Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry on tunnustanut tähtiharrastajia Stella Arcti -palkinnolla. Ansiokkaasta havaintotoiminnasta palkittiin turkulainen Petrus Kurppa ja Vantaalta kotoisin oleva, nykyään Grönlannissa asuva Dennis Lehtonen. Kurppa on erikoistunut harrastuksessaan Auringon kuvaamiseen, ja Lehtosen alaa ovat revontulet.

Palkintoraati luonnehtii perusteissaan Lehtosta ”poikkeuksellisen periksiantamattomaksi luonnonilmiöiden valokuvaajaksi”. Erityisesti hänen ensin Lapissa ja myöhemmin Grönlannissa ottamansa revontulikuvat ovat johtaneet useisiin kansainvälisiin kunnianosoituksiin.

Lehtonen on viime aikoina tehnyt yhteistyötä Euroopan avaruusjärjestön kanssa ja aiemmin hänen kuviaan on valittu myös Nasan päivittäisiksi tähtitiedekuviksi (Astronomy Picture of the Day). Lehtosen tuotanto on saavuttanut mittavaa rajat ylittävää huomiota lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa.

Kurppa on kunnostautunut päivätähtemme Auringon aktiivisessa kuvaamisessa jo vuosien ajan. Raati arvostaa Kurpan tapaa jakaa innokkaasti omaa osaamistaan muillekin harrastajille. Kurppa muun muassa ylläpitää aurinko2030.org -sivustoa, joka esittelee kattavasti ja selkeästi Auringon havaitsemista.

Ursan merkittävintä tähtiharrastuksesta myönnettävää tunnustusta, Stella Arcti -palkintoa, on jaettu vuodesta 1988 lähtien. Palkinto myönnetään jopa kansainvälisellä tasolla merkittävistä tähtitieteellisistä havainnoista tai poikkeuksellisen asioituneesta tähtiharrastuksesta. Palkinnot jaettiin tähtiharrastajien Cygnus-kesätapahtumassa Säkylässä. Lehtonen ei päässyt Grönlannista paikalle, ja hänet palkittiin poissaolevana.

Lehtosen tähtiharrastus alkoi planeettojen valokuvaamisesta.

– Sain tietää aiheesta aivan sattumalta YouTube-videosta, ja ihmettelin, että sellainenkin on mahdollista, Lehtonen muistelee tiedotteessa.

– Eräs ilta Ursan tähtitornissa Kaivopuistossa kuitenkin muutti kuvaussuuntaani, sillä onnistuin näkemään ensimmäiset revontuleni Helsingin keskustan yllä. Se oli aika taianomainen näky, Lehtonen kuvailee.

– Halusin nähdä revontulia uudestaan ja myös paremmissa olosuhteissa, mikä tarkoitti melko suurta elämänmuutosta. Lähdin asumaan kolmeksi vuodeksi Lapin syrjäkyliin harrastusta toteuttamaan, ja aiheesta edelleen kiinnostuneena vielä Grönlantiin, jossa olen asunut nyt kolme vuotta.

Lehtonen pitää siitä, ettei revontulien havaitsemiseen tarvita raskasta kuvauskalustoa, kuten kaukoputkea. Se helpottaa liikkumista.

– Revontulet ovat siitä kiva kuvauskohde, että ne ovat monipuolisia ja tarjoavat kuvien lisäksi paljon visuaalista nähtävää – vaikka se usein vaatiikin sitä, että seisoo ja odottaa pitkään kylmässä jotain, jota ei välttämättä edes tapahdu, Lehtonen kertoo.

– Yritän tuoda kuviini elementtejä juuri siitä tietystä paikasta, kuten muistomerkkejä, vuoria, jäävuoria. Pitkään olen myös toivonut saavani kuviin esimerkiksi aktiivisen tulivuorenpurkauksen revontulten kera, joka olisi esimerkiksi Islannissa mahdollista.

Lehtonen toivoo pääsevänsä harrastamaan vielä muissakin arktisissa maissa ja pienissä kylissä esimerkiksi Alaskassa, Pohjois-Kanadassa ja Siperiassa.

– Niihin ei tietysti ihan noin vain mennä, Lehtonen myöntää.

Kurppa kertoo olleensa nuorempana todella intohimoinen kuuharrastaja.

– Muistan hyvin erään syksyisen yön, kun Oliver-kissani herätti minut keskellä yötä ja tuijotti suu auki ikkunasta ulos. Täysikuu valaisi runollisen kauniisti pihan omenapuut Turun Kuuvuoren yllä. Kyllä sellaisen näyn vuoksi sopiikin herättää, Kurppa muistelee.

Aurinkoharrastuksen pariin Kurppa innostui vuonna 2019. Tällöin Turussa vietettiin Tähtipäiviä, tähtitiedettä esittelevää yleisötapahtumaa.

– Maaliskuinen aurinko paistoi puiden välistä kokoushuoneen ikkunaan, ja ikkunan ääreen oli laitettu pieni aurinkokaukoputki katselua varten”, Kurppa muistelee. ”Muistan huudahtaneeni toiselle turkulaiselle harrastajalle: Toi on mun unelmani.

Auringon aktiivisuus vaihtelee noin 11 vuoden sykleissä, mikä nähdään muun muassa sen pinnalla esiintymistä auringonpilkuista. Tähtemme pinnan kuvaaminen vaatii erilaisia varusteita kuin niin kutsutut pimeän taivaan kohteet. Siinä missä kuvia vaikkapa tähtisumuista ja galakseista on valotettava pitkiä aikoja, Aurinko on niin kirkas, että valoa ja muuta säteilyä on liiaksikin asti.

Yksi tapa havaita Aurinkoa on päästää läpi vain kapea kaista tähdestä tulevaa valoa erityisten suotimien avulla. Näin Auringosta saadaan näkyviin hyvin erilaisia piirteitä. Esimerkiksi havaitsemalla ainoastaan valon aallonpituutta 656,3 nm, eli niin sanottua vedyn alfaviivaa, saadaan näkyviin kromosfääriksi kutsuttu Auringon atmosfäärin sisin kerros.

Auringon kuvaamisen saralla Kurpalla riittää vielä tavoitteita.

– Niin sanottu valkoisen valon roihupurkaus olisi todella ikimuistoinen saada kuvattua. Niistä on jonkin verran hienoja esimerkkejä muilta harrastajilta, hän kertoo.

Roihupurkaukset ovat erittäin voimakkaita purkauksia Auringon pinnalla. Valkoisen valon roihupurkauksen havaitsemiseen ei tarvittaisi mitään erityisiä suotimia. Ne ovat kuitenkin varsin harvinaisia: jotta purkaus erottuisi ilman suodinta, niiden on oltava hyvin voimakkaita.

– On myös kiinnostavaa pohtia, voisiko harrastajilla tai tähtiyhdistyksillä joskus tulevaisuudessa olla mahdollisuus kuvata Aurinkoa jopa nanosatelliittien avulla, Kurppa pohtii.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)