Yrityskauppoja tehtiin ennätysmäärä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä

Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana Suomessa tehtiin 204 yrityskauppaa, mikä on enemmän kuin millään aiemmalla kvartaalilla vuoden 2009 mittaushetkestä lähtien. Yrityskauppoja oli 70 prosenttia enemmän verrattuna viime vuoden vastaavaan neljännekseen.

Tiedot perustuvat konsulttiyhtiö EY:n Transaction Trends -raporttiin, johon kootaan kvartaaleittain tiedot Suomen yrityskauppamarkkinoiden trendeistä. Raportissa ovat mukana kaikki yrityskaupat, joissa on mukana suomalainen kohde tai toinen kaupan osapuolista on suomalainen. 

– Hiljaisemman edeltävän neljänneksen jälkeen näyttäisi siltä, että niin sanottu ketsuppipullo saattaa olla aukeamassa: loppuvuonna valmistellut yrityskaupat ovat realisoituneet, ja vauhti näyttäisi vielä kiihtyvän Q2:ta kohden. Tämä oli aktiivisin neljännes koskaan yrityskauppamarkkinoilla, joten selkeää piristymistä on havaittavissa. Toisaalta geopoliittinen tilanne aiheuttaa edelleen epävarmuutta, ja sijoittajat ovat toimissaan valikoivia. Kuitenkin yrityskauppamarkkina vaikuttaa olevan epävakaudesta huolimatta yllättävänkin resilientti ja näkymät ovat positiiviset, sanoo EY Suomen toimitusjohtaja Mikko Äijälä tiedotteessa.

Suomessa yrityskauppojen määrä on kasvanut eniten Pohjoismaista verrattuna viime vuoden vastaavaan neljännekseen (79 %). Kaikissa Pohjoismaissa viimeisen 12 kuukauden yrityskauppojen määrä kasvoi 8,8 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen ja 20,8 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan neljännekseen. Suomessa viimeisen 12 kuukauden yrityskauppojen määrä kasvoi 14 prosenttia.

Toteutuneiden yrityskauppojen kasvanut määrä siivitti myös pääomasijoittajien kohonnutta aktiviteettia. Kvartaali oli selvästi aiempaa vuosineljännestä sekä viime vuoden vastaavaa neljännestä vilkkaampi suomalaisille pääomasijoitusyhtiöille. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä pääomasijoittajien toteutettujen yrityskauppojen määrä oli 72, mikä vastaa 35 prosenttia kaikista transaktioista. Osuus on korkeampi kuin viimeisen kahdentoista kuukauden aikana (31 %) sekä kolmen vuoden liukuva keskiarvo (30 %).

– Pääomasijoittajilla on ollut tarvetta realisoida portfoliosijoituksiaan, ja nyt pidempään valmistellut irtautumiset ovat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viimein onnistuneet, Äijälä kommentoi.

Suomalaisten pääomasijoittajien tekemiä kauppoja olivat muun muassa Capman Infran irtautuminen Valokuitunen Oy:stä sekä MB Fundsin irtautuminen Suvia Groupista. Lisäksi pääomasijoittajataustaiset yhtiöt ovat olleet yrityskaupoissa aktiivisia.

Suomen listautumismarkkina jatkui myönteisenä, kun Lassila & Tikanoja ja Easor Oyj listautuivat pörssiin. Auroora Yhtiöt Oyj, Salvos Oyj ja Osuuskunta KPY julkistivat listautumisaikeensa.

Ulkomaisten ostajien osuus ensimmäisen vuosineljänneksen kaupoista oli 39 prosenttia, jossa on nousua viime vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Pohjoismaiset ja yhdysvaltaiset yritykset ovat olleet kiinnostuneista suomalaisista transaktioista erityisesti teknologia-, media- ja telekommunikaatiotoimialalla. 

Verrattuna viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen yrityskauppa-aktiivisuus kasvoi vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla muilla sektoreilla paitsi terveystieteet- ja hyvinvointi- ja finanssi-sektoreilla. Suurinta kasvua nähtiin kiinteistö-, hotelli- ja rakennusalalla ja kuluttajatuotteet ja vähittäiskauppa -sektorilla, joilla yrityskauppavolyymit kasvoivat vastaavasti 269 prosenttia ja 130 prosenttia.

Edellisen neljänneksen tapaan teknologia-, media- ja telekommunikaatiosektori vastasi suurimmasta kauppamäärästä (26 %) viimeisen kahdentoista kuukauden tarkastelujaksolla. Seuraavina tulivat teollisuus (22 %), kiinteistö-, hotelli- ja rakennusala (20 %) ja kuluttajatuotteet ja vähittäiskauppa (12 %).

Tieto sopi kahden Tieto Indtechin portfolioon kuuluvan ohjelmistoliiketoiminnan myynnistä EG:lle, joka on pohjoismainen toimialakohtaisiin ohjelmistoihin keskittyvä yhtiö. Kemira julkisti ostoaikeensa SIDRA Wasserchemiesta, joka on perheomisteinen koagulanttien valmistaja.

– Mikäli geopoliittinen tilanne rauhoittuu ja korot pysyttelevät kohtuullisen vakaina, on mahdollista nähdä vieläkin aktiivisempi seuraava neljännes. Erityisesti puolustus- ja kaksoiskäyttöteknologiaa kehittäville yrityksille on nostetta, joka on havaittavissa markkinassa, sanoo Äijälä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mobiiliverkko kesti kesäajan ruuhkan Saariston Rengastiellä

Saariston Rengastien mobiiliyhteydet toimivat heinäkuussa pääosin yhtä hyvin kuin toukokuussa, selviää Traficomin mobiiliverkon mittauksista. Kesäasukkaiden ja matkailijoiden määrän kasvu ei näkynyt merkittävästi verkkojen toimivuudessa.

Verivalmisteiden käyttö ei kesällä vähene – yhden viikonlopun aikana voidaan tarvita jopa 800 verivalmistetta

Veripalvelu toimittaa sairaaloihin yhden viikonlopun aikana jopa 500–600 punasolu- ja 150–200 verihiutalevalmistetta.

Kesälomat vähentävät verenluovutusta, mutta verivalmisteiden tarve sairaaloissa pysyy ennallaan. Veripalvelu toimittaa sairaaloihin yhden viikonlopun aikana jopa 500–600 punasolu- ja 150–200 verihiutalevalmistetta. Tällä hetkellä tarvetta on erityisesti negatiivisten veriryhmien luovuttajista, joita Veripalvelu kutsuu nyt tehostetusti. Kaikkia veriryhmiä tarvitaan kuitenkin päivittäin.

Traficom muistuttaa lentomatkustajia yleisestä pakkausvirheestä

Kesän vilkkaimpaan matkustussesonkiin osuu yksi toistuva pakkausvirhe: powerbank päätyy liian usein ruumaan menevään laukkuun. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom muistuttaa, että powerbankit, vara-akut ja sähkösavukkeet kuuluvat aina käsimatkatavaroihin. Oikein pakattuina litiumakulliset laitteet ovat turvallisia, ja pieni tarkistus ennen lähtöä säästää aikaa lentoasemalla.

Nallekarkit apuna vierasviljojen tunnistamisessa

Nallekarkit simuloivat vierasvilvoja keväällä pidetyssä MOVI-hankkeen testissä.

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI on mukana kehittämässä uutta digitaalista ratkaisua vierasviljojen tunnistamiseen ja poistamiseen pelloilta. Menetelmä yhdistää droonikuvauksen, tekoälyn ja mobiilipohjaisen navigoinnin. Sen testauksessa käytettiin keväällä yllättävää kohdetta: nallekarkkeja. Heinäkuun alussa Etelä-Pohjanmaalla järjestetyissä varsinaisissa peltokokeissa saatiin rohkaisevia tuloksia.

Suomessa hukkuu tapaturmaisesti keskimäärin 133 ihmistä vuodessa

Maailman hukkumisten ehkäisyn päivää vietetään 25. heinäkuuta. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, Rajavartiolaitos, Suomen Poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Suomen Meripelastusseura ja Tukes haastavat jokaisen valitsemaan yhden konkreettisen vesiturvallisuusteon ja tekemään siitä pysyvän tavan.

Elovena-annospikapuurot palkittu Espanjassa vuoden aamiaisinnovaationa

Raisio toi Elovena-annospikapuurot Espanjan markkinoille viime vuoden loppupuolella.

Raision Elovena-annospikapuurot on valittu Espanjassa Carrefourin vuoden aamiaisinnovaatioksi. Breakfast Innovation of the Year -palkinto annettiin Carrefour-kauppaketjun vuosittain järjestämässä innovaatiogaalassa Premios Innovación 2026.

Poliisin nimissä tehdyt videopuheluhuijaukset jatkuvat

Tunnettujen poliisien kasvoilla tehdään yhä petossoittoja Google Meet -videoneuvottelusovelluksessa. Poliisi tiedotti kesäkuussa valepoliisipetoksista, joita epäillyt toteuttavat Google Meet -videopuheluissa. Viime aikoina näitä huijauspuheluita on soitettu niin, että videoissa käytetään tunnettuja poliisien kasvoja. Videopuheluita on tehty muun muassa poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäen kasvoilla. Osassa tapauksista on viitteitä deepfake-teknologian hyödyntämisestä.

Ovatko vasarat ja naulat katoavaa kansanperinnettä?

Ruuvit, akkutyökalut ja helppokäyttöisyys syrjäyttävät vanhat työkalut.

Suomalaisten tavat remontoida ovat muuttumassa niin, että perinteinen vasara jää yhä useammin hyllyyn. Asiantuntijan mukaan ruuvit, akkutyökalut ja helppokäyttöisyys syrjäyttävät vanhat työkalut. Osalle tuotteista, kuten tapetointipöydille, kuluttajat taas keksivät aivan uusia käyttötapoja.

Varha: Huijausviestejä lastensuojelun nimissä

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha) on lastensuojelun nimissä jälleen lähetetty tekstiviestejä. Viestien aiheena on saapunut lastensuojeluilmoitus. Viesteissä on ollut mukana myös linkki. Linkkiä ei pidä klikata.

Saarnenjalosoukkoa ensimmäistä kertaa EU:n alueella

Aikuinen saarnenjalosoukko.

Unkarissa ja Slovakiassa on löydetty saarnenjalosoukkoja pyydyksistä, jotka oli sijoitettu lähelle Ukrainan rajaa. Löydökset ovat ensimmäiset EU:n alueella. Saarnenjalosoukko on karanteenituhooja, jonka toukat elävät saarnien rungossa. Vioitus johtaa puiden kuolemiseen.

K-ryhmän vähittäismyynti kasvoi alkuvuonna 5,4 prosenttia Varsinais-Suomessa

K-ryhmän vähittäismyynti kasvoi tammi–kesäkuussa Varsinais-Suomessa 5,4 prosenttia ja oli yhteensä 557,3 miljoonaa euroa. Varsinais-Suomen alkuvuoden myynnin volyymi sekä euromääräinen kasvu olivat edelleen maakuntien kärkipäätä.

Tutkimus: Peltojen fosforikuormaa voitaisiin pienentää laajentamalla nykyinen kipsinlevitysmalli kierrätysrakennekalkkiin ja kuituihin

Kipsinlevitystä esiteltiin vuonna 2021 Saaren marjatilalla Paimiossa.

Kipsi, rakennekalkki ja maanparannuskuidut voivat vähentää savimailta eroosion mukana vesistöihin kulkeutuvaa fosforia useita kymmeniä prosentteja. Suomessa tehdyn laajan tutkimusyhteenvedon mukaan nykyistä kipsinlevitystoimintaa kannattaisi laajentaa koskemaan myös kierrätysrakennekalkkia ja maanparannuskuituja.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 70 miljoonaan euroon

Tiistain Eurojackpotin arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa perjantaina noin 70 miljoonaan euroon.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Vapaa-ajan rakennuksessa havaittiin savua Naantalissa

Pelastuslaitos tutki rakennuksen perusteellisesti, mutta mitään paloon viittaavaa ei löytynyt.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Kuninkaanväylällä Raisiossa

Kuninkaanväylällä Raisiossa tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä Allastien ja Kuninkojantien välillä 22.–27. heinäkuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Kalasteluviesteissä väitetään lähiomaisen joutuneen onnettomuuteen

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos varoittaa kansalaisia tekstiviestillä saapuvista tietojenkalasteluviesteistä. Viestissä ilmoitetaan vakavasta liikenneonnettomuudesta ja kerrotaan, että lähiomaisille on saatavilla lisätietoja verkkosivustolla, jonne viestissä on linkki.

Alkoholijuomilta toivotaan keveyttä

Myös alkoholijuomiltavaaditaan nyt keveyttä.

Suomalaiset ovat jo pitkään suosineet virvoitusjuomissa sokerittomia vaihtoehtoja. Laseihin kaivataan sokerittomia ja vähäkalorisia vaihtoehtoja myös alkoholijuomien puolella. Hartwall Original Long Drink lanseeraa uusia sokerittomia light-lonkeroita.

Näköislehti

Urheilu

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta

Otteluanalyysi: Ilves haki ensimmäisen vierasvoittonsa Kupittaalta

Elmo Henriksson joutui antautumaan kolmesti.

Mitä tapahtuu, kun jalkapalloilun Veikkausliigan tämän kauden toiseksi paras kotijoukkue (TPS) kohtaa Kupittaalla kolmanneksi huonoimman vierasjoukkueen. Tietenkin se, että huono vierasjoukkue voittaa hyvän kotijoukkueen. Ilves iski kolme maalia, voitti maalein 3–1 ja kirjasi tililleen kauden ensimmäisen vierasvoitonsa.

Lausteen Pro Tour päättyi Leppäahon ja Davidssonin voittoihin

Daniel Davidsson.

SFL Powergrip Pro Tourin Turun osakilpailu päättyi sunnuntain finaalikierrokseen Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa Netta Leppäaho nousi kolmen heiton takaa kauden avausvoittoon. Avoimessa luokassa Daniel Davidsson nousi finaalikierroksen parhaalla tuloksella kilpailun voittoon.