Naantalin Teatterin kesän musiikkinäytelmän Kirppu valmis lähtemään matkalle maailman ääriin
Naantalin Teatterin koko perheen musiikkinäytelmä Kirpun matka maailman ääriin saa ensi-iltansa keskiviikkona 22. heinäkuuta kello 18 Vanhan Raatihuoneen pihalla. Keväällä alkanut harjoituskausi on edennyt viimeisiin läpimenoihin, joissa hiotaan esityksen rytmiä, musiikkia ja pieniä yksityiskohtia ennen yleisön kohtaamista.
Harjoituskausi on ollut pitkä, intensiivinen ja säiden puolesta poikkeuksellisen vaihteleva. Ulkoilmanäyttämöllä harjoitellessa sää on ollut mukana lähes jokaisessa harjoituksessa – välillä auringonpaisteena, välillä sadekuurojen säestämänä.
Ohjaaja Teija Söderholm on suhtautunut vaihteleviin säihin huumorilla.
– Osaan ne säätiedotukset jo melkein ulkoa: aurinko paistaa jossain muualla ja Naantalissa alkaa sade arkisin harjoitusten aikaan noin kello 17.30. Sunnuntaisin kuurojen aikataulu vähän vaihtelee sen mukaan, mihin aikaan harjoitukset alkavat.
Viime torstaina Birgitan yön yhteydessä järjestetyt avoimet harjoitukset toivat Vanhan Raatihuoneen pihalle runsaasti yleisöä. Työryhmä pääsi ensimmäistä kertaa kokemaan esityksen tunnelmaa yleisön edessä, ja vastaanotto antoi lisää intoa viimeisten yksityiskohtien hiomiseen ennen ensi-iltaa.
Kirpun matka maailman ääriin on lämminhenkinen koko perheen musiikkinäytelmä, jossa seikkailu, huumori ja lempeä elämänviisaus kulkevat käsi kädessä. Tarinan sydämessä sykkii myös elävä musiikki: jokaisessa esityksessä mukana on kolmihenkinen Trio Taikasävel, jonka säestys kuljettaa tarinaa eteenpäin ja luo kesäteatteriin aivan oman tunnelmansa.
Trio Taikasävelen kapellimestari Vesku Hervannon mukaan kesäteatterissa soittaminen eroaa tavallisesta keikkatyöstä siinä, että muusikoiden on seurattava näyttelijöitä ja lavan tapahtumia herkeämättä.
– Kesäteatterissa pitää seurata näytelmää ja näyttelijöitä koko ajan. Siinä pyritään samaan tunnelmaan, että tätä tehdään yhdessä – eivät näyttelijät tai soittajat erikseen, vaan koko esityksen pitää hengittää samaan tahtiin." Vesku kertoo ja jatkaa, “Siinä kuuluu olla pieni jännitys, koska kaikki on elävää. Sen ei kuulukaan olla robottimaista, vaan ihmiset tekevät sen joka kerta yhdessä. Se tekee livetilanteesta niin hienon ja erilaisen.
Naantalin vanhan Raatihuoneen kesäteatterilavalla nähdään niin kokeneita harrastajia kuin uusia näyttelijöitäkin. Nuorimmat esiintyjät ovat vasta 7- ja 11-vuotiaita. Pääroolissa Kirppuna nähdään 11-vuotias Nooa Neulanen.
Nuorin näyttelijä on puolestaan Maisa Mattila, seitsemän vuotta, joka tekee teatteridebyyttinsä Raatihuoneen pihalla.
– Tykkään omasta roolistani, koska se on jumppaaja ja pupuliini, Maisa Mattila hihkuu.
– Eniten odotan ensi-illassa lauluja ja oikeaa yleisöä ja toivon, että katsojat taputtavat kovaa.
Myös Maisan äiti, Meeri Mattila, on ensimmäistä kertaa Naantalin Teatterin produktiossa mukana. Hän esittää näytelmässä maailman vahvinta leijonaa, Sigismund Saldoa, jota vastaan Kirppu päätyy mittelemään voimiaan suuressa painiottelussa.
– Leijonan roolissa parasta on ollut uskaltautua heittäytyä epämukavuusalueelle ”nälkäisen pedon” roolissa, Meeri Mattila sanoo.
– En osannut odottaa, että tyttäreni esiintyisi myös samassa näytelmässä, mutta tämä on ollut myös ihan parasta yhteistä tekemistä.
Kirppu tapaa matkallaan monia metsän eläimiä ja tutustuu muun muassa viisaaseen Siiliin, Taneli Harmaiseen, jonka roolin on ottanut haltuunsa niin ikään teatterin lavalla ensikertalaisena nähtävä Patrik Salmelin.
– Parasta tässä porukassa on ollut se, että keneltä tahansa voi kysyä melkein mitä tahansa, oli se sitten vinkkejä näyttelemiseen tai sen harjoittelemiseen, Salmelin lausuu.
– Kyllä, komppaa Meeri Maatila.
– Olen ollut erityisen ilahtunut siitä miten hyvä ilmapiiri teatterilla on ja kuinka lämmöllä uudet tekijät on otettu vastaan.
Vanhan Raatihuoneen piha on muuttunut kesän ajaksi satumaiseksi metsäksi. Naantalilainen taiteilija Heidi Hirvonen-Ferrari on maalannut näyttämölle metsälavasteet ja lavastusta täydentävät pihalle istutetut kuuset, jotka vievät katsojat keskelle Kirpun maailmaa.
Esityksen puvustus on syntynyt pitkälti omissa käsissä: ohjaaja Teija Söderholm ja työryhmäläiset ovat suunnitelleet ja valmistaneet asuja yhdessä.
Naantalin Teatteri toimii ympärivuotisesti Naantalissa ja kokoaa yhteen eri-ikäisiä harrastajia niin näyttämölle kuin sen taaksekin. Esitysten syntymiseen osallistuu näyttelijöiden lisäksi puvustajia, lavastajia, tekniikan tekijöitä, kahvittajia, lipunmyyjiä ja lukuisia muita vapaaehtoisia.
Myös Kirpun matka maailman ääriin on rakentunut satojen talkootuntien, yhteisten ideoiden, siveltimenvetojen, ompelukoneen surinan, musiikin ja naurun kautta eli juuri niistä aineksista, joista harrastajateatterin taika syntyy.
Näytelmän on käsikirjoittanut Jukka Itkonen ja sen musiikit on säveltänyt Reijo Karvonen sekä Esa Markku Juutilainen. Esityskausi on 22.7.–16.8. Esityksen kesto on 1,5 tuntia sisältäen 20 minuutin väliajan.
Näytelmän oikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat ry. Produktion toteutumista ovat tukeneet Turun Teatterisäätiö, Turun Teatterikerho sekä Naantalin kaupunki.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















