Nimpparisankari: Käyttökelpoinen ja lyhyt

Milla Roinisen sisarukset koittivat lapsuudessa vääntää lempinimeä Roiniselle, mutta ne eivät jääneet käyttöön.
Milla Roinisen sisarukset koittivat lapsuudessa vääntää lempinimeä Roiniselle, mutta ne eivät jääneet käyttöön. Kuva: Milla Roinisen albumi

– En tykkää yhtään siitä biisistä. Kun se oli hitti, olin sopivasti baari-iässä ja aika paljon siitä kuuli. Kiitos vaan, en halua muuttua, nauraa Turun ammattikorkeakoulun asiantuntija Milla Roininen, kun puheeksi tulee Anssi KelanMilla-biisi.

Biisistä huolimatta Roinisen suhde hänen omaan nimeensä on hyvä.

– Milla on tosi käyttökelpoinen nimi, helppo ja lyhyt. Se on jo valmiiksi lempinimentyyppinen nimi, Roininen kehuu.

Ehkä siitä syystä Roiniselle ei ole muodostunut vakiintunutta lempinimeä.

– Joskus jotkut yksittäiset kaverit ovat kutsuneet minua jollain lempinimellä, mutta siinä on ollut enemmän sellaista salaseurameininkiä.

Roininen on syntynyt 1982, jolloin Milla oli vasta yleistymässä. Tuolloin Millan kutsumanimekseen sai reilu sata lasta. Nimen suosion huippu saavutettiin vuosituhannen taitteessa. 1999 Milloja syntyi lähes 350. 2000-luvun kuluessa nimen suosio on laskenut jyrkästi ja tällä hetkellä Milla on varsin harvinainen.

Milla onkin leimallisesti 1980- ja 1990-luvuilla syntyneiden nimi, mutta ei kuitenkaan erityisen yleinen. Tämän on havainnut myös Roininen.

– Vaikka työskentelen isossa organisaatiossa, täällä on vain muutama kaima. Esimerkiksi kouluaikoina ei ollut koskaan muita Milloja. Minnoja oli senkin edestä, Roininen sanoo.

Aivan tarkkaa käsitystä hänellä ei ole, miksi vanhemmat nimeen päätyivät.

– Serkkuni lempinimi oli Milla. Sillä oli kaiketi jotain tekemistä asian kanssa. Äitini sana ilmeisesti painoi asiassa isää enemmän. Isälläni oli sitten vahvempi mielipide pikkuveljeäni nimettäessä.

– Kauhean johdonmukaisia vanhemmat eivät nimissä olleet. Minulla on sekä isosisko että pikkuveli, joiden kutsumanimi on heidän toinen nimensä. Milla on kuitenkin myös ensimmäinen nimeni, Roininen kertoo.

Nimipäiväänsä Roininen ei koskaan ole varsinaisesti juhlinut. Nykyään juhlimattomuuteen liittyy myös käytännönläheinen syy.

– Nimipäiväni jää aika lailla hääpäiväni varjoon. Meillä on hääpäivä sattumalta pari päivää ennen nimipäivääni.

Millan nimipäivä on 19. toukokuuta.

Ilkka Lappi

Koneiden ylivaltaa pelättiin jo 200 vuotta sitten – uutuuskirja avaa tekoälyn romanttisia juuria

Voivatko koneet syrjäyttää ihmisen ja ottaa vallan? Jo 1800-luvun romantikot pohtivat kysymyksiä, jotka hallitsevat nykyistä tekoälykeskustelua. Turun yliopiston erikoistutkijan Asko Nivalan uusi teos tarkastelee, miten koneisiin kohdistuneet pelot myös ruokkivat ajatusta ihmisen kanssa kilpailevasta koneälystä.

Li Andersson: EU-estosäädös käyttöön Trumpin kiristyksen torjumiseksi

Europarlamentaarikko Li Andersson (vas.) vaatii Suomen hallitusta vaikuttamaan EU-komissioon, jotta se lisäisi Kansainvälistä rikostuomioistuinta (ICC) kohtaan määrätyt yhdysvaltalaiset pakotteet EU:n niin sanotun estosäädöksen liitteeseen. EU voi käyttää estosäädöstä torjuakseen ja suojatakseen jäsenmaita sekä yrityksiä ulkopuolisten maiden lainsäädännön kautta tapahtuvalta kiristykseltä.

Metsälakirikkomusten määrä kasvoi hieman viime vuonna

Suunnitelluista hakkuista täytyy tehdä metsänkäyttöilmoitus.

Epäiltyjen metsälakirikkomusten määrä kasvoi viime vuonna ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen. Viime vuonna Metsäkeskuksen tietoon tulleita, epäiltyjä metsälakirikkomuksia oli kaikkiaan 104. Yleisin epäilty rikkomus oli metsän hakkuu ilman metsänkäyttöilmoitusta.

Digi- ja väestötietovirasto selvittää yli 100-vuotiaiden henkilöiden elossaoloa

Digi- ja väestötietovirasto on julkaissut julkisen kuulutuksen henkilöistä, joiden voidaan olettaa olevan kuolleita, mutta joiden kuolemasta ei ole saatu virallista tietoa väestötietojärjestelmään. Kyse on pääosin yli 100-vuotiaista ulkomailla oleskelevista henkilöistä, joiden myöhemmistä elämänvaiheista viranomaisilla ei ole tietoa.

NRC Groupille lisätilaus Turun raitiotien arkeologisista töistä

Havainnekuva raitiotievaunusta Juhana Herttuan Puistokadulla.

Turun Raitiotie Oy ja Turun kaupunki ovat sopineet raitiotien ensimmäisen rakentamisvaiheen arkeologisten kaivausten ja konservointien siirtämisestä Turun Raitiotieallianssin vastuulle. Raitiotiehankkeen sisällön laajuusmuutos on kokonaisarvoltaan noin 14 miljoonaa euroa, josta NRC Groupin osuus on noin 6,5 miljoonaa euroa.

Hengenpelastaja-rapin ensiesitys Asunnottomien yössä Tuomiokirkkotorilla

Turun Asunnottomien yö -tapahtumassa kuullaan ensiesitys Hengenpelastaja -kappaleesta. Kappaleen esittäjä on itse kokenut asunnottomuuden ja haluaa auttaa nyt muita.

Veneilijöiden kulkuaukko suljetaan Auvaisbergin sillan kohdalla talvikaudeksi

Paraistenvylän Auvaisbergin silllan rakentaminen alkoi alkuvuonna.

Auvaisbergin siltatyömaan kohdalla oleva työsilta rakennetaan taas yhtenäiseksi 1. marraskuuta alkaen. Tämä tarkoittaa, että työsillassa ollut veneilijöille tarkoitettu kulkuaukko suljetaan käytöstä.

IT-laitteiden elinkaari avautuu opetusrekassa

Turun kaupunki ja Atea kannustavat nuoria kierrättämään käytöstä poistunutta IT-elektroniikkaa. One for Good -kiertue tuo lokakuussa kahden koulun pihalle liikkuvan luokkahuoneen, jossa teknologian elinkaari tehdään näkyväksi raaka-aineista kierrätykseen.

Epäiletkö lutikoita? Pakasta matkalaukku ennen kotiin purkamista

Lutikan ulosteet näkyvät sängyn rakenteissa pieninä, mustina pilkkuina. Nymfit luovat nahkansa monta kertaa, ja tyhjiä nahkoja saattaa myös löytyä sängyn rakenteista.

Vilkas syyslomaviikon matkustus lisää myös lutikoiden leviämisriskiä, sillä ne voivat kulkeutua kotiin matkatavaroiden mukana. Rentokilin tekninen päällikkö Jouni Siltala neuvoo tarkistamaan sängyn ja sen ympäristön heti majoituspaikkaan saavuttaessa, eli jo ennen matkalaukun avaamista.

Inflaatio kiihtyi syyskuussa – polttoaineiden hinnat nostavat kustannuksia

Kuluttajahintojen nousu jatkui Suomessa syyskuussa. Vuosimuutos oli 2,5 prosenttia, kun elokuussa se oli 2,2 prosenttia.

Akademiska Orkestern säestää Minna Canthin näytelmään perustuvan mykkäelokuvan Murtovarkaus

Akademiska Orkestern säestää Minna Canthin näytelmään perustuvan mykkäelokuvan Murtovarkaus perjantaina 23. lokakuuta kello 19 ja lauantaina 24. lokakuuta kello 15 Sigyn-salissa sekä sunnuntaina 1. marraskuuta kello 15 Laurentius-salissa Lohjalla.

Eurojackpotista 120 miljoonan euron jättivoitto

Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa löytyi yksi ainoa täysosuma, jolla Saksaan matkasi 120 miljoonan euron megavoitto. Suomeenkin osui lähes kolmen miljoonan euron potti.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Selvityshenkilö kartoittaa vaihtoehtoja yrittäjien eläkemaksujen rahastointiin

Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen (kok.) on nimittänyt filosofian tohtori Barbara D’Ambrogi-Olan selvityshenkilöksi. Selvityshenkilön tehtävänä on tarkastella yrittäjien eläkkeiden rahastointia ja toimeenpanon tehostamista.

Alkon myymälöissä järjestetään yhtäaikainen glögimaistatus

Alko julistaa glögikauden alkavaksi ja myymälöissä järjestetään yhtäaikainen glögimaistatus.

Alko julistaa perjantaina 16. lokakuuta glögikauden avatuksi. Alkoissa ympäri Suomen pääsee tutustumaan kauden uutuusmakuun, alkoholittomaan mustikkaglögiin.

Suomen yrityskauppamarkkinat ennätysten tiellä

Koko vuoden kestänyt positiivinen trendi jatkui Suomen yrityskauppamarkkinoilla. Päättyneen kolmannen vuosineljänneksen aikana tehtiin 170 kauppaa. Se on korkein kauppamäärä mittaushistorian aikana kolmannella neljänneksellä.

Älä jonota nuohoojaa syksyllä

Nuohousala kantaa huolta tilanteesta, jossa suuri osa nuohouskysynnästä keskittyy lyhyelle syysjaksolle, vaikka nuohousta voidaan tehdä ympäri vuoden.

Lämmityskauden käynnistyminen ruuhkauttaa vuosittain nuohouspalveluita eri puolilla Suomea. Nuohousala kantaa huolta tilanteesta, jossa suuri osa nuohouskysynnästä keskittyy lyhyelle syysjaksolle, vaikka nuohousta voidaan tehdä ympäri vuoden.

Metsäteollisuuden markkinat pysyvät vaisuina

Metsäteollisuustuotteiden kysyntä pysyy Suomen tärkeillä vientimarkkinoilla vaimeana, ennustaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsäsektorin suhdannekatsaus. Sahatavaran kysynnän odotetaan elpyvän hitaasti vuonna 2027, mutta kemiallisen metsäteollisuuden markkinatilanne säilyy vaisumpana. Puun hinnat laskevat tänä vuonna ja kääntyvät maltilliseen nousuun ensi vuonna.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.