Puukkokatsomo: Kovia tuloksia Paavolla
Paavo Nurmi Games järjestettiin tänä vuonna hieman aiempaa aiemmin. Suomalaisen yleisurheilukauden kesän avaus onnistui kuitenkin aavistuksen haastavista lähtökohdista varsin hyvin. Yleisöä oli jälleen tuvan täydeltä ja myös tulostaso oli kova. Yksi huippuhetki koettiin miesten seipääässä, kun Kreikan Emmanouíl Karalís vastasi odotuksiin ja ylitti kuusi metriä.
Myös monet kotimaiset urheilijat onnistuivat tavalla, joka luo mielenkiintoiset näkymät EM-Birminghamiin huipentuvaan kauteen.
Silja Kososen vahva rutiinitaso moukarissa, Ilona Monosen Suomen ennätys 3000 metrin esteissä ja Ella Mikkolan 191 korkeudessa muun muassa saivat yleisöltä ansaitsemansa huomion.
Viime vuosina kotimaisen yleisurheilun kovat tulokset ovat olleet lähinnä naisten harteilla. Turussa nähtiin radalla kaksi miesten tekemää tulosta, jotka loivat jonkinmoisia odotuksia kesään.
Joonas Rinne juoksi kovavauhtisella 1500 metrillä vajaan sekunnin päähän miehen omissa nimissä olevasta Suomen ennätyksestä. Jos Rinne saa kesän mittaan muitakin huippukisoja, Suomen ennätys on haarukassa.
Miesten 5000 metrillä Mustafe Muuse (kuvassa) paineli matkan aikaan 13.24,80. Kyseessä on paras suomalaisen juoksema vitonen sitten Risto Ulmalan päivien. Lasse Virénin Suomen ennätys on vielä kahdeksan sekunnin päässä, mutta Turussa nähtiin, että Virenin ennätys ei ehkä sittenkään ole ikuinen.
Ilkka Lappi











