Tatuointiala kokoontuu messuille Fuusioon
Ensi kertaa Turun uudessa Kulttuuritalo Fuusiossa järjestettävä Turun Mustemessu -tatuointitapahtuma tuo Turkuun lähes 30 huipputatuoijaa ympäri Suomen. Kaksipäiväinen messu alkaa perjantaina 24. huhtikuuta kello 17 ja jatkuu lauantaina 25. huhtikuuta kello 12.
Tekijöiden tyylit kattavat kaiken perinteisestä amerikkalaisesta tatuoimisesta realismiin, mustaharmaisiin pistetatuointeihin ja japanilaiseen tatuoimiseen.
– Multa on kyselty vuosikausia, että miksen järjestä messuja, kun olen näissä kuvioissa niin kauan heilunut, avaa Skin Craft Tattoon omistaja ja messujen järjestäjä Henri Laine tiedotteessa.
– Ajattelin, että kevät olisi mukava avata tällaisella tapahtumalla, kun jengi herää kesää varten.
Tatuointiala on ollut koko Laineen uran pahimmassa kriisissä ja uraa on kestänyt nyt yli 25 vuotta.
– Jossain kohtaa melkein kaikilla tatuoijilla oli jonoa, mutta nyt tatuoitavaksi pääsee suurelle osalle tekijöistä vaikka samalla viikolla. Messujen avulla olisi mukava herätellä myös asiakkaita siihen, että tatuointeja saa tällä hetkellä todella pienellä kynnyksellä. Ja toki antaa mahdollisuus ottaa tatuointeja vähän kauempaa tulevilta tekijöiltä, joita ei Turussa useinkaan näe.
Messuilla tatuointeja otetaan yleensä niin sanotulla walk in -periaatteella. Yleisö voi valita haluamansa tatuoijan ja ottaa tatuoinnin vaikka heti, jos tekijällä ei ole jonoa. Messutatuoinnit pidetään yleensä suhteellisen pieninä ja nopeina, mutta jos isommat kuvat kiinnostavat, voi aikoja varailla myös etukäteen.
– Parhaat tatuoinnit syntyvät, kun juttelet haluamastasi kuvasta ensin tatuoijan kanssa yhdessä. Voit antaa aiheen, mutta tekninen toteutus on osa tatuoijan ammattitaitoa. Hän tietää miten kuvasta tulee parhaan näköinen ja varmasti aikaa kestävä, joten tatuoijan mielipiteeseen kannattaa kyllä luottaa, valaisee Laine.
Mitä Turun Mustemessulla tapahtuu?
– Tärkeimpänä ollaan haluttu varmistaa, että mahdollisimman moni saa mahdollisimman paljon hienoja tatuointeja Suomen kovimmilta tekijöiltä. Lisäksi paikalla on myös lävistäjä ja ruuasta vastaa legendaarinen Linna Burgers & Coffee, joka tulee Fuusion pihalle paistelemaan purilaisia, avaa Laine.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















