Komeetta C/2025 R3 (PANSTARRS) kirkastuu aamutaivaalla

C/2025 R3 (PANSTARRS) kuvattuna Tervakoskella 8. huhtikuuta. Kuvaa on valotettu 17 sekuntia.
C/2025 R3 (PANSTARRS) kuvattuna Tervakoskella 8. huhtikuuta. Kuvaa on valotettu 17 sekuntia. Kuva: Petri Kuossari

Komeetta C/2025 R3 (PANSTARRS) on jo nyt havaittavissa kiikareilla ja valokuvaamalla, mutta lähipäivinä sen odotetaan kirkastuvan himmeästi paljain silmin nähtäväksi. Komeetta lienee parhaimmillaan 10.–20.4., minkä jälkeen se katoaa Auringon kirkkauteen. Pyrstötähtien kirkkauden ennustaminen on kuitenkin aina epävarmaa.

Komeetta PANSTARRS on jo Suomen taivaalla. Se on kuitenkin ollut vielä toistaiseksi niin himmeä, että sitä on ollut havaittava kiikareilla tai kaukoputkella.

Komeetan kirkkaus eli magnitudi on nyt noin 5, eli se alkaa hahmottua pimeälle taivaalle paljain silmin. Tämänhetkisten tietojen mukaan komeetta on kirkastumassa 19.4. noin magnitudiin 3,5, eli noin neljä kertaa kirkkaammaksi. Samalla komeetta kuitenkin lähestyy taivaalla Aurinkoa, ja sen taustataivaan kirkkaus kasvaa. Tämä tekee komeetasta vastaavasti vaikeammin havaittavan.

Komeetta pysyttelee aamutaivaalla idän ja koillisen välillä. Kuukauden edetessä se lähestyy Aurinkoa, joka myös nousee päivä päivältä aikaisemmin. Komeetta katoaa todennäköisesti taustataivaan loisteeseen 20.4. jälkeen. PANSTARRSin odotetaan jatkavan kirkastumistaan tämän jälkeenkin, mutta Suomen taivaalta sitä ei voi enää nähdä.

Paras aika havaita tätä pyrstötähteä on suunnilleen 10.–20. huhtikuuta puoli neljän jälkeen aamulla, havaintojakson alussa jopa aiemmin, kun komeetta on korkeammalla taivaalla.

Komeettojen kirkkauden kehitystä on vaikeaa ennustaa, sillä niissä saattaa tapahtua äkillisiä purkauksia, jotka aiheuttavat pyrstötähden äkillisen kirkastumisen tai ne saattavat hajota kappaleiksi, mikä saa kirkkauden romahtamaan.

C/2025 R3 (PANSTARRS) on lähimmillään Aurinkoa avaruudessa 19. huhtikuuta ja voi olla, että se ei selviä ohituksesta, vaan hajoaa. Näin kävi vastikään myös toiselle komeetalle C/2026 A1 (MAPS), jonka odotettiin myös näkyvän Suomen taivaalla paljain silmin sen ohitettua Auringon.

Vaikka PANSTARRS saattaa erottua taivaalta lopulta jopa paljain silmin, kiikari auttanee sen löytämisessä merkittävästi. Mitkä tahansa kiikarit käyvät apuvälineeksi.

PANSTARRS on nyt horisontin yläpuolella Maan pohjois- ja eteläosissa, pohjoisessa jopa korkeammalla. Pohjois-Suomeen yöt ovat kuitenkin jo niin paljon valoisammat, että taustataivaan valoisuus vaikeuttaa komeetan löytämistä.

C/2025 R3 (PANSTARRS) on kotoisin aurinkokuntaa joka puolella ympäröivästä Oortin pilvestä. Se on jäisistä komeetanytimistä koostuva harva pilvi, joka alkaa noin 2 000 kertaa Maa-Aurinko-etäisyyden (au) päästä ja jatkuu ehkä jopa 200 000 au:n päähän. Yksikkö au tulee englanninkielisestä termistä astronomical unit, ja sen suuruus on tosiaan yksi Maan ja Auringon välinen keskietäisyys (noin 150 000 000 kilometriä).

Komeetta PANSTARRS tulee noin 6 200 au:n etäisyydeltä, ja sen matkaan kohti Aurinkoa on kulunut noin 170 000 vuotta. Auringon ympäri kiepahdettuaan komeetta tulee laskelmien mukaan poistumaan aurinkokunnasta. Se ei siis tule enää palaamaan taivaallemme.

Kaikki komeetanytimet ovat hyvin jäistä materiaalia, joka alkaa kaasuuntua komeetan lähestyessä Aurinkoa. Ytimen ympärille kehittyy pyöreä kaasuhuntu, jota kutsutaan nimellä koma. Auringon säteily ja hiukkasvirta puhaltavat koman materiaalia pyrstöksi.

Auringon lähelle tulleita ja aktiivisiksi muuttuneita komeettoja kutsutaan usein myös pyrstötähdiksi, ja niillä onkin usein kaksi erillistä ja hieman eri tavoin käyttäytyvää pyrstöä: kellertävä pölystä muodostunut pyrstö sekä sinertävä, ionisoituneesta kaasusta muodostunut pyrstö.

Komeetan kirkkaus johtuu tästä höyrystymisestä. Auringon valo heijastuu höyrystyneestä materiaalista – komasta ja pyrstöstä – ja saa komeetan näin näyttämään kirkkaalta avaruuden mustuutta vasten. Mitä enemmän kaasua komeetasta irtoaa, sitä kirkkaammalta se näyttää.

Komeetta havaittiin ensimmäistä kertaa 8.9.2025 Havaijilla, osana PANSTARRS-kartoitusta. PANSTARRS (Panoramic Survey Telescope and Rapid Response System) etsii avaruudesta erityisesti Maata mahdollisesti uhkaavia asteroideja, mutta sen haaviin jää muitakin kohteita, kuten komeettoja, supernovia sekä niin sanottuja muuttuvia tähtiä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän

Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle.

Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta