Turku järjestää asukastilaisuuden osana Korpilahdenpuiston suunnittelua
Vähäheikkiläntien varrella sijaitsevan Korpilahdenpuiston kehittämisen suunnittelu on aloitettu. Alue sijaitsee Europan 18 -suunnittelukilpailualueella. Kilpailun voittajatyö toimii suunnittelun pohjana. Alueen asukkailta toivotaan näkemyksiä kehitystyön avuksi.
Kaupungin tavoitteena on aloittaa alueen asemakaavan muutos vuonna 2027. Nyt tehdään viitesuunnitelma tulevan kaavoituksen tueksi. Alueelle suunnitellaan uutta asumista, puisto ja hulevesien hallintaa mahdollistavia kosteikkoja.
Suunnittelun osana järjestetään asukastilaisuus, jonka tavoitteena on kerätä asukkaiden ideoita erityisesti puiston toiminnallisuuksien kehittämiseksi.
Tilaisuus järjestetään Braheskolanin aulassa maanantaina 28. syyskuuta kello 17.30–19.30.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















