Seppo J. Rantalan valokuvanäyttely Tuorlan Majatalossa
Raisiolaisen valokuvaaja Seppo J. Rantalan näyttely Siveltimellä ja kameralla on esillä 1.–29. syyskuuta Tuorlan Majatalossa. Näyttelyssä nähdään Suomen taiteen kultakauden tunnetut teokset uudessa muodossa, kun 1800-luvun suomalaisten taiteilijoiden klassikkomaalaukset heräävät eloon lavastettuina valokuvina.
Idea valokuvallisiin taideteosten uusintoihin syntyi vähitellen. Rantala kuvasi vuonna 2020 Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla -maalauksesta oman tulkintansa Naantalin Taidehuoneen ryhmänäyttelyyn, jonka teemana oli ilo.
Vuonna 2022 hän osallistui kamerakerhon kanssa Mennyttä aikaa Raisiossa -ryhmätyöhön, jossa kuvattiin muun muassa keskiaikaisia häitä, torpparielämää, kinkereitä, saaristokuljetuksia, juhannusjuhlia ja aikakauden potretteja. Projektista syntyi myös kirja.
Historia-aiheisten kuvien innoittamana syntyi ajatus 1800-luvun suomalaisten taiteilijoiden teosten tulkitsemisesta uudelleen valokuvan keinoin. Rantala on toteuttanut kameralla toisintoja Suomen taidehistorian tunnetuista merkkiteoksista. Näyttelyssä nähdään muun muassa Akseli Gallen-Kallelan, Helene Schjerfbeckin, Hugo Simbergin, Albert Edelfeltin, Maria Wiikin ja Ellen Thesleffin teoksista inspiroituneita valokuvia. Näyttelyssä on esillä 17 teosta, jotka on tulostettu kankaalle ja kehystetty.
Jokaisen kuvan toteuttaminen on vaatinut huolellista taustatyötä, lavastuksen suunnittelua ja valon ammattimaista käsittelyä. Tavoitteena ei ole ollut pelkästään jäljitellä alkuperäistä maalausta, vaan välittää alkuperäisten teosten tunnelma ja tarina katsojalle.
Rantala on valokuvauksen harrastaja, joka on kuvannut jo 1970-luvulla filmille. Digikameroiden tultua markkinoille hän palasi aktiivisesti valokuvauksen pariin vuonna 2009. Hänen kuvausaiheensa ovat monipuolisia: luonto, maisemat, eläimet ja ihmiset kuuluvat hänen repertuaariinsa, eikä studiokuvauskaan ole hänelle vierasta.
Rantalan valokuvia on ollut esillä useissa ryhmänäyttelyissä eri puolilla Suomea. Henkilökohtaisia näyttelyitä on ollut muun muassa Pykeijassa Norjassa, Kulttuuritila Kuulaassa Ivalossa, Rauman ja Hangon pääkirjastoissa, Euran kirjastossa, Mosaiikki-kirjastossa Vantaalla, Rymättylän kotiseutukeskuksessa sekä Helsingin ja Turun seudun kirjastoissa.
Näyttelyyn voi tutustua Majatalon aukioloaikoina.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















