Kirjamessujen uutuuksia Lugemo ja viralliset jatkot

Kirjamessujen ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarinen. Kirjamessujen ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarinen. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Ajankohtaiset kirjailijat, taiteilijat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat tapaavat 2.–4. lokakuuta Turun Kirjamessuilla Logomossa. Viikonlopun aikana nähdään yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää. Ohjelmaa järjestetään seitsemällä eri lavalla. Kirjailijoiden lisäksi keskusteluihin osallistuu poliitikkoja, tutkijoita, vaikuttajia ja kulttuuri- ja taidealan toimijoita.

– Tänä vuonna pohdin ohjelmaa laatiessani etenkin dialogeja, Turun Kirjamessujen ohjelmajohtaja, kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen kertoo tiedotteessa.

– Keiden keskustelut tarjoavat meille näköalaa? Maailmaa parannetaan nimenomaan puhumalla yhdessä. Monet sananvapautta koskevat aiheet ovat erityisen ajankohtaisia, ja kirjamessuilla keskustellaan myös kielletyistä kirjoista. Lugemossa kokeillaan, onko meistä suomalaisistakin saksalaisen lesung-perinteen seuraajiksi: kuuntelemmeko lumoutuneina 45 minuuttia, kun prosaisti paahtaa sivu sivulta romaaniaan? Entä pitääkö Antti Nylénillä ja Pontus Purokurulla pokka, kun heidän pitää keskustella vakavasti performatiivisesta lukemisesta?

Kirjamessuilla nähdään kattaus tunnettuja kotimaisia kirjailijanimiä. Uusista teoksistaan kertovat muiden muassa Pirkko Saisio, Juhani Karila, Tommi Kinnunen, Kari Hotakainen, Katja Kettu, Olli Jalonen, Anna-Leena Härkönen, Ivan Maniraho, Leena Paasio, Max Seeck, Elina Backman ja Pajtim Statovci.

ZoneVD puhuu lukuinnosta ja Kuvittajat ry valmistaa kotimaisten lastenkirjojen kuvituksista immersiivisen teoksen Elämysvaunuun, johon voi astua sisään sunnuntaiaamuna. Kirjailijat Nina Honkanen ja Kauko Röyhkä päättivät julkaista teoksensa itse. Heidän kanssaan nähdään lavalla myös näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, joka on luvannut lukea kirjamessuyleisölle salaisesta aarteestaan, lukumuistikirjansa lehdiltä.

Ruotsinkielinen kirjallisuus on näkyvästi mukana messuilla. Lavalle nousevat muun muassa kirjailijat Karin Collins, Philip Teir, Taika Dahlbom, Monika Fagerholm, Linda Bondestam. Kansainvälisiä kirjailijavieraita edustaa muiden muassa virolainen Tõnu Õnnepalu.

Yhteiskuntaan ja aikaan liittyvät keskustelut ovat kirjamessujen tärkeää sisältöä. Teema on tänä vuonna Näköala, ja sen ympärille on rakennettu dialogeja, joissa muun muassa piispa Mari Leppänen ja Tommi Kinnunen puhuvat uusista teoksistaan. Dialogeja kuullaan myös Ville Rannan ja Juha Kulmalan välillä (Yhteiskunnallisuus taiteessa) ja Magdalena Hailta ja Ville-Juhani Sutiselta (Maisemat ja näköalat romaaneissa), kun nuorille kirjoittava Hai ja aikuisille kirjoittava Sutinen kohtaavat yhteisessä keskustelussa.

Presidentti Sauli Niinistö puhuu Euroopan turvallisuudesta avatessaan lauantain kirjamessuaamun päälavalla. Tietokirjailijoiden raadit ja Tätä kirjaa -rakastan ohjelma nousevat lavalle tuttuun tapaan, ja lempikirjoistaan lukevat otteita Tiina Lindfors, Mikko Kouki ja Annika Saarikko. Tekoälystä ja ihmisen ikiomasta kieliälystä keskustelevat Janne Saarikivi ja Jarno Alastalo. Tohtori Jenni Haukio, tutkija ja kirjailija Suvi Ratinen ja tutkijat ja kirjailijat Maarit Leskelä-Kärki ja Kati Launis käyvät läpi naiskirjailijoiden tekemien teosten näköaloja eri aikoina.

Sananvapaudesta ja tällä hetkellä maailmalla kielletyistä kirjoista keskustelevat Silvia Hosseinin johdolla Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytönen ja toimittaja Kristiina Markkanen. Äänikirjakeskusteluun tuo uuden ääneen kirjailija Laura Lindstedtin perustama reiluja sopimuksia kirjailijoille tarjoava yritys Äänel, josta hän ja yrityksen operatiivinen johtaja Petra Lampinen saapuvat lavalle kertomaan lauantai-illan päätteeksi.

Näköala-teemaan sopivasti aikamme yhteiskunnalliset ajattelijat Li Andersson ja Sixten Korkman keskustelevat messusunnuntaina lukemisesta ja kaikesta muusta, mikä on tärkeää. Timo R. Stewart käy läpi Gazan historiaa, ja gazalaisista naisista tämän päivän arjessa kertoo kirjailija Randa Al-Dawould.

Musiikillisen maiseman näyttämölle luovat Maria Ylipää ja Niko Kumpuvaara, joiden ohjelmassa on mukana kotimaista runoutta. Sarjakuvaa on kirjamessuilla tänä vuonna jokaisena päivänä, ja päälavalla nähdään Tympeiden tyttöjen luoja Riina Tanskanen. Kirjasome on mukana monella ohjelmalla, joissa pohditaan, mitä spicy tarkoittaa ja millaiset olisivat unelmien kirjamessut. Lapsia kirjamessuilla villitsevät muun muassa Pikkuli ja Supermarsu ja Valpuri-kirjat, ja monikymmenvuotisesta urastaan on kertomassa myös Mauri Kunnas. Koululaisille on runsaasti kirja-aiheista ohjelmaa erityisesti perjantaina aamupäivällä, sekä Turunlahden sanaversomon valmistama Pelirauha, jossa voi immersiivisessä tilassa tutkia verkon sananvapauteen liittyviä pelkoja, uhkia ja toiveita.

Turun Kirjamessut tarjoaa kävijöilleen uudenlaisen kirjamessukokemuksen Lugemon. Logomon Pysäkki-lavalla Lugemossa kävijä pääsee istahtamaan pitkäksi toviksi kirjailijan tuotannon äärelle. Lugemo, jossa kirjailija lukee yleisölle teoksestaan omalla äänellä, on kaivattu tilaisuus unohtaa hetkeksi häly ja uppoutua kirjan maailmaan.

Viikonlopun aikana tuoreita teoksiaan yleisölle lukevat suomeksi ja ruotsiksi Sirpa Kähkönen, Kjell Westö, Anna Kortelainen, Kira Poutanen, Eino Taina ja Artemis Kelosaari.

Turun kaupunginmuseo ja Turun kaupunki tuovat lavalle teoksen Turun kaupungin historia 1970–2020, ja Veli-Pekka Toropainen kertoo lasten ja nuorten historiaa 1600-luvun Turusta. Myös tämän päivän runoilijoiden teoksissa Turku kuuluu ja näkyy, kuten Timo Lappalaisen tuoreessa runokirjassa, ja Wilhelmiina Palosen ja Linnea Kuuluvaisen uusissa romaaneissa.

Kirjamessut avaa perjantaina Turussa monessakin roolissa lapsuutensa ja nuoruutensa ajan vaikuttaneen taiteilijan Niilo Rantalan pianoesitys turkulaisista runoista, joita hän on säveltänyt. Rantala esiintyy yhdessä Kirsi-Maria Nummilan kanssa, joka kertoo kirjoitetun kirjan historiasta.

Tänä syksynä ensimmäistä kertaa järjestettävät Turun Kirjamessujen viralliset jatkot lauantaina 3. lokakuuta messupäivän päätteeksi kello 18 alkaen Teatrossa. Jatkoja tähdittävat Herra Ylppö sekä Samae Koskisen Vol. 1-juhlakiertue.

Kolme vuosikymmentä sitten kotimaisen rockmusiikin eturintamaan noussut Herra Ylppö juhlistaa merkkipaalua settilistalla, joka tarjoaa Maj Karman ja Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen kappaleiden lisäksi myös Vain Elämää TV-sarjasta nousseita hittejä ja soolouran kätkettyjä helmiä tuorein sovituksin.

Samae Koskinen aloitti levytysuransa kaksikymmentä vuotta sitten. Laulajan ja lauluntekijän debyytti oli ensimmäisiä hetkiä maassamme, kun indiekentältä siirryttiin valtavirtaan. Ensisingle Hän asuu näillä kulmilla soi YLEX:n A-listalla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Talouden elpyminen heijastuu asuntokauppaan viipeellä

Positiiviset uutiset Suomen talouden elpymisestä eivät näy asuntomarkkinoilla. Asuntokauppaa jarruttavat edelleen alhainen kuluttajien luottamus, heikko työllisyystilanne sekä epävarmat korkonäkymät. Sp-Kodin toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Jukka Rantasen mukaan ensimmäisiä signaaleja kaupan vilkastumisesta ja sijoittajien palaamisesta markkinoille on kuitenkin jo nähtävissä.

Inter kohtaa avauskierroksella HJK:n Helsingissä, TPS saa vastaansa SJK:n Kupittaalla

Inter ja TPS eivät enää kohtaa jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella.

Mestaruussarjaan selvinneet kuusi runkosarjan parasta joukkuetta mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Jaossa on vielä 30 pistettä, joten jokainen kuudesta voi olla mestari kauden päättyessä. Mestaruussarjan kolme parasta tai mahdollisesti neljä pelaavat ensi kaudella Euroopan kilpailuissa. Karsintasarjassa neljä kuudesta joukkueesta voi vielä päätyä joko suoraan putoavalle 12. sijalle tai liigakarsintoihin joutuvalle 11. sijalle.

Demokratia ja hybridiuhat nousivat esiin Itämeri-konferenssissa

Suomalaiset kansanedustajat esittivät uusia avauksia kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi ja verkossa tapahtuvan vaikuttamisen torjumiseksi Itämeren parlamentaarikkokonferenssissa Saksan Lyypekissä 30.8.–1.9.

Kirjamessujen uutuuksia Lugemo ja viralliset jatkot

Kirjamessujen ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarinen.

Ajankohtaiset kirjailijat, taiteilijat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat tapaavat 2.–4. lokakuuta Turun Kirjamessuilla Logomossa. Viikonlopun aikana nähdään yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää. Ohjelmaa järjestetään seitsemällä eri lavalla. Kirjailijoiden lisäksi keskusteluihin osallistuu poliitikkoja, tutkijoita, vaikuttajia ja kulttuuri- ja taidealan toimijoita.

KKV: Maatilojen tuotantopäätöksiä ohjaa eniten tuottajahinta

Tutkimuksen mukaan tuottajahinnan muutokset vaikuttivat selvästi enemmän maataloustuottajien arvioihin tuotannon lisäämisestä tai vähentämisestä kuin tuotantokustannusten tai tukien muutokset. Vaikka tuottajat haluaisivat reagoida muutoksiin, tuotantoa ei aina ole mahdollista sopeuttaa nopeasti.

Topinojan lajitteluasema syksyllä avoinna myös lauantaisin

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Topinojan ja Korvenmäen lajitteluasemilla palvellaan syys–lokakuussa myös lauantaisin.

Turun Topinojan lajitteluasema ja Salon Korvenmäen lajitteluasema ovat syys–lokakuussa auki arkipäivien lisäksi joka lauantai kello 9–16. Ensimmäinen lauantaiaukiolo on 5. syyskuuta.

Eloranta: Itämeren suojelu ei saa jäädä muiden kriisien varjoon

Itämeren parlamentaarikkokonferenssin 35. vuosikokous järjestettiin 30.8.–1.9. Lyypekissä Saksassa. Konferenssin teemana oli Youth.Set.Sail. – For a Thriving Baltic Sea Region, ja keskusteluissa painottuivat nuorten osallistuminen, demokratian vahvistaminen, alueellinen turvallisuus sekä Itämeren alueen kestävä tulevaisuus.

Tutkijat kehittivät uuden väriä vaihtavan materiaalin

Davynen värimuutos tulee esiin vain infrapunavalossa. Kuvat on otettu UV-altistuksen jälkeen valkoisessa valossa (vaalea kuva) ja lähi-infrapunavalossa NIR-LED:in alla (tumma kuva). Pyöreällä alustalla on vierekkäin davynea ja hackmaniittia. Valkoisessa valossa davyne on pysynyt valkoisena, mutta hackmaniitti on muuttunut liilaksi. Infrapunavalon alla myös davynen värimuutos voidaan havaita, ja se näkyy kuvassa tummempana kuin hackmaniitti.

Turun yliopiston älykkäiden materiaalien kemian tutkimusryhmä kehitti uuden materiaalin, davynen, joka vaihtaa väriä lähi-infrapuna-alueella. Värinvaihdosta ei voi havaita paljaalla silmällä, vaan ainoastaan spektrometrillä tai infrapunaherkällä kameralla. Materiaalia voisi soveltaa esimerkiksi näkymättömänä turvamerkintänä.

Yritykset kutsuvat löytöretkelle Naantaliin

Lähes 40 paikallista yritystä yhdistää voimansa Osta parasta Naantalista – Lähilauantai -tapahtumassa lauantaina 5. syyskuuta kello 11–15.

Uuden satamaradan rakennustyöt käynnistyvät

Matkustajajunayhteys Turun satamaan siirtyy kokonaan uudelle reitille joulukuussa 2027. Radan rakentaminen aloitetaan 4. syyskuuta. Muutos edistää kaikkien liikennemuotojen kulkua autolauttojen ensi maaliskuussa käyttöön otettavalle yhteisterminaalille. Turun linnan eteläpuolella kulkeva nykyraide ja sen kahdeksan tasoristeystä puretaan alkuvuodesta 2028.

Eurojackpotissa perjantaina jaossa 23 miljoonaa euroa

Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina tarjolla on 23 miljoonan euron potti.

Seppo J. Rantalan valokuvanäyttely Tuorlan Majatalossa

Seppo J. Rantala.

Raisiolaisen valokuvaaja Seppo J. Rantalan näyttely Siveltimellä ja kameralla on esillä 1.–29. syyskuuta Tuorlan Majatalossa. Näyttelyssä nähdään Suomen taiteen kultakauden tunnetut teokset uudessa muodossa, kun 1800-luvun suomalaisten taiteilijoiden klassikkomaalaukset heräävät eloon lavastettuina valokuvina.

Yliopistoyhteisö avasi lukuvuoden

Turun yliopiston lukuvuoden 2026–27 avajaisjuhlaa vietettiin yliopiston päärakennuksessa 1. syyskuuta. Juhlassa kuultiin rehtori Marjo Kaartisen avajaispuhe, jossa hän käsitteli tieteen ja yliopistojen kohtaamia haasteita, tieteen riippumattomuutta ja vaikuttavuutta sekä luottamusta tieteeseen. Avajaispäivänä jaettiin myös vuoden opettajan ja ohjaajan tunnustukset sekä väitöskirjapalkinnot.

Hirvensalon Rinki-ekopiste suljetaan tilapäisesti

Hirvensalon ekopiste suljetaan asfaltointitöiden vuoksi. Osoitteessa Vanha Kakskerrantie 2 sijaitseva piste avataan jälleen 15. syyskuuta. Lähin korvaava Rinki-ekopiste sijaitsee osoitteessa Kyyrläntie 10.

Myllyyn avataan Pancho Villa

Pia ja Kimmo Viitaharju.

Suomalainen, meksikolaistyylisestä ruoastaan tunnettu Pancho Villa avaa uuden ravintolan Kauppakeskus Myllyyn helmikuussa. Uutta ravintolaa luotsaa kokeneet Pancho Villa -yrittäjät Kimmo Viitaharju ja Pia Viitaharju , joilla on entuudestaan jo kolme Pancho Villa -ravintolaa Turussa ja Raisiossa.

Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmä esittää Tampere–Turku-taajamajunayhteyden vuoropuhelun käynnistämistä

Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmä esittää, että kunta- ja aluevetoisesti valmisteltu esitys Tampere–Turku–Naantali-junayhteyden kehittämisestä sisällytetään henkilöjunaliikenteen kilpailutuksen jatkovalmisteluun. Varsinais-Suomen edustajat katsovat, että liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps.) esittämät vastalauseet hankkeen edistämiselle ovat periaate- ja neuvottelukysymyksiä.

Kiinteistöliiton toive parveketupakoinnin kieltämisestä lailla ei sisälly hallituksen esitykseen

Taloyhtiö voi jatkossa itse päättää parveke- ja huoneistopihatupakointikielloista sekä asuintilan sisäosaan määrättävästä tupakointikiellosta mutta viranomainen ei niitä enää valvo.

Kiinteistöliiton ensisijainen toive parveke- ja huoneistopihojen tupakoinnin kieltämisestä lailla taloyhtiöissä ei sisälly hallituksen 27. elokuuta antamaan tupakkalain muutosesitykseen. Parveke- ja huoneistopihatupakoinnin kieltäminen suoraan lailla kohtelisi samassa taloyhtiössä asuvia osakkaita ja vuokralaisia tulevaisuudessa yhdenvertaisesti. Lakiesitys sisältää kuitenkin muita merkittäviä muutoksia asuntoyhteisöjen tupakointikieltosääntelyyn.

Elokuu ja kesä lämpötiloiltaan tavanomaisia – sateita kertyi paikoin runsaasti

Hellepäiviä oli koko maan tasolla kesällä tavanomainen määrä, mutta alueellisesti liki kaikkialla tavanomaista vähemmän.

Näköislehti

Urheilu

Inter kohtaa avauskierroksella HJK:n Helsingissä, TPS saa vastaansa SJK:n Kupittaalla

Inter ja TPS eivät enää kohtaa jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella.

Mestaruussarjaan selvinneet kuusi runkosarjan parasta joukkuetta mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Jaossa on vielä 30 pistettä, joten jokainen kuudesta voi olla mestari kauden päättyessä. Mestaruussarjan kolme parasta tai mahdollisesti neljä pelaavat ensi kaudella Euroopan kilpailuissa. Karsintasarjassa neljä kuudesta joukkueesta voi vielä päätyä joko suoraan putoavalle 12. sijalle tai liigakarsintoihin joutuvalle 11. sijalle.

TPS tarvitsee superkaudella onnistumisia monella sektorilla

Lukas Wernblom on yksi TPS:n tärkeimmistä pelaajista myös alkavalla kaudella.

Jääkiekon odotettu Liiga-kausi ”superkausi” käynnistyy tänään. TPS kohtaa sarja-avauksessa Turkuhallissa viime kevään hopeajoukkue KooKoon. Miltä Palloseuran lähtökohdat näyttävät ja mitkä asiat ratkaisevat TPS:n menestyksen alkavalla kaudella?

Otteluanalyysi: Inter nousi lisäaikamaalilla KuPSin kantaan

Eetu Huuhtanen sai jälleen tililleen nollapelin, vaikka KuPSin maalin hylkääminen kirvoittikin mielipiteitä vieraiden leiristä.

Interin ja KuPSin Veikkausliigan runkosarjan päättänyt kärkikamppailu ei noussut otteluna suurten klassikoiden joukkoon, mutta Interin viime hetken voittomaalin ansiosta lähtökohdat puolentoista viikon päästä alkavaan mestaruussarjaan ovat huikeat. Kärkikaksikon ero kauden huipennukseen lähdettäessä on yksi piste.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.

Puukkokatsomo: Saku nostetaan legendojen rinnalle

Saku Koivu.

Monen TPS-fanin odottama päivä koittaa lokakuussa. Saku Koivun (kuvassa) pelinumero 11 nousee Turkuhallin kattoon.