Runot taipuvat myös bluesin rytmeihin

BluesOne esiintyy Raision Kirjastotalon Martinsalissa BluesOne esiintyy Raision Kirjastotalon Martinsalissa Kuva: Mika Närvi

Blues Ones soittaa Raision Kirjastotalon Martinsalissa keskiviikkona 15. huhtikuuta kello 18–19. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät blues ja runous.

Blues Ones on runoilija Markku Innon ja tämän bluesaiheisten runojen ympärille rakentunut kokoonpano, joka viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhlaansa. Yhtye soittaa jazzahtavaa bluesia, jonka lyyrisenä antina luetaan Innon runoja.

Into vaikutti vahvasti turkulaisessa underground-liikkeessä 1960-luvulla. Päivätyöt hänellä oli Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla, jonka ohella hän kirjoitti runokokoelmia, proosaa ja näytelmiä sekä käänsi suomeksi lukuisia beat-sukupolven kirjailijoiden teoksia.

Vuonna 2013 Innolta ilmestyi runokokoelma Blues One. Jokainen kokoelman runo on nimetty kuuluisan kappaleen mukaan. Runot ovat Innon omia luomuksia, mutta inspiraatio on löytynyt musiikista. Tälle pohjalle syntyi myös bändi, Blues Ones.

Alun perin runot tulkitsi nyt jo edesmennyt Into itse. Tällä hetkellä tulkitsija on monipuolinen teatterintekijä Valtteri Roiha. Timo Saarinen soittaa kitaraa, Esa Salminen Bassoa ja Kimmo Lilja rumpuja ja lyömäsoittimia.

Valtteri Roiha & Blues Ones tarjoaa paitsi ainutlaatuisen runon ja musiikin liiton, myös valitettavan harvinaista suomenkielistä bluesia hyvällä groovella.

Ilmainen sisäänpääsy, ei ennakkovarauksia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Runot taipuvat myös bluesin rytmeihin

BluesOne esiintyy Raision Kirjastotalon Martinsalissa

Blues Ones soittaa Raision Kirjastotalon Martinsalissa keskiviikkona 15. huhtikuuta kello 18–19. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät blues ja runous.

Yrittäjät: Arkipyhät ja sairausajan palkanmaksu tarkasteluun

Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta kehysriihessä konkreettisia toimia: YEL-järjestelmän ongelmien korjaamista, maksuehtolain valvonnan käynnistämistä, hankintalain viemistä maaliin, yrittämisen ja työnteon verotuksen kiristämättä jättämistä, sairauspäivärahan omavastuun lyhentämistä ja työajan pidentämistä.

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon teemana Mitä aikaa on tämä?

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon kesän ohjelmisto on julkaistu. Festivaali järjestetään 8.–12. heinäkuuta Kustavissa. Tämän vuoden teema on Mitä aikaa on tämä? , ja se tarkastelee taiteen mahdollisuuksia ja merkitystä ajassa, jota leimaavat yhtä aikaa kriisit, epävarmuus ja tarve ymmärtää maailmaa.

Maaliskuussa hukkui kolme ihmistä

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämien ennakkotietojen mukaan maaliskuussa hukkui kolme ihmistä. Kaksi hukkui sukellusonnettomuuden seurauksena ja yksi jäihin vajoamisen seurauksena. Tammi-maaliskuussa Suomessa on hukkunut yhteensä kahdeksan ihmistä.

Peli auttaa tekemään kestävämpiä ruokavalintoja arjessa

Biodiversiteetti lautasella -oppimispelin pelilauta.

Turun yliopiston uusi oppimispeli auttaa ymmärtämään ruokavalintojen vaikutuksia ja tekemään kestävämpiä valintoja arjessa. Peli on ladattavissa ja tulostettavissa hankkeen verkkosivuilta.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 14 miljoonaan euroon

Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa (kierros 15/2026) ei löytynyt täysosumia. Tiistaina pelin potti kohoaa noin 14 miljoonaan euroon.

Kolumni: Buumerit potkupuvuissaan

Rooman valtakunnassa yläluokkaisilla miehillä oli vain kourallinen etunimivaihtoehtoja. Sukunimet ja lisänimet olivat merkitsevämpiä, joten mitä siitä, että joka kolmas kylpylän jutturingissä oli Gaius tai Marcus. Naisilla ei virallisia etunimiä ollut lainkaan. Tytöt nimettiin usein järjestysnumeroilla vanhimmasta nuorimpaan: Prima, Secunda, Tertia et cetera.

Naantalilaisia yrityksiä yhteistapahtumassa

Osa yrityksistä on esittelemässä tuotteitaan ja palveluitaan Naantalin torilla.

Osta parasta Naantalista -tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tukea naantalilaista yritystoimintaa lauantaina 18. huhtikuuta kello 11–15.

Sähköpyöräonnettomuudet kasvussa – kypärän käyttö estäisi valtaosan vakavista päävammoista

Pyöräilyonnettomuuksissa loukkaantui lähes 400 ihmistä viime vuonna ja sähköpyörien osuus onnettomuuksista on kasvussa. Vaikka sähköpyöriä on liikenteessä vähemmän, niiden onnettomuuksissa syntyvät vammat ovat keskimäärin vakavampia.

Tarantulat saattavat hyödyntää muistia ja opittua tietoa saalistaessaan ja hakeutuessaan piilopaikkoihinsa

Meksikossa havaittu sokea luolassa elävä tarantula.

Tutkijat ovat dokumentoineet useita tapauksia, joissa sekä puissa että maanalaisissa koloissa elävät tarantulat ovat osoittaneet kykenevänsä hahmottamaan ympäristönsä kolmiulotteisesti ja liikkumaan siinä tarkoituksenmukaisesti. Havainnot viittaavat siihen, että tarantulat saattavat muistaa ja hyödyntää aiempaa tietoa esimerkiksi parantaakseen mahdollisuuksiaan saada saalista tai löytääkseen piilopaikkansa.

Kuntaliitto: Pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyteen puututtava, kuntien sakkomaksuja kevennettävä

Suomen kunnat ja kaupungit tunnistavat julkisen talouden heikon tilanteen ja sopeutustarpeen. Huhtikuun kehysriihessä tarvitaan kipeästi päätöksiä, joilla parannetaan erityisesti pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työllisyyspalvelujen vaikuttavuutta, lisätään kuntien työkaluja ja kevennetään sakkomaksutaakkaa. Uusia leikkauksia kuntien peruspalveluihin ei tule tehdä, edellyttää Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Ilmari Nurminen (sd.).

Liikkumista yhdessä yli sukupolvien

Leikkipuistojumppaa.

Ikäihmisten liikuntaraati järjestetään keskiviikkona 15. huhtikuuta kello 10–12 Raision kirjaston Martinsalissa. Ennen tilaisuutta on tarjolla maksuttomat pullakahvit kello 9.30 alkaen.

Kysely: 70 prosenttia sijoittajista pitää USA:n toimintaa uhkana maailmantaloudelle

Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin nosti geopoliittisen epävarmuuden korkeimmilleen sitten helmikuun 2022, jolloin Venäjä hyökkäsi voimalla Ukrainaan. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan suomalaiset pitävät Yhdysvaltojen ulkopoliittisia toimia lähes yhtä merkittävänä uhkana maailmantaloudelle kuin Venäjän sotilaallista toimintaa. Huoli Lähi-idän tilanteesta kasvoi vastauksissa selvästi.

Pianisti Joey Calderazzo esiintyy kesällä Ruissalon Telakalla

Joey Calderazzo.

Kuudetta kertaa järjestettävä Turku Sea Jazz laajenee heinä–elokuun vaihteessa Ruissalon Telakalle. Iltakonserttien ohjelmassa Ruissalossa esiintyvät yhdysvaltalaispianisti Joey Calderazzo , kovassa nosteessa oleva brittiläissaksofonisti Camilla George sekä kotimaisen jazzkentän kuumat nimet Selma Savolainen ja Maja Mannila .

Nuoret tutkijat -tapahtuma esittelee tuoreita bioalan ratkaisuita borrelioosin diagnostiikasta ruuan terveysvaikutuksiin ja biomassahävikin hyödyntämiseen

Millaisia ratkaisuja bioalan ajankohtaisiin haasteisiin syntyy tutkijoiden seuraavan sukupolven käsissä? Turun yliopiston bioteknologian laitoksen opiskelijat esittelevät opinnäytetöidensä tuloksia Nuoret tutkijat -tapahtumassa 13.–17. huhtikuuta. Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua bioalan ajankohtaisiin aiheisiin ja verkostoitua tulevaisuuden asiantuntijoiden kanssa. Tapahtuma on avoin kaikille kiinnostuneille.

Impivaaraan suunnitellaan saunamaailmaa uimahallin ja Jukuparkin väliin

Seitsemässä saunarakennuksessa olisi yhdeksän saunaa. Kylmävesialtaita olisi kaksi, lämminvesialtaita kolme.

Maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle esitetään määräaikaisen innovaatiokumppanuuteen perustuvan aluevarauksen myöntämistä Jukupark Oy:lle ja TKU-Rakennus Oy:lle Impivaaran uimahallin alueelle 30. kesäkuuta asti.

Artukaisten pelastusasema ympärivuorokautiseen hälytysvalmiuteen, kärkiyksikkönä täysin uudenlainen paloauto

Varsinais-Suomen pelastuslaitos käynnistää uudelleen 24/7-hälytysvalmiuden Artukaisten pelastusasemalla yhden uuden kärkiyksikön voimin 13. huhtikuuta.

Kevään ensimmäinen kalatiira nähtiin Turussa

Kalatiira.

Kuluneella viikolla on havaittu muun muassa kevään ensimmäiset kalatiirat ja metsäkirviset sekä ensimmäinen kivitasku. Viikko sitten Kiteeltä löytyi Suomen kaikkien aikojen toinen tammitikka.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: TPS vahvempi nousijoiden taistossa

TPS juhli paluuta Veikkausliigaan kotivoitolla fanien edessä.

Veikkausliigan ennakkokaavailut eivät juuri Turun Palloseuralle mahdollisuuksia antaneet. Putoajakandidaatiksi leimattu TPS ei näytä välittäneen puheista. TPS haki Maarianhaminasta vieraspisteen ja kohtasi nousijoiden kamppailussa Kupittaalla FC Lahden. TPS oli kuumassa ja viihdyttävässä ottelussa vahvempi 2–1 Theodoros Tsirigotisin ja Marius Könkkölän maaleilla.

Loimu pelaa sarjapaikastaan lauantaina alkavissa karsintapeleissä

Loimu kohtaa karsinnoissa Lempo-Volleyn Lempäälästä.

Lauantai-iltana alkavat lentopalloilun karsintapelit Mestaruusliigapaikasta, kun Loimun kotipesään Raisioon saapuu vieraaksi 1-sarjan voittanut Lempo-Volley Lempäälästä. Lempo otti viime viikonloppuna 1-sarjan mestaruuden kukistamalla finaaleissa voitoin 2–1 Vantaa Ducksin.

Mynämäestä uusin liigapaikkakunta – SBS Wirmo löi PSS:n kolmannen kerran

Mynämäkeläinen SBS Wirmo nappasi ensi kertaa seurahistoriassaan paikan F-liigan naisten sarjaan, kun se kaatoi kotonaan Porvoon Salibandyseuran 5–1 ja vei ottelusarjan voitoin 3–1.

Puukkokatsomo: Imppari jää muistoihin

Marko Kiprusoff.

Yksi aikakausi turkulaista jääurheiluhistoriaa tuli päätökseensä pääsiäisen alla, kun Impivaaran jäähallin ovet sulkeutuivat viimeistä kertaa ja lopullisesti. Sisäilmaongelmista kärsineen ”Impparin” painoarvo turkulaisen jääkiekkoilun kehittäjänä on valtava.

Turun Voimamiesten nuorille painijoille alkuvuonna kuusi SM-mitalia ja kolme edustuspaikkaa PM-kisoihin

Roope Rusi.

Turun Voimamiesten nuoret urheilijat ovat saavuttaneet alkuvuoden aikana neljän ikäluokan Suomen mestaruuskisoissa kuusi mitalia. Kevät huipentuu tulevana viikonloppuna, kun kolme SM-mitalisteista suuntaan Suomen maajoukkueen mukana Pohjoismaiden mestaruuskisoihin (PM-kisat Nykøbing Falster, Tanska, kreikkalais-roomalainen paini, alle 17-vuotiaat ja alle 20-vuotiaat, naispaini alle 17-vuotiaat).

Turun Pallokerhon värit ensi kaudella futsalin kahdella korkeimmalla sarjatasolla

TPK2 varmisti sarjanousunsa Hämeenlinnassa maanantaina.

Turun Pallokerhon kakkosjoukkue, TPK2, varmisti maanantaina 6. huhtikuuta Nokialla sarjanousun miesten toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Futsal-Ykköseen. Seuran edustusjoukkue on jo pelannut viisi kautta putkeen korkeimmalla sarjatasolla Futsal-Liigassa.