sillä Interin ja FC Lahden kamppailu päättyi 0–0.

Matilda Korven huippuponit viimeistelevät Ponifestareilla Metsämäessä

Ekslätts TNT ja Matilda Korpi Mikkelissä heinäkuussa.

Poniraviurheilu on tarjonnut lohjalaiselle Matilda Korvelle , 16, kilpailuelämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi harrastajaksi. Lauantaina hänen tallinsa ponit kilpailevat Turun Ponifestareilla, jotka toimivat tärkeänä etappina matkalla kohti Killerin Ponikuninkuusraveja.

Tuoko Silja Kosonen viimein mitalin myös aikuisten arvokisoista?

Silja Kosonen on asettanut tavoitteekseen EM-kullan.

Yleisurheilun EM-kisoihin Birminghamiin lähtee Suomesta iskukykyinen joukkue. Perkasimme kiinnostavimpien Turun seudun yksilöurheilijoiden näkymät 10.–16. elokuuta käytäviin kisoihin.

Enni Virjosesta seitsenottelun nuorten maailmanmestari

Enni Virjonen.

Enni Virjonen varmisti aamulla seitsenottelun alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden Eugenessa nuorten MM-kisoissa.

Otteluanalyysi: Interille niukka voitto Vaduzista ja kiinnitys jatkopaikkaan

Eetu Huuhtaselta nähtiin mallikkaita torjuntoja.

Inter otti kiinnityksen jatkopaikkaan jalkapalloilun Konferenssiliigassa lyömällä Kupittaalla liechtenstanilaisen FC Vaduzin 2–1. Dramaattisessa matsissa nähtiin kaksi lisämaaliakin, jotka kuitenkin hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen. Inter näytti menevän ensin 3–1-johtoon mutta maali hylättiin paitsiona. Kohta perään FC Vaduz näytti tasoittavan pelin 2–2:een mutta sekin maali hylättiin paitsiona.