Ronja ryövärintytär kaipaa kevättä ja Saara Turusen päähenkilö lasta

Asta Sveholm (Ronja) ja Roderick Kabanga (Birk).
Asta Sveholm (Ronja) ja Roderick Kabanga (Birk). Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär nähdään Turun kaupunginteatterissa 12.2.2027 alkaen suurena koko perheen fantasiaseikkailuna (S7). Kirjailija-ohjaaja Saara Turunen vierailee ensimmäisen kerran kaupunginteatterissa teoksellaan Hyeenan päivät.

Ronja tutkii Matiaksenmetsää pihkatakut hiuksissa ja huutaa kevään perään keuhkojensa kyllyydestä. Huutoon vastaa Birk, poika vihollisleiristä ja pian loikka Helvetinkuilun yli sitoo heidän kohtalonsa yhteen. Vuonna 1981 kirjana ilmestynyt monien suosikkisatu lapsuudesta herää eloon kaupunginteatterissa, jonne sen ohjaa Satu Rasila.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun ohjaan esitystä kotiteatterini Suurelle näyttämölle, jos korona-ajan Kysy siskoilta -musikaalin siirtoa sinne ei lasketa. Tavoitteena meillä on luoda mystinen ja satumaisen jännittävä Matiaksenmetsä Kakkiaisineen, Ajattarineen ja Männiäisineen. Kymmenen taiteellisen suunnittelijan tiimini ottaa fantasiamaailman luomisessa innolla kaiken irti lavasteiden, pukusuunnittelun, nukketeatterin, koreografian, näyttämötekniikan ja audiovisuaalisuuden yhteenlasketuista kerronnallisista keinoista, Rasila kuvailee tiedotteessa.

Astrid Lindgrenin kirjoittama, Annina Enckellin sovittama ja Tuovi Pajun suomentama suosikkitarina osoittaa, että ystävyys ja oikeudentunto ovat nuorille tunkkaisia ryövärinperinteitä voimakkaampia. Maailma on yhteinen, jos sen sellaiseksi tekee. Ronjana nähdään Asta Sveholm, Birkinä Roderick Kabanga ja muissa rooleissa Mika Kujala, Kirsi Tarvainen, Kimmo Rasila, Miska Kaukonen, Ulla Koivuranta ja Ulla Reinikainen.

Ronja ryövärintyttären ensi-ilta koetaan Suurella näyttämöllä 12.2.2027. Esityksen ikäsuositus on 7-vuotiaasta vanhempaan, sillä esitys sisältää voimakkaita kohtauksia ja tehosteita.

Saara Turusen kirjoittama ja ohjaama Hyeenan päivät -esitys valottaa yhden naisen tarinaa hedelmöityshoidoista lapsen saamiseen. Se pohtii miltä lapsen saaminen tuntuu, tarjoamatta valmiita vastauksia. Esitys osuu niihin, jotka ovat joskus miettineet, onko mahdollista saada lapsi kadottamatta itseään. Yhtä aikaa leikkisä ja melankolinen draama jatkaa elämäänsä katsojan pään sisällä.

– On tärkeää, että ihmiset voivat tulkita kohtauksia eri tavoin, heidän henkilökohtaisen historiansa tai mielentilansa mukaan. Nautin itse esityksistä, joissa katsojana voi nojautua taaksepäin, ajatella omia ajatuksiaan ja aistia tunnelmaa salissa ja näyttämöllä, kertoo Turunen.

Omaperäisillä, oivaltavilla ja humoristisilla teoksillaan maailmallakin ihastuttanut Saara Turunen (s. 1981) on yksi suomalaisen kirjallisuuden ja teatterin halutuimpia nimiä. Hyeenan päivät -esitys perustuu Turusen kirjaan sekä konseptiin, joka sai kantaesityksensä Lilla Teaternissa 11.9.2025. Turussa sen ensi-ilta on Pienellä näyttämöllä 17.2.2027 ja rooleissa nähdään Sonja Pajunoja, Minna Hämäläinen, Kari-Pekka Toivonen, Riitta Salminen ja Stefan Karlsson.

Marraskuun ensi-illat ovat Sami Keski-Vähälän kirjoittama ja Kari Heiskasen ohjaama startup-draama Viimeinen sytyttää valot 5. marraskuuta sekä Anne Rautiaisen ohjaama Agatha Christien legendaarinen murhamysteeri Hiirenloukku 13. marraskuuta. Nuorten Sopukka-projekti palaa ohjelmistoon uudella nuorten kanssa tehdyllä esityksellä Tytöt on tyttöjä 2. joulukuuta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Nuorille suunnatun kampanjan viesti koskee myös aikuisia – jätä rata rauhaan

Väyläviraston kampanja muistuttaa erityisesti nuoria jättämään radan rauhaan. Sen sanoma koskee kuitenkin kaikenikäisiä: juna ei voi väistää raiteilla olevaa ihmistä. Rata-alueella luvattomasti liikkuva ottaa aina hengenvaarallisen riskin.

Konsertti yhdistää musiikin, tanssin ja runouden

Esiintyjinä ovat näyttelijä Eija Ahvo, tanssija Ada Freund, laulaja Pia Freund, bandoneon -taiteilija Henrik Sandås ja viulisti Anthony Marini.

Naantalin Musiikkijuhlat järjestää syyskonserttinsa Lux Gratiae -valotaidetapahtuman yhteydessä 24. lokakuuta kello 16 Naantalin kirkossa. Ajan toinen nimi on muutos -konsertti yhdistää musiikin, tanssin ja runouden. – Viime vuonna baritoni Waltteri Torikka ja kirjailija-ohjaaja Juha Hurme esittelivät oman elämänsä merkityksellisimpiä tarinoita ja musiikkia. Lauantaina 24. lokakuuta kuultava konsertti yhdistää musiikin, tarinat ja tanssin yhdeksi kiehtovaksi kokonaisuudeksi näyttelijä Eija Ahvon , sopraano Pia Freundin ja tanssija Ada Freundin johdattelemana, taustoittaa Naantalin Musiikkijuhlien toimitusjohtaja Emma Anttila tiedotteessa.

Ulkorakennus ja varastokatos tuhoutuivat palossa täysin Pöytyällä

Noin sataneliöinen varastokäytössä ollut ulkorakennus 20-neliöinen varastokatos tuhoutuivat palossa Palvaamontiellä Pöytyällä maanantaina aamupäivällä.

Kuluttajien maksukyky vahvistuu, mutta perintätapauksia aiempaa enemmän

Perintätapauksien määrät jatkoivat kasvuaan vuoden kolmannella neljänneksellä. Perintään siirtyvien saatavien summat sen sijaan ovat pysyneet suhteellisen tasaisina vuoden 2025 lopulta lähtien.

Kuluttajien maksukyky on vahvistunut jo lähes kahden vuoden ajan ja noussut korkeimmalle tasolle sitten vuoden 2023 kolmannen neljänneksen. Samalla perintätapausten määrä on kuitenkin jatkanut kasvuaan. Tiedot ilmenevät luotonhallintayhtiö Intrumin katsauksesta.

Ikääntyneiden itsemurha piiloon jäävä ilmiö

Kuka auttaa surevaa? -tilaisuus järjestetään torstaina 29. lokakuuta klo 13–16 Linnasmäen opistossa (Lustokatu 7, Turku). Tilaisuuden teemana on ”Kun ikä ja elämänkokemus eivät riitä suojaamaan peloilta - eikä itsemurhalta”. Tilaisuus on suunnattu ammattilaisille, vapaaehtoisille ja kaikille asiasta kiinnostuneille. Rajallisen osallistujamäärän vuoksi tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen: leena.salonen@mieliturku.fi tai p. 050 360 7734.

Turun satamalle myönnetty kansainvälinen Ferry Port of the Year -palkinto

Toimitusjohtaja Minna Pirkkanen ja palkinto.

Turun satama on saanut kansainvälisen Ferry Port of the Year 2026 -tunnustuksen. Palkinto julkistettiin Ateenassa järjestetyssä European Ferry Shipping Summitissa, joka kokoaa yhteen eurooppalaisia lautta-, ropax- ja satama-alan toimijoita.

Lupa- ja valvontavirasto: Varha parantanut potilaiden jatkohoitoon pääsyä Tyks Akuutista

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta potilaat pääsevät viivytyksettä siirtymään jatkohoitoon päivystystarpeen päätyttyä Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) Akuutin päivystystoimipisteissä. Lupa- ja valvontaviraston mukaan asia ei anna enää aihetta enempiin toimenpiteisiin. Virasto määräsi maaliskuussa Varhan huolehtimaan asian kuntoon elokuun loppuun mennessä.

3D-tulostuksen innoittama teknologia voi muuttaa tapaa, jolla lääkkeitä räätälöidään potilaille

3D-tulostuksen innoittaman teknologian avulla farmaseutti voi valmistaa lääkkeitä tarkasti räätälöityinä annoksina.

Sairaaloissa ja erikoistuneissa apteekeissa käytetään jo 3D-tulostukseen perustuvaa teknologiaa yksilöllisesti räätälöityjen lääkkeiden valmistamiseen. Mahsa Bahman selvitti väitöskirjassaan, miten tämä teknologia voi parantaa annostelutarkkuutta ja lisätä yksilöllisesti räätälöityjen hoitojen saatavuutta.

Lähes joka kolmas ei pidä todennäköisenä, että jaksaisi työssä eläkkeelle asti

Valtiovarainministeriö esitti viime viikolla julkaistussa virkapuheenvuorossaan eläkeiän nostamista keinona pidentää työuria. Ministeriön mallissa alinta vanhuuseläkeikää nostettaisiin asteittain 70 vuoteen, minkä jälkeen eläkeikä sidottaisiin jälleen elinajanodotteen kehitykseen.

Jyrsintä- ja päällystystyö jatkuu Ratsumiehenkadulla

Jyrsintä- ja päällystystyö jatkuu Ratsumiehenkadulla 12.–23. lokakuuta. Koko Ratsumiehenkatu jyrsitään ja päällystetään.

Syyskuu toiseksi lämpimin syyskuu maailmanlaajuisesti – 1,5 asteen raja ylittyi toista kuukautta peräkkäin

EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan syyskuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin syyskuu. Syyskuu oli myös toinen peräkkäinen kuukausi tänä vuonna, jolloin maapallon keskilämpötila oli 1,5 astetta korkeampi esiteollisen ajan keskiarvoon verrattuna.

Veijarikomedia, arkistodekkari ja rituaaliesitys

Markku Hoikkalan uusi näytelmä Etsivätoimisto X – Näytelmäkirjailijan jäljillä nähdään Turun kaupunginkirjaston Studiossa tiistaina 27. lokakuuta kello 17.

Puukauppa vilkastui kolmannella neljänneksellä

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 5,4 miljoonaa kuutiota. Ostomäärä oli 13 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Viiden edellisvuoden vastaavan ajankohdan keskiarvoon verrattuna puukauppa jäi kuitenkin reilun viidenneksen pienemmäksi.

Arja Koriseva Laulun Ystävien konsertin tähtenä

Laulun Ystävien syksyiseksi ohjelmanumeroksi on vakiintunut Turun Sotaveteraanien Perinnekuoron kirkkokonsertti. Sotiemme veteraaneille kunniaa tekevän, hyvän mielen konsertin nimi, Hymni soi holvissa hiljaa , on suora lainaus Kalervo Hämäläisen Veteraanin iltahuudosta .

Asunnottomien yötä vietetään ensi lauantaina

Asunnottomien yötä vietetään jälleen eri puolilla Suomea YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä lauantaina 17. lokakuuta. Turussa Asunnottomien yön tapahtumat alkavat Tuomiokirkontorilla kello 18.

Alueiden eriytyminen iso haaste taloyhtiöille

Jos osakas ei pysty maksamaan vastikkeitaan, taloyhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa.

Väestön väheneminen, osakkaiden maksuvaikeudet ja taloyhtiöiden rahoitusongelmat sekä korjausvelka voivat muodostaa yhä useammassa taloyhtiössä vaikean yhtälön. Erityisesti muuttotappioalueilla maksukykyisten osakkaiden joukko voi pienentyä samaan aikaan, kun korjaustarpeet kasvavat ja rahoituksen saaminen vaikeutuu. Pahimmillaan taloyhtiössä joudutaan arvioimaan, onko toiminnan jatkamiselle enää realistisia edellytyksiä.

Suomalaiset Pohjoismaiden pessimistisin kansa

Joka toinen suomalainen uskoo taloudellisen tilanteensa olevan parempi viiden vuoden kuluttua. Osuus on kasvanut neljä prosenttiyksikköä vuodessa ja on nyt korkeimmillaan sitten vuoden 2018. Epävarmuus näkyy kuitenkin edelleen: joka viides suomalainen murehtii päivittäisistä menoista selviämisestä, paljastaa Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2026 -tutkimus.

Kaarina-talon luentosarjassa aiheena Loirejoen laakson linnat

Diane de Poitier.

Kaarina-talon luentosarjassa on lokakuussa luvassa kaksi hyvin erilaista luentoa. Keskiviikkona 14. lokakuuta luennolla on aiheena Loirejoen laakson linnat sekä niissä asuneiden merkittävien naisten elämät ja roolit. Loiren laakson palatseihin lukeutuvat muun muassa Château de Chambord, Château de Chenonceau ja Amboisen linna.

Näköislehti

Urheilu

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.

Suomen rikkain ruuna Morison kilpailee Pohjoismaiden mestaruudesta Turussa

Morison ja Siru Juutinen.

Kaikkien aikojen eniten palkintorahaa tienannut suomenhevosruuna Morison tavoittelee viikonloppuna kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruutta Turussa. Pälkäneläisen Siru Juutisen osaomistaman, kasvattaman ja valmentaman ruunan kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa, jolloin sitä odottavat eläkepäivät ja uudet tehtävät.

Kattelus ja Carmody Loimun kokoonpanoon

Tommy Carmody nähdään ensi kaudella Loimun paidassa.

Loimu vahvistaa joukkuettaan kahdella uudella pelaajalla juuri lentopallon Mestaruusliiga-kauden kynnyksellä. Yleispelaaja Kalle Kattelus ja keskipelaaja Tommy Carmody liittyvät oranssimustiin Loimun 50. pääsarjakaudeksi. Kokoonpanon täydentäminen tuli ajankohtaiseksi, sillä Loimu on kärsinyt poikkeuksellisen paljon loukkaantumisista liigakauteen valmistautumisen aikana.

Puukkokatsomo: Reaaliteetit iskivät lentopalloliigaan

Historiallisen lentopallon EM-pronssin jälkihuumassa pudottiin Turussa hyvin nopeasti suomalaisen pääsarjapalloilun realiteettien äärelle, kun Tuto Volley ilmoitti viime viikolla luopuvansa lentopallon Mestaruusliigapaikasta.