Tapani Kansa -musiikkinäytelmä Kansapuiston kesäteatterissa
Tapani Kansasta kertova musiikkinäytelmä Tapani Kansa – Laulaja saapuu Turkuun. Ensi-ilta nähdään Kansanpuiston kesäteatterissa 9. kesäkuuta.
Näytelmän pääosassa on Tomi Metsäketo, joka tunnetaan monipuolisena klassisen ja kevyen musiikin tulkkina sekä lukuisista musikaalirooleistaan ja konserttikiertueistaan.
Tapani Kansan elämänkumppanin Nina af Enehjelmin roolissa nähdään tangokuningatar ja radiotoimittaja Jenna Bågeberg. Muissa rooleissa esiintyvät Rami Rafael ja Juha Hautaluoma. Lavalla soittaa livebändi Legendat-orkesteri Risto Sinkkosen johdolla. Kansanpuiston kesäteatterissa nähdään kesän aikana yhteensä 13 esitystä kesä–elokuussa.
Metsäketo on innoissaan roolistaan.
– On ollut suuri kunnia saada esittää yhtä Suomen menestyneimmistä ja taitavimmista artisteista sekä tuoda hänen elämäänsä näkyväksi ja kuulluksi yleisölle. Produktio on ollut mielenkiintoinen, koska Tapanin saappaat taiteilijana ja monipuolisena levylaulajana ovat todella suuret.
Bågeberg kuvailee rooliaan merkitykselliseksi.
– Olen todella otettu ja kiitollinen kunnianosoituksesta, että minut valittiin esittämään Ninaa. Tämä on yksi merkittävimmistä kokemuksistani artistiurallani. Lähdin tähän täysillä mukaan ja odotan esityksiä innolla.
– Halusin rakentaa esityksen, jonka dynamiikka perustuu näyttelijöiden keskinäiseen luottamukseen. Se mahdollistaa kokeilemisen ja leikkimielisyyden – jokaisesta esityksestä syntyy aito ja hetkessä elävä kokemus, ohjaaja Marko Itkonen kuvailee näytelmää.
Käsikirjoittaja Nina Linnovaara kertoo lähteneensä projektiin aluksi varovaisesti.
– Suuren taiteilijan henkilökuvan kirjoittaminen jännitti, mutta onneksi Tapani itse toivoi elämänmakuista tarinaa, jossa voi myös nauraa itselleen. Toivotan katsojat tervetulleiksi nauramaan, liikuttumaan ja kuulemaan klassikoita Kansan uran varrelta.
Tapani Kansa (1949–2025) oli yksi Suomen tunnetuimmista ja pitkäikäisimmistä artisteista. Hänen uransa alkoi 1960-luvulla ja vei hänet useasti iskelmälistojen kärkeen sekä konserttikiertueille ympäri Suomea.
Iskelmämusiikin lisäksi Kansa tunnettiin monipuolisena tulkitsijana: hänen ohjelmistonsa sisälsi muun muassa liedejä, kansanlauluja, tangoa, rockia sekä Eino Leinon ja Lauri Viidan runoihin sävellettyä musiikkia.
Kansa oli tuotannon kanssa sopinut, että hän osallistuu ensi-iltaan. Hän menehtyi kuitenkin 26. maaliskuuta 2025 Kymenlaakson keskussairaalassa Kotkassa sappileikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin 76 vuoden iässä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















