Lapset tenttaavat päättäjiä Maskussa
Maskussa tehdään maanantaina 13. huhtikuuta historiaa, kun kunnan ensimmäinen lapsiparlamentti tenttaa paikallisia kuntapäättäjiä monipuolisista aiheista. Maskulaisista 4.-luokkalaisista muodostuva kymmenjäseninen lapsiparlamentti on kokoontunut lukuvuoden 2025–26 aikana jo kolmesti keskustelemaan ajankohtaisista asioista, ja muotoilemaan kiperiä kysymyksiä valtuutetuille.
Tilaisuus järjestetään valtuuston kokouksen yhteydessä maanantaina 13. huhtikuuta kello 18 Kurittulan koululla, ja se on kaikille avoin. Tilaisuutta voi seurata myös Maskun kunnan YouTube-kanavalla suorana lähetyksenä ja myöhemmin tallenteena.
Luvassa on mielenkiintoinen ilta – kysymykset eivät ole helppoja: Voisiko koulujen kellot saada aikaan? Miksi Lemusta purettiin Hernemäen leikkipuisto? Voisiko koulun kalapuikot vaihtaa takaisin samanlaisiksi kuin ennen olivat? Lakkautetaanko Seikelän koulu? Mitä päättäjät voisivat tehdä sille, että Maskuun saataisiin lisää jäätelökioskeja?
Lapsiparlamenttitoiminnan ensisijaisena tavoitteena on maskulaisten lasten äänen tuominen kuuluville. Lapsilla on kansallisen lainsäädännön ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan oikeus vaikuttaa ja osallistua itseään koskeviin asioihin. Lapsiparlamenttitoimintaa edistää tämän oikeuden toteutumista ja vahvistaa lasten osallisuudenkokemusta sekä käsitystä päätöksenteosta ja vaikuttamismahdollisuuksista.
Lapsiparlamentissa ideoidaan, haaveillaan ja innostutaan. Aikuiset huolehtivat siitä, että lasten ajatukset etenevät sopivalla tavalla kunnan päätöksentekoon. Aikuiset huolehtivat myös siitä, että lapsiparlamentin keskusteluun tuodaan ajankohtaisia asioita, jotta lapsiparlamentilla on aito vaikuttamismahdollisuus ja riittävän tiivis yhteys kunnan päätöksentekoon.
Lapsiparlamentin muodostavat Emmiina (puheenjohtaja), Eelis (varapuheenjohtaja), Eden, Jasper, Joni, Martta, Max, Risto, Sanni ja Selja. Lapsiparlamentin kummivaltuutettuina toimivat Minna Helin ja Satu Raikunen, lapsiparlamenttiohjaajina hyvinvointi- ja kehitysjohtaja Maija Leino ja kirjastovirkailija Mervi Nikula.
Kyselytunnin livestriimi on osoitteessa https://www.youtube.com/@maskunkunta5978.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















