Huhkolaan valittiin ensimmäinen eläinpormestari – Malna vei voiton
Huhkolassa käytiin toukokuussa lämminhenkinen ja tasaväkinen eläinpormestarivaali, jossa äänestäjien aktiivisuus ylitti kaikki odotukset. Postikorttiäänestyksessä annettiin yhteensä 175 ääntä, mitä voidaan pitää merkittävänä määränä noin 400 kotitalouden alueella.
Kaikki ehdokkaat saivat mukavasti ääniä. Voittaja keräsi 17,7 prosenttia annetuista äänistä. Kisa oli jännittävä aivan viime metreille saakka. Erityisen tiukka kamppailu nähtiin kolmen kärkiehdokkaan välillä, kun Jalo ja Hertta haastoivat voittajan loppuun asti.
Tämän vuotisen vaalin voittajaksi ja Huhkolan ensimmäiseksi eläinpormestariksi julistettiin Malna-koira. Malnaa on kuvailtu kaikkien kaveriksi, koiraksi, jolla on sieluun katsovat silmät ja kyky kuunnella aidosti. Malnan vaalikampanja vetosikin selväksi lempeydellään äänestäjiin.
Malna aikoo jatkaa pormestarikautensa samoilla linjoilla kuin tähänkin asti: paljon lenkkeilyä ja rapsutuksia. Herkkujen määrään Malna toivoi lisäystä yleisesti kaikille alueen eläimille.
Malna palkittiin kiertopokaalilla ja Huhkolan omakotitaloyhdistys muisti voittajaa kukilla ja herkkulahjakortilla Skanssiin.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















