Ajan töistä kotiin autolla Martinsillan yli ja käännyn Itäiselle Rantakadulle. Paitsi etten ole enää vähään aikaan kääntynyt. Rantakadulla rakennetaan pyöräteitä ja liikenne muuttui yksikaistaiseksi. Sillä pääsee vain yhteen suuntaan kerrallaan. Kokemukseni on, että punavalo hohkaa aina siihen suuntaan, josta olen tulossa riippumatta vuorokauden ajasta tai siitä onko muuta liikennettä. Siinä sitä seistään ja ihmetellään.

Työt ovat pitkittyneet. Pyörätie valmistui jo kertaalleen ja ehti olla auki pari viikkoa. Kunnes huomattiin virhe. Ajoradan kallistus oli liian suuri (TS 15.7.). Ei muuta kuin katu auki uudelleen.

Ei siinä mitään. Virheitähän sattuu itse kullekin eikä minulla ole mitään pyöräteitä vastaan. Hyvä kun tehdään. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Mutta vältän rantaa. Niin tekee moni muukin. Vaihtoehtojahan on.

Kakkosvaihtoehtona on kivuta Martinkatua ylös Stålarminkadulle ja sitä pitkin kohti kotia. Reitillä ovat tietysti myös muut rannan välttelijät ynnä hirvensalolaiset. Mukava yllätys on ollut se, että rannan remontin lisäksi myös Stålarminkatu on ollut tietyömaa. Käynnissä on ollut viemäri- ja vesijohtotyö, joka on kaventanut ajokaistaa. Liikennemäärä Hirvensalon suuntaan on melkoinen ja yhtä kaistaa körötellään. Suma seisoo.

Hirvensalon suuntaan mentäessä linja-auto pysähtyy pysäkin kohdalla kaistalle ja muut odottavat. Myllysillan suuntaan mentäessä vasemmalle kääntyvät pysäyttävät liikennettä. Mutta mikäs siinä. Putket on totta kai korjattava. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Ei kai tässä niin kiire kotiin tai muualle ole.

On kolmaskin reitti. Voin ajaa Martinkatua pitkin Kuninkaankartanonkadulle ja sieltä Kupittaankadun kautta kohti kotia. Kiertotie ei ole pitkä eikä vaiva suuri. Mutta mutta. Sillekin osuudelle saatiin putkiremontti. Putket on totta kai... ja niin edelleen.

On ehkä muitakin reittejä mutta niitä en enää viitsinyt tutkia. Eiköhän niilläkin ole jokin työmaa käynnissä. Korjattava toki on. Mutta että kaikki yhtä aikaa? No, kaupunkisuunnistustaidot ainakin kehittyvät hyvää tahtia.

Lasse Virtanen