Nykyään harrastuksistakin tulee helposti projekteja. Jos juoksee, pitäisi juosta maraton. Jos käy kuntosalilla, pitäisi olla joku tavoite. Jos valokuvaa, pitäisi opetella kuvaamaan paremmin. Jos leipoo, seuraavaksi pitäisi perustaa Instagram-tili ja myydä korvapuusteja. Kaikesta pitäisi jotenkin tulla enemmän.

Tätä olen miettinyt oman harrastukseni kohdalla. Aloitin baletin uudelleen aikuisena yli kymmenen vuotta sitten. Kun palasin lajin pariin, mieleen tuli nopeasti kysymys: mitä varten minä tätä oikein teen? Prima ballerinaa minusta ei ainakaan tule. Sen verran realistinen olen. Jos harrastuksen pitäisi aina tähdätä johonkin konkreettiseen päämäärään, baletin harrastamisessa ei siis oikeastaan olisi mitään järkeä. Mutta ai että minä nautin siitä.

Opettaja suhtautuu tekemiseen vakavasti. Jos käsi on väärässä paikassa, se ei muutu oikeaksi vain siksi, että oppilas maksaa itse tunnistaan ja on aikuinen. Ehkä juuri se on osa harrastuksen viehätystä. Tunniksi saa unohtaa kaiken muun ja keskittyä siihen, mitä juuri nyt tehdään. Kun jokin menee pieleen, sille voi nauraa – ja sitten tehdä uudestaan. Tai ainakin hymyillä. Kuulemma niin kuuluu tehdä, vaikka jalka olisi kaakossa luoteen sijaan. Ehkä juuri siksi baletissa on jotain vapauttavaa. Ei tarvitse olla matkalla mihinkään. Riittää, että yrittää pysyä mukana.

Harrastuksissa puhutaan paljon tavoitteista ja kehittymisestä, vaikka niiden arvo voi olla myös yksinkertaisempi: niitä tehdään omasta halusta, koska tekeminen itsessään tuntuu hyvältä. Ehkä juuri hyötyajattelu on se, joka meitä aikuisia vaivaa. Jossain vaiheessa alamme kysyä melkein kaikesta: mitä tästä saa? Olenko tässä tarpeeksi hyvä? Kehitynkö? Onko tämä hyödyllistä? Kannattaisiko aikani käyttää johonkin muuhun? Harvemmin kysymme, pidänkö tästä?

Harrastus voi yksinkertaisesti olla paikka, jossa saa tehdä jotain, mistä pitää. Minulle baletti antaa musiikkia, liikettä ja onnistumisen hetkiä. Ja ennen kaikkea se antaa iloa.

Ei siksi, että siitä pitäisi tulla ammatti. Ei siksi, että siinä pitäisi olla paras. Ei siksi, että siitä olisi erityistä hyötyä. Ihan vain siksi, että tykkää. Ja ehkä juuri siksi harrastuksen voi ottaa tosissaan – ilman, että itseään tarvitsee ottaa liian tosissaan.

Henriikka Fingerborg